Syksyn kuulumisia, ikääntymistä ja viimeinen lomaviikko
Syksy on tullut ja ajattelin rustailla vähän kuulumisia tänne blogiin 🙂
Skopjen reissun ja loman jälkeen edessä olikin muutama viikko tavallista arkea ja lomaturvotuksen laihduttamista. Syyskuun puolivälissä kaveripariskunnalla oli häät Tampereella ja otimme hotellin Skandic Koskipuistosta koko viikonlopuksi. Häät olivat aivan ihanat, liikuttavat ja kauniit! 🙂 Koska koronarajoitukset olivat vielä läsnä, tuli juhlapaikalta lähteä jo ennen klo 23 ja lähdimme käymään hotellilla ennen ”jatkoille” siirtymistä. Tai näin oli tarkoitus, mutta sitten kohtalo puuttui peliin: yritin kavuta poikaystäväni Jarnon reppuselkään (koska korkkarini hiersivät niin pirusti) mutta lipesin ja kaaduin lyöden pääni maahan. Verta tuli niin paljon, että jouduin lähtemään ambulanssilla acutaan. Päästä oli pintavaltimo auennut, joka poltettiin ja tikattiin kiinni. Lisäksi sain aivotärähdyksen. Sairaalasta pääsin aamulla pois. Oli kyllä kamala kokemus! Onneksi kuitenkin selvittiin (melkein) säikähdyksellä ja olen kiitollinen, että ei käynyt pahemmin ja pääsin nopeasti sairaalaan. Seuraava viikko melkein menikin päänsärkyä, huimausta ja väsymystä potiessa ja hyvin alkanut hikirääkkitreenaus sai jäädä. Kyllä harmitti!
Pidin viimeisen lomaviikkoni syyskuun lopussa eli viikolla 39. Koska oli myös minun synttäriviikko, oltiin sovittu että Jarno saa suunnitella lomaviikon ohjelman. Viikosta tulikin aika täyteliäs, mutta rentoutuakkin ehdittiin 🙂 Perjantaina kun loma alkoi, suuntasimme Valkeakoskelle kaverini Ainon vanhempien mökille. Matkalla pysähdyimme Rönnvikin viinitilalle maistelemaan ja ostamaan viinejä. Olen siellä halunnut käydä iät ja ajat, mutta jostain syystä se on vain aina unohtunut ja jäänyt. Rönnvikin ravintolasta olisi saanut myös ruokaa, mutta meillä ei ollut sillä hetkellä nälkä. Täytyy ehdottomasti poiketa sinne joskus myös syömään. Tilamyymälästä mukaamme tarttui kolme meidän maistelun suosikkia: Kamreeri valkoherukkaviiniä, Kyllön kutsu mansikkaviiniä ja Kostian kutsu mustaherukoista. Lisäksi ostettiin 4 kpl paketti Olutpajan oluita. Mökille päästyämme korkattiin skumppa, vaihdeltiin kuulumisia, pelattiin korttia ja saunottiin, sitten iskikin jo väsymys 🙂Lauantaina lähdettiin mökiltä hyvissä ajoin kaksoissiskolleni Kangasalle. Hänen luonaan tälläydyttiin ja samalla minulle paljastettiinkin päivän ohjelma, eli synttäreitämme lähdettiin juhlimaan. Suuntasimme ensin Lempäälään isosiskon luokse mihin hän oli kattanut meille pizza- ja salaattibuffetin. Syömisen jälkeen istuskeltiin vielä terassilla ja elbailtiin koska ruoka meni jäseniin. Kaksoissiskon poikaystävä oli varannut meille liput Akun tehtaalle, missä esiintyi hänen ystäviensä Ghost tributepändi. Ennen keikkaa pistäydyttiin vielä Multisillan paikallisessa pelaamassa biljardia. Keikka oli hyvä, vaikka en juurikaan tämän tyylistä musiikkia yleensä kuuntele. Keikan jälkeen palattiin Kangasalle ja hetki pelailtiin ja istuttiin iltaa, kunnes iskikin taas väsymys. Sen tässä ikääntymisessä on huomannut, että jos väsymys iskee niin se kanssa iskee, eikä sitä haluakkaan väkisin alkaa itseään valvottuttamaan niin kuin nuorempana ehkä halusi 😀
Sunnuntaina palattiin kotiin Hämeenlinnaan ja otettiin ihan rennosti päivä. Haettiin Jukolan Pizzahutista pizzat, siitä olikin aikaa useampia vuosia kun olen Pizzahutin pizzaa syönyt, varmaan joskus ulkomailla viimeksi. Jarno myös paljasti seuraavan ”ohjelmanumeron”, eli maanantaina lähdetiin aamupäivällä junalla Helsinkiin mistä sitten Silja Symphonyn risteilylle Ruotsiin Tukholmaan. Meille oli varattu söpö muumihytti.
Tiistaina päästiin käymään maissa, ja vaikka laivassa aamupalalla olimmekin jo käyneet, oli meillä kova nälkä. Kävelimme satamasta jonkin matkaa ja kohdille osui kivan näköinen terassi johon jäimme syömään. Ruokailun jälkeen otettiin taksi ja suunnattiin Tukholman vanhaan kaupunkiin, missä mentiin Omnipollos hatt nimiseen pubiin/ravintolaan. Olen täällä käynyt aikaisemminkin maistelemassa oluita Tukholman reissulla ja paikka jäänyt siten mieleen. Maistelun jälkeen mentiin vielä poikkeamaan Systembolagetissa ja mukaan tarttui tulijaiseksi/lahjaksi erikoisoluita. Iltapäivällä palasimme laivalle missä oli varattuna jälleen laivan buffetti. Kävimme laivalla vielä ostoksilla tax freessä, mistä tarttui lisää tulijaisia mukaan, eli karkkia, tupakkaa ja nestemmäistä evästä. Iltaa menimme istumaan laivan ”discoon” missä minäkin sain syntymäpäivä onnittelut oikein esiintymislavalla ja kapteenin suklaata 🙂
Keskiviikkona palasimme hyvissä ajoin kotiin, koska laiva oli jo puoli 11 aikoihin satamassa. Vähän aikaa ”elbailtiin” ja pakattiin taas kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin ajamaan Muhokselle äidin luokse. Tämän osuuden lomaviikosta minäkin tiesin etukäteen 🙂 Matkalla pysähdyttiin hakemaan hampparit, mutta muuten ei pidetty pahemmin taukoja. Perille päästiin joskus klo 22 aikoihin, joten vaihdettiin siinä kuulumisia ja sitten laitettiinkin nukkumaan. Torstaina lähdettiin käymään vanhempiemme tontilla Pikkaralassa ja paluumatkalla pysähdyttiin Viskaalin tilamyymälään lihaostoksille. Illalla kokkailtiinkin mehevät burgerit ja loppuilta menikin niitä sulatellessa. Myös Lacu sai koirille tarkoitettua jauhelihaa ja sehän olisi uponnut kuin pohjattomaan kaivoon 😀
Perjantaina nukuttiin pitkään ja käytiin äidin kanssa lenkillä. Äiti kokkaili maksakastiketta (Viskaalin lihasta tietenkin), voi että se oli hyvää, vaikka aluksi hieman epäilyttikin. En muistakkaan milloin olisin moista viimeksi syönyt. Iltapäivästä me lähdettiin Ouluun bussilla Jarnon kanssa. Käytiin Amarillossa sekä Oluthuone Leskisessä ja kaverini Juho tuli myös meitä moikkailemaan. Meillä oli tarkoitus lähteä illan viimeisellä bussilla, mutta siitä tietysti sitten myöhästyttiin, niin pistäydyttiin sitten vielä Teerenpelissäkin. Yöllä otettiin taxi Muhokselle. Lauantaina lähdettiin ajelemaan Jarnon kotiin Imatralle ja matkalla pysähdyttiin taas hamppareille. Meillä on kyllä tämä lomailu aina aika pulskasti voimista 😀
Sunnuntaina me Lacun kanssa palasimme junalla kotiin Hämeenlinnaan. Junat oli harmillisesti myöhässä, joten en ehtinyt jatkoyhteyksille ja kotona oltiin lopulta sunnuntaina vasta puolenyön jälkeen. Tai no, maanantaitahan se siis jo virallisesti oli. Olin päättänyt mennä toimistolle töihin, kun en ollut siellä käynytkään naamaani näyttämässä pariin kuukauteen. Vähän kyllä illalla jännitti kuinka jaksan aamulla nousta aikaisemmin (ja esimerkiksi meikata!) mutta hyvin se menikin 🙂 Nyt onkin sitten suuria muutoksia varmaan muillekkin etätöitä tehneille tiedossa, kun etätyösuositukset poistuvat. Meillä jatkuu mahdollisuus etätöihin jatkossakin, mutta niistä täytyy sopia etukäteen kollegoiden kanssa.
Ei muuta kuin mukavia syysviikkoja ja tsemppiä muillekkin konttorille töihin paluunsa tekeville! 🙂
Rönvikin ruokapuolesta olen kuullut hyviä sanoja, joten taidan itsekkin käydä joku päivä asian vahvistamassa 😊