Uusia kuvioita, muutto (taas!) ja kevättä rinnassa
Kiva kirjoittaa kuulumisia pitkästä aikaa tänne blogiin! 🙂 Tosi paljon on tässä alkuvuoden ja kevään aikana tapahtunut, mutta aloitetaan nyt vaikka asumiskuvioista. Aikaisemmin postauksessani Muutto aikeita ja muita syksyn kuulumisia kerroin muuttavani kaksoissiskolleni sekä tarvittaessa asuvani asuntoautossani. Näin ei kuitenkaan sitten käynyt, vaan päätin vuokrata edullisen kaksion täältä Hämeenlinnan Idänpäästä. Se oli ihan hyvä päätös niin ei tarvinut elää kuin kodittomana. Muuttokin sujui lopulta aika nopeasti ja vaivattomasti, tosin sänkyä ja sohvaa minulla ei ollut, joten nukuin tässä uudessa kodissa ilmapatjalla useamman viikon (aika paljon olin onneksi reissussa ja autossa).
Asunto on ihan kiva 37 neliöinen ja parvekkeellinen kaksio, hiukan erikoisella pohjaratkaisulla tosin, koska olohuone ja makuuhuone ovat suunnilleen samankokoiset. Olohuoneeseen ei mahdu erikseen ruokapöytää eikä makuuhuoneeseen työpöytää, joten tämän suhteen asunnon pieni koko on ollut haitaksi, muuten oikeastaan ei. Tuleepahan hankkiuduttua kaikesta turhasta eroon 🙂 Tästä Idänpäästä minulla ei ole ollut muuten asuinalueena mitään käsitystä ja sen suhteen onkin tullut tehtyä lähinnä ikäviä havaintoja. Varsinkin nämä Laaniitynkadun läheiset kerrostalot ovat aika rauhattomia: bileitä järjestetään jopa arki-iltoina ja roskia & ruokaa paiskotaan kadulle. Taloyhtiön jätekatos on usein niin kamalassa kunnossa, että sinne jopa pelottaa mennä: saattaa olla paiskattu jonkun vaatteet pitkin maata/lattiaa, vieressä jotain epäilyttäviä jätesäkkejä, huonekaluja yms. Ärsyttää itse tunnollisesti yrittää lajitella kun muut ovat ryötänneet roskansa ihan miten sattuu.. Toki täytyy hyviäkin puolia mainita, ne olkoon kauppojen ja palveluiden läheinen sijainti, edulliset asunnot/vuokrat ja metsäpoluille esimerkiksi Aulankojärven rannalle on suht lyhyt matka.


Oma asuntoni meni kaupaksi tammikuussa ja tavallaan aika yllättäen. Olin jo ehkä hiukan sen suhteen luovuttamassa toivoani, koska kiinnostuneita katsojia oli käynyt tosi vähän ja hintaakin ehdittiin hiukan tiputtaa. Asunnosta sain silti hyvän hinnan ja olin todella tyytyväinen muutenkin kauppoihin ja asioiden hoitamiseen. Kiitos vain Nordic Homes LKV: n Tainalle!
Olen aina tykännyt kyttäillä etuovesta myytäviä asuntoja ja kun oma asuntoni sitten meni kaupaksi, aloin tätä kyttäilyä tehdä päivittäin. Haaveissa oli joko rivitalo vuodesta v. 90 -> uudempi tai keskustan tuntumasta kaksio jossa suuret rempat tehtynä (vesi- ja putkirempat). Plussaa ehdottomasti oma sauna ja parveke/piha. En halunnut ajatella velkaa ottavani enempää kuin sitä oli edellisen asunnon kohdalla, joten aika pian huomasin tuon rivitalohaaveen olevan mahdoton. Yhtä rivaria käytiin kaksoisiskoni kanssa katsomassa, mutta siinäkin oli vesieristeet kylpyhuoneessa tekemättä, mikä ei ollut hyvä juttu.
Minulla kävi kuitenkin tämänkin suhteen kuitenkin varsin hyvä tuuri: bongasin Asemantakaa/Hätilästä pienkerrostalosta 45 neliöisen kaksion, josta kiinnostuin kuvien ja tietojen perusteella heti. Tämä asunto vastasi muuten toiveitani, mutta ainut miinus oli, että asunnossa on vain ranskalainen parveke. Kävin asuntoa katsomassa ja ihastuin vieläkin enemmän! Eihän siinä sitten kauaa tarvinnut empiä ja nimet oli paperissa helmikuun lopulla. Tuon parvekkeen puuttumisen ajattelin kompensoida hankkimalla sisälle paljon kasveja ja ulkoilemalla enemmän lähistöllä kun rantaankin on ihan lyhyt matka. Sovittiin että asunto vapautuu minulle toukokuun alulle, koska minulla ei ollut mikään kiire taas muuttaa, päinvastoin.
Tässä kuvia uudesta asunnostani (sisustus vielä vanhan asujan)
Asuin aikaisemmin exän kanssa tässä lähellä Sairionrannassa, joten minulla on tuosta asemantaustasta/Hätilästä alueena todella hyvät vaikutelmat ja odotukset. Onhan se lähempänä keskustaa, rautatieasemaa ja työpaikkaani kuin nykyinen ja Vanajaveden rantaankin lyhyt matka. Olen myös funtsinut, että voisin kokeilla autotonta elämää tai ainakin vähentää auton käyttöä rutkasti. Vaikka inhoan muuttamista ja kyllä aina uusi asunto jännittää: toimiiko kaikki kuten pitäisi, saako kalusteet järkevästi, millaiset naapurit ovat..? Olen silti ihan täpinöissäni muutosta, koska tuo uusi asunto vain on niin hieno ja minun näköiseni 😀 Mikä myös on plussaa, niin minun uusi sänky ja sohva on samalaiset tummat ja suunnilleen saman kokoisetkin kuin entisellä asukkaalla, joten ne sopivat asuntoon varmasti hyvin.
Tässä kuulumisia asumisen osalta tältä erää 🙂