Muistiinpanoja Luang Prabangista
Pohjois-Laosissa sijaitseva Luang Prabang on yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen koskaan käynyt. Kaupunki on sympaattinen ja viehättävä, ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia maailmoja, jotka muodostavat yllättävän harmonisen kokonaisuuden.
Luang Prabang on parhaimmillaan aamuvarhaisella, kun kadut ovat vielä tyhjiä ja päivä alkamaisillaan. Kaupunki on tunnettu sai bat -seremoniastaan, eli munkkien almukeräyksestä. Päädyin seuraamaan seremoniaa hotellini edustalla, kun olin menossa aamulenkille. Hetki on harras ja jollain tapaa pyhä – tosin jälkikäteen pohdiskelen mitä pyhää oikein mahdoinkaan tuntea – en ole buddhalainen, en tunne seremoniaa sen kummemmin, itse asiassa pystyn hahmottamaan hetkeä lähinnä esteettisestä näkökulmasta, vaikka toki tunsin kadulla vallitsevan rauhan.
Lempiaktiviteettini Luang Prabangissa oli kävely ja rakennusten tarkastelu. Kaupungissa on niin paljon mielenkiintoista katseltavaa kasvi-istutuksista ovenkahvoihin. Kaupungin keskusta on Unescon maailmanperintökohde ja se on todella upea. Keskustan 1800- ja 1900-lukujen fuusioarkkitehtuuri on vertaansa vailla.
Luang Prabang on myös tunnettu temppeleistään, joita kaupungissa on yli 30. Mikäli muistiinpanojani on uskominen, vierailin noin 25 temppelissä kaupungissa ollessani. Suurin osa temppeleistä oli hyvin rauhallisia eikä muita vierailijoita näkynyt. Vierailuni keskittyivät lähinnä arkkitehtuuriin ja tunsin huonoa omatuntoa kuinka vähän tiedän buddhalaisten temppeleiden arkkitehtuurista – tai ylipäätänsä buddhalaisuudesta tai taiteesta ja buddhalaisuudesta. Opaskirjanikaan eivät olleet erityisen avuliata, mutta onneksi Google toi minut muutaman hyödyllisen lähteen äärelle.
Omia suosikkejani Luang Prabangin temppeleistä (joskin suositukseni perustuvat lähinnä esteettisiin seikkoihin – ) ovat Wat Wisunarat, Wat Phon Phao ja Wat Mahathat.
Muita tunnettuja nähtävyyksiä ovat kuninkaallinen palatsi, kansallismuseo, iltatori ja kaupungin pääkatu Sisavangvong. Kontrasti myöhäisen ja aikaisen Luang Prabangin välillä on melkoinen. Aamuisin kaupungin eetos on hyvin rauhallinen, miltei unenomainen. Iltaa kohden kaupunki energisoituu huomattavasti, tämä tietysti ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, mutta Luang Prabangissa kontrasti aamuisen ja iltaisen kaupungin välillä on jotenkin erityisen vahva.
Luang Prabang sijaitsee Mekong-joen varrella ja oh my god kuinka kaunista joella on. Eli jokiristeily on ehdottomasti must.
Koin kaupungissa häkellyttävän upeita auringonlaskuja, joiden nautiskelemiseen en kaivannut mitään sen erityisempää, vaikka Mekongin varrella sijaitsevat kahvilat ja ravintolat vaikuttivat melko viihtyisiltä.
Luang Prabang ei ole kooltansa mitenkään suuri. Kaupungin keskustassa pärjää mainiosti jalan ja polkupyörällä tai skootterilla voi taittaa pidemmät matkat. Liikenne on todella okei – itse asiassa jopa niin handlattavissa että minä, ihminen jolla ei ole ajokorttia pystyi ajamaan siellä skootterilla.
Phou Si -vuori keskellä Luang Prabangia on yksi kaupungin pyhimmistä paikoista. Se on myös todella suosittu nähtävyys erityisesti auringonlaskun aikaan.
Auringonlasku vuorella oli…no…hyvin täysi. Ei siis todellakaan mikään erityinen kokemus ja oikeastaan vain aika ahdistava. Maisema vuorelta on toki kaunis, mutta varmasti aivan yhtä upea johonkin toiseen aikaan.
Kaupungin ravintolatarjonta on mainiota, joskin hyvin selkeästi kohdennettu vähän vanhemmalle väelle. Kaupunki ei todellakaan ole reppureissaajan mesta mitä tulee ravintoloiden hintoihin tai yöelämään. Mutta mukavuuden haluiselle nautiskelijalle kuten itselleni kaupunki on oikein passeli – päiväni kuluivat poikkeuksetta aikainen illallinen ja pää tyynyyn kymmeneltä -kaavalla.
Kaupungin tunnetuin ravintola lienee L’Elephant, joka on kyllä kaiken hypetyksensä arvoinen. Muita hyviksi havaittuja paikkoja ovat Coconut Garden ja italialaishenkinen Popolo.
Suuri pettymys oli Scandinavian Bakery, josta ei saanut salmiakkia eikä pullia (siiiiiiiiiiiis whaaaaaaaaaaat. En muista milloin viimeksi olisin ollut niin pettynyt – olin kärsinyt akuutista salmiakkihimosta jo monta viikkoa ja kun kuulin ko. ruotsalaisomisteisen kahvilan myyvän salmiakkia lähdin sinne kirjaimellisesti kesken illallisen – vain huomatakseni se oli jo sulkeutunut. Seuraavana aamuna odotti vielä surkeampi yllätys: ei salmiakkia, ei mitään ruotsalaista – eikä edes pullia!!!!)