Milanosta, unelmalomasta ja bellineistä

Kuusi päivää Milanossa menivät nopeasti. Kaupunkin on muuttunut paljon sitten viime matkani. Milanolaiset ystäväni totesivat, että muutos johtuu pitkälti exposta, eli Milanon maailmannäyttelystä. Kaupunki tuntui olevan jotenkin todella paljon enemmän elossa ja erilaisia uusia putiikkeja, kahviloita, rafloja, konsepteja tuntui olevan kaikkialla. 

Elin aikalailla unelmaani. Päivät vaeltelin pitkin katuja ja vierailin museoissa. Lounasaikaan ja iltaisin tapasin ystäviäni. Ruokailimme hartaasti ja rakkaudella, vaihdoimme kuulumisia ja keskustelimme vähän kaikesta: politiikasta, unelmista, kesälomasta, taiteesta, rakkaudesta, bellineistä.

Hengasimme Nottingham Forest -cocktailbaarissa (Viale Piave 1). Tämä on ollut traditiomme ensimmäisestä Milanon-visiitistä alkaen. Vilpitön suositukseni tälle (maailman parhaimmalle) baarille.

Museoista voin suositella ainakin Pinacoteca di Breraa, Gallerie d’Arte Modernaa, Poldi Pezzolia, Villa Necchi Campigliota, Gallerie d’Italiaa ja Museo del Novecentoa. Mutta museoista lisää myöhemmin. 

Aamuni alkoivat aikaisin, kera kahvin (yksi sängyssä nautittuna – ei kerrota italialaisille ja toinen al bar). Kävelin, aistin, katselin, ajattelin ja olin itsekseni. Ja vietin kaikki päivät museoissa. Unelmalomani ainekset ovat siis verrattain yksinkertaiset. Taidetta, kävelyä, katsottavaa, yksineloa, musiikkia silloin tällöin. Lounas- ja illallisdeiteillä teki sitten jo mieli jakaa kokemaansa ja ajattelemaansa. 

Oli aikaa kuvailla kattoja ja ovia. Tässä esimerkiksi niitä Galleria d’Italiassa. Oli myös aikaa bellineille, mutta harmistukseni bellinit eivät sopineet hektiseen kävely- ja museoaikatauluuni, joten aika pian ne muuttuivat teekupposiksi. Olen tainnut muuttua ihmiseksi, joka ei missään nimessä kykene nauttimaan alkoholia lounasaikaan, tai edessä on pakottava nokosien tarve. 

—

Lovely & happy days in Milano.