Asioita, jotka saavat sydämen sykkimään vähän nopeammin juuri nyt

Louise Bourgeois -uninaamioni. En voisi enää olla (nukkua) ilman silkkinaamiotani. Ja Madame Bourgeois, kuka häntä nyt ei fanittaisi?!

Whitechapel Gallery Lontoossa. Reflektoiva, kriittinen, ajassaan elävä nykytaidegalleria. (Toisaalta, yritäpä olla nykytaiteen museo ja elää menneisyydessä.) ISelf Collection: Self-Portrait as the Billy Goat -näyttely on ensiluokkainen. Vierailkaa ehdottomasti jos kykenette.

Ed Ruscha. Katselen (taas) hänen töitään. Mielessä on vuosi 2015 ja elämäni Roomassa. Sillä tosin ei ole mitään tekemistä Ruschan töiden kanssa. Katselen niitä silloin myös. (Circular life etc. Onko seuraavaksi vuorossa Guns N’ Roses? Olin nimittäin todella suuri fani 13-vuotiaana. Muistan kuinka isä osti minulle Gunnareiden kokoelmalevyn ala-asteen päätteksi. Se oli hyvä kesä se.)

Kiertely National Galleryssa on jonkinlainen uusi rutiinini. Olen ollut siellä miltei joka päivä nyt jo yli viikon ajan. Ensimmäiset pari päivää kului 1300- ja 1400-luvuissa, Italiassa, Alankomaissa ja Belgiassa lähinnä. Sittemmin olen jo siirtynyt 1800-luvulle. En tiedä miksi, mutta minulla on suuri soft spot italialaiselle 1200-1500 -lukujen taiteelle. Enkä nyt todellakaan sano tätä elitisesti – en voi sanoa taulujen teemojen tai akateemisen tutkimuksen puhuttelevan sen suuremmin. Esteettisesti, erityisesti italialainen myöhäisgoottilainen ja varhaisrenenssanssi, ne vaan nyt puhuttelevat. Ja Ruscha tietty. 

—

ED RUSCHA PAINTINGS <333