Tammikuisesta Napolista ja pizzasta
Mistä tietää, että kaupunki on oikeasti tosi jees?
No esimerkiksi siitä, että siellä vierailee sateisena, helmikuisena arkipäivänä ja silti hurmaantuu.
Näin kävi minulle, matkaseuralaiselleni ja Napolille. Meitä ei lannistanut sade, kylmä tuuli, eikä edes aamuvarhaisen vähän kummallinen hiljaisuus ja elottomuus. Nukkuva kaupunki tuntui aluksi olevan kaikkea sitä, mitä emme kuvitelleet Napolin olevan.
Missä ovat skootterit? Entä flirttailevat italianot? Mamma mia -huudahdukset? Yleinen kaaos ja epäjärjestys?
Olin painanut mieleeni italialaisen kämppikseni ei-niin-kohteliaan fraasin che minchia vuoi, jota tankkasin vielä junassa tiukkojen tilanteiden varalta. (Tosin näin jälkikäteen ajateltuna en todellakaan usko verbaalisten loukkausten estävän mahdollisia harmillisia sattumuksia.)
Mutta niin, minua ja ystävääni valmisteltiin matkaan erilaisin kauhutarinoin Napolista. Teidät aivan varmasti ryöstetään. Älkää missään nimessä menkö Quartieri Spagnoliin. Pitäkää laukuistanne tiukasti kiinni. Cheeeeeee? Perchéeeee?
Napoli osoittautui aivan mahdottoman mielenkiintoiseksi ja ihanaksi kaupungiksi. Ensiksikin, Napolissa on erinomainen museotarjonta. Arkeologinen museo ja nykytaiteen museo MADRE hurmasivat aivan täysin. Seuraavalla kerralla menen ainakin Museo Nazionale di San Martinoon -luostarimuseoon ja merenkulkumuseo Museo del Mareen.
Toisekseen, napolilainen meri on aivan oma lukunsa, sillä se onnistui hurmaamaan jopa helmikuussa. Voin vain kuvitella, miten upealta Vesuvius näyttää kesällä. Ennätimme kävellä pitkin Via Caraccioloa ja Via Partenopea ennen kuin pahemmat sateet alkoivat. Pieni annos meri-ilmaa teki kuitenkin tehtävänsä. Tuntui niin raikkaalta ja onnelliselta nautiskella cioccolata caldaa kahvilassa pikkukävelyretkemme jälkeen.
Quartieri Spagnoli osoittautui matkan mielenkiintoisemmaksi jutuksi. Kiertelimme aluetta ristiin rastiin, bongailimme katutaidetta ja kurkimme varovaisesti napolilaisten asuntoihin. Oli nonnia ja nuoria miehiä skoottereineen. Kadut olivat todella kapeita ja tunnelma aivan omaa luokkaansa.
Vastakohta seikkailullemme Quartieri Spagnolissa oli due caffè Gran Caffè Gambrinus -kahvilassa Piazza Trieste e Trentolla. Historiallinen kahvila oli kiva nähdä, mutten mitenkään erityisesti hurmioitunut kokemastani.
Napolissa kannattaa ehdottomasti vierailla metroasemilla, vaikkei julkista liikennettä käyttäisikään, sillä ne ovat aivan uskomattomia, taideteoksia itsessään. Garibaldi, Museo, Rione Alto ja Dante sykähdyttivät erityisesti. Me ajelimme kaikessa rauhassa ensimmäisellä linjalla ja jäimme pois kaikilla mielenkiintoisilla asemilla.
Museo- ja metrovierailujen jälkeen suljimme puhelimen karttasovelluksen ja jatkoimme ilman selkeää päämäärää keskustan tuntumassa. Vierailimme lukuisissa kirkoissa (valitettavasti muistiinpanoissani ei ole niiden nimiä tai osoitteita), pysähdyimme kahville ja jatkoimme matkaa. Mieleen jäi erityisesti alue, joka koostui kortteleista, joissa oli vain tietynlaisia kauppoja. Parin kadun verran oli pelkkiä kangasliikkeitä, sitten lelukauppoja, seuraavaksi miesten paitakauppoja jne.
Illansuussa suuntasimme L’Antica Pizzeria da Micheleen. Vuonna 1870 perustettu pizzeria ei pettänyt. Kenties muistatte sen Eat Pray Love -leffasta. Aaahhhhhhhh, pizza oli niin taivaallista, että vieläkin saan kylmiä väreitä. Minua ja ystävääni palveltiin sydämellisesti ja margherita maistui erinomaiselta. Da Michelessa voi siis valita kahdesta eri vaihtoehdosta: Margheritasta tai marinarasta.
Pizzan jälkeen oli iltaviinin aika ja sitten hyppäsimme onnellisina Rooman-junaan. Vielä tänäkin päivänä muistelen pientä Napolin-matkaamme ja toivon todella, että tulevaisuudessa ennätän viettää kaupungissa pidempään. Olisi tietty nastaa yhdistää Napoli esimerkiksi chic Capri-matkaan, mutta näkisin itseni kyllä myös ihan vain vaeltelemassa Napolin katuja. A presto!
—
In love with Naples