Juuri nyt kiinnostaa arki ja kaikki yksinkertainen
Viime viikkoina olen tuntenut jonkinlaisen vastareaktion viime vuosien elämäntyylini, joka on ollut kenties aavistuksen lennokas. Viimeisen seitsemän vuoden aikana olen asunut seitsemässä maassa ja niin monessa asunnossa, etten kykene edes suoralta käsin laskemaan. Tänä vuonna olen asunut kolmessa maassa ja sama kuvio oli myös viime vuonna. Ei siis liene ihme, että nyt lomalla on väsyttänyt ja mieli on kaivannut mahdollisimman yksinkertaisten ja arkisten asioiden pariin. Eli toisen sanoen, juuri nyt kiinnostaa rutiinit ja helppous.
Lautasella on ollut paljon kauden kasviksia, lohta ja salvia-voi-gnoccheja. (Ei, en tee gnoccheja itse vaan ostan Herkusta.)
En herään ennen seitsemää, mutta viimeistään kahdeksalta. Mitä luksusta onkaan herätä ilman herätyskelloa…tuumailen hetken, sitten sitruunavettä ja kahvin valmistukseen. Juon maitokahvini (tällä hetkellä pikemminkin maito kahvilla kuin kahvi maidolla) sängyssä, turvallisesti peiton sisällä ja luen uutiset. No, sanottakoon, että edellä mainitut toimet ovat kuuluneet aamurutiineihini jo vuosikaudet. Mutta kai ne lomalla tuntuvat jotenkin merkityksellisemmiltä, kun niitä tekee tiedostaen eikä aina vain suorittaen.
Ajattelen, kävelen, olen. Luen paljon ja kirjoitan vähän. Muistelen, miltä elämä tuntuu, kun ei ole koko ajan kiire ja menossa. Tämä lienee ensimmäinen syyskuu sitten lapsuuteni, kun minulla on näin paljon aikaa. Ja vaikka aikaa on runsaasti, silti tuntuu, että se vain valuu hukkaan. Tunti sinne, toinen tänne, voiko ihminen joka päivä vain haahuilla Etelä-Helsingissä ja istuskella Ateneumissa tuntikausia?
Käyn saunassa aina tilaisuuden tullen, mutta hyvin harvoin uin. Viileä vesi tuntuu miltei väkivaltaiselta, kun olo on näin nuukahtanut. Mutta juu, olihan se raikastavaa, kun pari kertaa uimaan uskalsin.
Iltaisin poltan kynttilöitä (tällä hetkellä Skandinaviskin Koto on suosikkini.) ja katson Who Is America -sarjaa (ja ulvon naurusta. Ja välillä kauhusta). Yritän myös lausua pienen kiitoksen tästä ekstraihanasta ja -pitkästä lomasta, mutta kai osa minusta ajattelee, että jos sen rajallisuuden tiedostaa, sen loppuminen tuntuu ihan kaamealta.