Alberto Giacometti (eli ihmisyydestä)

Alberto Giacometti on yksi niistä noin kuudesta taiteilijasta, joiden takia päädyin opiskelemaan taidehistoriaa. Giacometin töissä minua viehätti myötätunnon etsintä ja perinpohjaisen hauras maailmankuva. Kai ajattelin myös, että jos jokin voi koskettaa näin syvästi, on hyödyllistä oppia siitä enemmän.

Mielestäni Giacometti on yksi lähestyttävimmistä 1900-luvun taiteiljoista. Erityisesti hän myöhäisemmät työnsä tasapainoittelevat kärsimyksen ja lohdun välillä ja varmaankin juuri siksi ne ovat niin universaaleja sanan aidoimmassa merkityksessä. Eli toisin sanoen: mielestäni erinomaisen samaistuttavaa taidetta. 

Sveitsiläinen kuvanveistäjä-taidemaalari irtautui lopullisesti surrealisteista 1935 ja siirtyi abstraktiosta todellisuuteen. Toisen maailmansodan traumaa ja olemassaolon peruskysymyksiä Giacometti käsitteli venytettyjen figuuriensa ja tulitikkurasiaakin pienempien veistoksiensa kautta. 

I have always had an impression or a sense of the fragility of human beings, as if they needed tremendous energy in order to stay upright.

Niin, hauraus on vahvasti läsnä Giacometin töissä. Ja mikä on sen hauraampaa kuin ihminen. 

__

Ensimmäinen kuva – Robert Doisneau, ”Alberto Giacometti dans son atelier”, 1954, printed later.

Toinen kuva – Henri Cartier-Bresson, ”Alberto Giacometti, Maeght Gallery, Paris”, 1961.