Rutiineista rituaaleiksi
Viime viikkoina olen pohtinut, kuinka voin tehdä arjestani laadukkaampaa. (Hankala sana, josta tulee ensimmäiseksi mieleen konsulttijargon). Itselläni miltei aina tähän aikaan vuodesta energia ja voimat ovat hiipuneet, joten hyvän olon maksimointi tuntuu järkevältä ja ennen kaikkea tarpeelliselta. Etsinnässä on siis laadukkampi, parempi, arki.
Olen alkanut tarkastelemaan rutiinejani ja josko niitä voisi muuttaa rituaaleiksi tai ainakin rituaalisemmiksi. Rutiinimmehan ovat puhtaasti funktionaalisia. Tiettyjen asioiden tekemistä tiettyyn aikaan, säännöllisesti. Rituaalitkin, totta kai, ovat tiettyjen asioiden tekemistä tietyssä, ennalta määritellyssä tahdissa, mutta ne ovat myös seremoniallisia. Huomio on prosessissa, eikä pelkästään lopputuloksessa. Eritoten rituaalit merkitsevät jotakin, kun taas rutiinit toistuvat usein jopa huomaamatta.
Aamurutiinini ovat jo hyvällä matkalla rituaaliksi, vaikka ne ovatkin todella yksinkertaisia. Kaikki lähti liikkeelle havainnosta, että sen sijaan että minun on aamuisin herättävä, minä haluan herätä. Havaintoni jälkeen aamutoimet saivat aivan uuden merkityksen, vaikka ne ovatkin täysin samanlaiset kuin vaikka neljä kuukautta tai kolme vuotta sitten.
Ensimmäiseksi juon seisten ison lasillisen huoneenlämpöistä sitruunavettä. Seuraavaksi valmistan aamukahvini ja nautin sen sängyssä. (Olen nauttinut aamukahvini sängyssä nyt jo ainakin kolmen vuoden ajan, eikä minulla ole aikomustakaan luopua tästä tavastani. Mielestäni se on sopivalla tavalla dekadenttia ja saa vanhempani aina vähän tolalleen). Sängyssä ollessani luen digi-Hesarin ja silmäilen parin muun sanomalehden otsikot. Tämän jälkeen venyttelen hetken ja voilà, olen valmis.
Miellän nämä aamutoimeni ennemmin rituaaliksi kuin rutiiniksi, sillä tekemistäni rytmittää harmonia ja hetkessä oleminen. Toki teen aamulla myös muita asioita; syön, harjaan hiukset ja hampaat, meikkaan, mutta ne eivät ole osa aamurituaaliani. Rituaalissani pyrin olemaan totaalisen läsnä. Kun juon vettä, juon vettä, enkä esimerkiksi ajattele tulevaa päivää tai töitä. Lopputuloksena on rauhallinen olo ja kevyt, leppoisa fiilis.
Samanlaista läsnäoloa ja seremoniallisuutta olen havainnut iltaisessa kasvojen hoitorutiinissani. Sytytän kynttilän, pesen kasvot ja taputtelen Whamisan kasvovettä – en aina seitsemää kertaa, mutta useamman kerran joka tapauksessa – ja jatkan kuorinnalla, kasvonaamiolla, silmänympärysvoiteella, emulsiolla ja kasvovoiteella.
Ei-niin-säännölliset rituaalini ovat sen sijaan astangajoogaharjoitus ja Suomessa ollessani saunominen. Astangajoogaharjoitus on mitä kaunein rituaali alkumantrasta loppumantraan. Saunominen sivuaktiviteetteineen (uiminen, saunabisse, tai minun tapauksessani saunainkiväärilimu) on myös mielestäni todella viehättävä ja merkityksellinen rituaali.
Tällä hetkellä kokeilen uusia rituaaleja.
Kehittelyssä on eritoten kylpyrituaali mahdollisimman arkiselle päivälle. Olen kokeillut sekä maanantaita että tiistaita. Ajatuksenani on kehittää kylpyrituaalistani aamutoimieni kaltainen jokaviikkoinen asia, sillä usein kiireen keskellä ensimmäinen asia, josta luovun on itsestäni huolehtiminen.
Uusin rituaalini lienee ortodoksisen kirkkomusiikin soitto iltaisin ja nukkumaan käydessä. Kaikki alkoi yhdestä vanhasta Stravinskyn levystä, jota soitin äitini kanssa iltaisin. Nykyään nukahdan samaisen levyn tahdissa. Sen vaikutus on samaan aikaan meditatiivinen ja juhlallinen. Olen pyrkinyt myös kirjaamaan muutan asian kiitollisuuspäiväkirjaani. Voisiko sen kenties ajatella olevan uskonnottoman rukous meditaation ohella?
Viikonloppurituaalit ovatkin sitten oma lukunsa ja ne vaihtelevat täysin asuinpaikkani mukaan. Tästä tulikin mieleeni New York Timesin Sunday Routine -sarja, jossa silmäätekevät newyorkilaiset puhuvat sunnuntairutiineistaan. Ihana, ihana sarja. Ja oleellinen osa perjantaitani, jolloin juttusarja ilmestyy.
—
Kuvissa Arizone Muse for Elle France Aug 2016 by Steven Pan.