Hyvästä elämästä, vaihtuvista olosuhteista ja eri kaupungeista

Vuodet ulkomailla ja muutot maista toisiin ovat opettaneet kaksi asiaa:

(okei, olen oppinut kenties 17896 asiaa ja uudelleen oppinut toist 685 lisää, mutta täysin varmuudella voin sanoa oppineeni nämä seuraavat kaksi asiaa.)

1) Muutos on oman maailmani varmin asia*;

2) Hyvän elämän konsepti on omalla kohdallani pitkälti riippumaton asuinmaastani. 

Olosuhteet, puitteet ja raamit elämälle ovat tietysti todella erilaiset esimerkiksi Roomassa tai Dohassa, mutta se, mikä saa minut tyytyväiseksi on hyvin pitkälle samanlaista. 

Tarvitsen rutiineja. Tarvitsen elämäntyyliini sopivan nukkumaanmenoajan, tutun kuntosalin tai joogastudion, tiukan päivärytmin ja rakkaat viikonloppuaskareet. Luonnollisesti rikon rutiiniani epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta sen pelkkä olemassaolo tuo ihan hirveästi turvaa. 

(Ja expat-kohtalontoverit varmasti tietävät, kuinka merkittävä juttu tuo turva onkaan). 

Tarvitsen myös vakiokahvipaikan. Tai pikemminkin vakiokahvi-ihmisen. New Yorkissa se oli Khalid Viidennen avenuen kulmassa, Dohassa se on Rahul. Kahvirutiini lienee yksi päivän tärkeimmistä. On todella lohdullista käydä sama tuttu kahvikeskustelu joka arkipäivä samaan aikaan, saman, jo tutuksi tulleen ihmisen kanssa. Itse kahvin nauttiminen, rituaalina, on sen sijaan täysin erilainen. New Yorkissa riensin toimistolle, Dohassa nautin sen kollegan kanssa, Roomassa al bar asuntoni alakerrassa samanaikaisesti flirttaillessani baristan kanssa. 

Oman hyvän elämän konseptissani on myös tietty määrä paikallisia ystäviä. Tosin olen huomannut, että uusien (merkittävien) tuttavuuksien tarve tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. Samanaikaisesti voisin tosin todeta laadun paranevan. Kai sitä vanhempana tietää paremmin, minkälaisia ihmisiä elämäänsä tarvitsee. Anyways, maassa kuin maassa rinnalla on aina pari luottoihmistä. Myöhemmin heistä yleensä tulee sellaisia, jotka kulkevat maasta ja kaupungista toiseen. Esimerkiksi Roomassa kämppikseni olivat my people. Niitä tyyppejä, joiden kanssa koettiin hurjimmat seikkailut ja nukuttiin yhdessä surullisimmat yöt. 

Kulttuuri on myös ensisijaisen tärkeää. New Yorkissa se oli hurja määrä museoita ja oopperaa, Dohassa taas luen enemmän kuin pitkään aikaan. Maastrichtissa olin useat illat leffassa ja Roomassa aistimassa la dolce vitaa. 

Kaikista tärkein on kuitenkin riittävä uni. (Kenties viimeinen kohta on todella lame, mutta, rehellisesti, oman sängyn turvaa parempaa tuskin on). Ja taas pääsemme samaan turvallisuuden kohtaan. Tai kenties kyse on muustakin kuin turvallisuudesta. Luulen, että ulkomailla asuessa kadottaa pikku hiljaa tunteen siitä, mikä on omaa. Tiedättehän, varsinkin, kun asuu maassa, johon ei todellakaan tunne kuuluvansa. Ulkopuolisuuden tunne on voimakas, joskaan aiheuta sen suurempia ongelmia. Kuitenkin, tällöin omasta kodista, ja itseni kohdalla erityisesti sängystäni, on tullut todella tärkeä paikka. Sänkyni on turvani ja satamani, paikka jonne köllähdän onnellisena, enkä koskaan ajattele, ettenkö kuuluisi sinne. 

(Ja sitten on tietysti kaikki se muu. Auringonlaskut, taianomaiset suudelmat, seikkailut, pitkät illalliset, jännittävät työprojektit jne. Mutta! mutta, nämä viisi ovat kaiken perusta. Ainakin toistaiseksi. Kenties seuraavassa kaupungissa oivallan jotakin aivan muuta.)

*Tiedän, tiedän, voisinko todeta mitään enempää itsestäänselvää tai kulunutta?