En taida olla laukkuihminen

Vietettyäni lukemattomia tunteja Sinkkuelämää-sarjan parissa nuori minäni sai sellaisen käsityksen, että naiset voidaan jakaa joko kenkä- tai laukkufanaatikkoihin. En keskustele nyt, kuinka ongelmallista on voinut olla kasvaa omaksuen Carrien, Samanthan, Mirandan ja Charlotten oppeja, vaan keskityn laukkufanitukseen tai oikeastaan sen olemattomuuteen. Jos olisi pakko valita jompikumpi laukuista tai kengistä, valitsisin kenties kengät, mutta en niitäkään oikeastaan. Aidoimmat vaate- ja asusteintohimoni liittyvät mekkoihin, hameisiin ja kashmirneuleisiin, joita ei teoriassa mielestäni voi koskaan olla liikaa. Todellisuudessa pyrin karsimaan niitä aika ajoin, koska tilanpuute ja energiat. (Ja koska Sinkkuelämää opetti myös, että ihan kaikkien pennosten ei kannata olla kiinni vaatekaapissa.)

sebastian-kim11.jpg

Olen yrittänyt olla kiinnostunut laukuista, mutta olen huomannut, että niillä on elämässäni lähinnä funktionaalinen arvo – ne ovat hyödyllisiä ja usein myös melko tarpeellisia tavaroiden kuljetukseen. Suosin kassimaisia, mahdollisimman isoja veskoja. Neverfull GM on ollut oivallinen ja Damier Ebene -kuosi on osoittautunut kestäväksi ja resistantiksi niin lialle kuin vedelle. Omani on ollut miltei jokapäiväisessä käytössä jo kohta yhdeksän vuotta. Toinen suosikkini ovat suuret kangaskassit. Materiaalinsa puolesta eivät niin kestäviä, mutta todella kevyitä. Äitini tosin silloin tällöin kommentoi, että kenties 26-vuotias ihminen voisi hyljätä kauppapussukoita muistuttavat kangaskassit ja suosia järkeviä nahkalaukkuja. Mutta äiti! Kangaskassit ovat ehdottoman järkeviä.

sebastian-kim9.jpg

Suhteeni laukkuihin ei ole suinkaan aina ollut näin välinpitämätön. Ensiksi olin vannoutunut Longchamp-fani, kunnes sitten 15-vuotiaana sain ensimmäinen LV:ni. LV:tä seurasi Mulberry-kausi ja sitten Balenciaga ja Givenchy, kunnes totesin, että en oikeastaan välitä laukuista sen enempää. Kenties jonkinlainen meta-aikakausi on nyt tullut päätökseensä, sillä myin tuon ensimmäisen Vuittonini Vestiaressa viime kuussa. Luopuminen ei tuntunut oikeastaan miltään, korkeintaan tunsin vain helpotusta, että laukku lähti kaapista viemästä tilaa. 

 

sebastian-kim8.jpg

Tällä hetkellä on mielestäni ideaaleinta kulkea kokonaan ilman laukkua. Jotenkin se vain on niin vapaata ja huojentavaa. On kaksi vaihtoehtoa elää sans sac. On vaihtoehto, että joku toinen kantaa laukkuani, mutta valitettavasti näin ei tapahdu erityisen usein, joten olen alkanut ”kopioimaan” miespuolisia ystäviäni, eli kantamaan puhelinta ja rahapussia kädessäni. Tavarat kulkevat kätevästi käsissä esimerkiksi Dohassa, jossa ne voi usein jättää autoon tai huolettomasti esimerkiksi baarin pöydälle, mutta New Yorkissa moinen ei onnistuisi sitten alkuunkaan. Käytännöllisestä näkökulmasta laukuttomuudessa on siis omat haasteensa. 

sebastian-kim5.jpg

Totta kai ymmärrän laukkujen lumon, sillä monet niistä ovat kauniita, pala kulttuurihistoriaa, älykkäästi muotoiltuja, mutta en vain tunne sitä. Tällä hetkellä enemmän vain yksinkertaisesti kiinnostaa laukuttomuus.

Magdalena Langrova by Sebastian Kim for Vogue Germany

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *