Juuri nyt kiinnostaa

Juuri nyt kuulokkeissa soi Beatrice Elin Girls. Voi juku!!! En ole kuullut mitään näin hyvää aikoihin. Adania Shiblin We are all equally far from love on ihastuttanut, mutta aiheuttanut myös ns. suuria tunteita. Hykertelen, itkeskelen, pohdiskelen ja haluaisin koko ajan puhua kirjasta jollekin. Viimeiset pari päivää olen elänyt keskellä suurta dilemmaa; kirja on loppumaisillaan ja toisaalta haluaisin tietää lopun enemmän kuin mitään muuta, mutta toisaalta en kestä ajatusta, että kirja loppuu. Kiitos universumi, että on olemassa Adania Shiblin kaltaisia kirjailijoita. 

Olen myös tavoilleni kuuliaisesti ottanut kirjan sivuista lukuisia kuvia. Aivan kuin ikuistaakseni yhteiset hetkemme ja omat tunnetilani, sillä kirja on koskettanut minua niin syvästi, että toivoisin voivani säilyttää nämä tunteet ikuisesti. Yllä oleva sivu, esimerkiksi, on elämän suuremmassa mittakaavassa täysin merkityksetön. Juonellisestikaan se ei ole kovin merkityksellinen eikä se mielestäni kuvaa Shablia tyylillisestikään. Mutta minulle se muistuttaa täydellisestä perjantai-iltapäivästä lempikahvilassani Shablin kanssa ajatellen kaikkea ja ei mitään. Ja kuinka paljon hykertelinkään kohdalle ”– she ventured to talk to him about the Phoenicians. And he responded by talking about the Assyrians.” Tietysti juuri samaisella hetkellä mielitiettyni tekstasi ja minä jäin pohdiskelemaan, mitkä olisivat meidän kansamme, mikäli eläisimme Shablin teoksessa.

Juuri nyt olen todella kiitollinen auringosta ja lounaista ulkona. Nautin, minkä ehdin, sillä ensi viikolla olen kylmässä Saksassa (no offence Saksalle, mutta brrrrrrr). Miellyttävintä on tietenkin kantapaikassani La Piazzassa Souq Waqif -alueella. Kirjan kanssa tai ilman, keskittyen sanoihin tai niiden muodostamiseen. Yleensä pukeutuen mustaan, sillä muut värit eivät juuri tunnu kiinnostavan. 

Työskentelen mielenkiintoisen proggiksen parissa. Okei, valitettavasti se vie kaiken aikani (paitsi pyhät perjantai-iltapäiväni), mutta tuo myös paljon iloa. Kuten esimerkiksi tämän suloisen beduiinilapsen Wadhan. Wadhan yllä oleva bukhnaq on ollut erityinen tutkimuksen aihe viime viikkojen ajan ja olen tyytyväinen, että sillä rintamalla on tapahtunut edes jonkinlaista edistystä. 

Ja tämä kuva…voi kunpa osaisin kuvitella, millaista elämä on ollut Dohassa 50-luvulla. Tai voi kunpa pystyisin lukemaan tuon arabiankielisen lauseen vaivatta ja ilman sen suurempia pinnistelyjä.