Kuinka löytää ystäviä (aikuisena ja ulkomailta)?

Sain jonkin aikaa sitten kommentin, jossa pohdittiin ystävyyssuhteiden luomista ulkomailla. En pidä itseäni superystävänä tai eksperttinä, mutta kuluneet vuodet ulkomailla ovat tuoneet jonkinlaista perspektiiviä.

Harpers-Bazaar-Australia-Febraury-2018-Annely-Bouma-Kerryn-Paasila-Scott-Stevenson-1.jpg

1. Kutsu

Olen solminut lukuisia ystävyyssuhteita kutsumalla ihmisiä illalliselle luokseni. (Ei pidä antaa sanan ’illallinen’ hämätä. Melkein aina kokkasin jotakin todella rentoa ja helppoa, yleensä risoton ja pienen alkupalan. Joskus oli jälkkäriä, joskus ei, silloin kun oli, sen oli yleensä tuonut vieraani. Viiniä oli sen sijaan oli aina). Maastrichtissa asuessani tämä oli lempitapani tutustua uusiin ihmisiin. Yleensä se meni jotenkin näin: tapasin luennolla, bileissä tai kuntosalilla jonkun mielenkiintoisen tyypin ja kutsuin hänet syömään luokseni. Usein saatoin myös pyytää mukaan toisia ystäviäni, joiden uskoin klikkaavan uuden tyypin kanssa myös. Kutsun ei tietenkään tarvitse olla illallinen tai mitään ruokaan liittyvää. Dohassa esimerkiksi kutsuin ihmisiä usein museoihin, kun taas New Yorkissa after workeille. Yhtä hyvin kutsu voi olla joogatunnille, leffaan tai kävelylle. Pointti on se, että on aktiivinen ja kutsuu. Melkein aina ihmiset vastaavat kutsuun myöntävästi. He, joita ei kiinnosta sanovat olevansa tosi kiireisiä, mutta lupaavat palata asiaan. (Mutteivat sitten palaa, ja itsekin olen jo unohtanut koko jutun).

2. Pidä silmät auki

Joskus sitä vaan näkee jonkun, josta tulee hyvät vibat. Niin kävi minulle ja ystävälleni E:lle, jonka kirjaimellisesti bongasin yliopiston käytävällä lokakuussa 2012. E:n Vogue-kangaskassi ja minihame kiinnittivät huomioni ja ajattelin, että meillä kahdella saattaa olla hyvinkin paljon yhteistä (ja olin täysin oikeassa; Pariisi, rakkaus Nicolas Ghesquièreen ja Elie Saabiin, taidehistoria, André Malraux ja chiasiemenet). Opiskelimme tuolloin nimittäin kampuksella, jossa muodista kiinnostuneet ihmiset olivat totaalisen out, suurin piirtein samalla viivalla kauppatieteilijöiden (ei siis economics- vaan business management -opiskelijoiden), George W. Bushin ja Goldman Sachs -tyyppien kanssa. (Todella ihailtuja olivat sen sijaan he, jotka pukeutuivat hamppuvaatteisiin, lukivat luentojen välissä Gramscia ja viettivät kesät yhteisöfarmeilla Baskimaassa). Anyways, bongasin E:n ja kävi niin onnellisesti, että päädyimme samalle tutorialille kuukausi myöhemmin. Pari viikkoa tapaamisemme jälkeen pyysin häntä syömään luokseni ja se oli menoa se.

Harpers-Bazaar-Australia-Febraury-2018-Annely-Bouma-Kerryn-Paasila-Scott-Stevenson-1-2.jpg

3. Näyttäydy

Jos joku kutsuu sinut bileisiin, syömään, leffaan, taidenäyttelyyn, on kohteliasta mennä (ellet tietysti saa ihan kammottavia viboja tai sinulla ei yksinkertaisesti ole aikaa). (Itse opettelen vieläkin vastaamaan kutsuihin myöntävästi, sillä olen aikamoinen kotihiiri ja oikeastaan rakastan vain kotona yksikseni hippaamista – mutta silti, on ihana mennä toisen luo ja on niin ihanaa, kun toinen kutsuu). Ja usein käy myös niin, että uuden (tai miksei myös vanhan) tuttavuuden kutsuilta tai bileistä voi löytää vaikka minkälaisia ihmisaarteita. Dohassa naapurini lähestyi minua lukuisilla viesteillä, milloin hän ehdotti uutta mielenkiintoista baaria, milloin rannalla menoa, mutta kieltäydyin aina kohteliaasti sillä olin yksinkertaisesti niin väsynyt kuumuudesta, kunnes sitten viimein sain itseni ruotuun ja lähdin hänen kanssaan. Ja, nyt jälkikäteen sanottuna, olisi pitänyt lähteä paljon aikaisemmin. S ja minä klikattiin ja nyt hän on yksi läheisimmistä ystävistäni. 

4. Ole avoin

Vaikka monet meistä aistivat jo varhain, milloin energiat jonkun toisen ihmisen kanssa kohtaavat, kannattaa silti olla avoin uusille ihmisille ja tilanteille. Minäkin ystävystyin erään Gramsci-hipin* kanssa, vaikka Introduction to Philosophy -kurssilla ajattelin, että onpa koppava ja ylimielinen tyyppi, en kyllä koskaan kutsu häntä luokseni syömään. Ja kuinkas sitten kävikään…nykyään ei kulu viikkoakaan ilman häntä. 

Harpers-Bazaar-Australia-Febraury-2018-Annely-Bouma-Kerryn-Paasila-Scott-Stevenson-7.jpg

5. Hyväksy, että aina ei vain natsaa

Ystävien löytäminen on vähän kuin deittailu – uuden tyypin kanssa ei aina välttämättä natsaa ja se on täysin okei myös. Kuten myös sekin, että kaikista ei tule sydänystäviä tai luottotyyppejä, mutta heistä saattaa tulla konserttikamuja tai leipomisystäviä. Tähän natsaamiskohtaan liittyy myös se, että jotkut tyypit ovat aktiivisesti elämissämme vain lyhyen aikaa ja yhteydenpito kaatuu etäisyyksiin, aikaeroihin tai erilaisiin elämäntilanteisiin. Sekin on täysin ok. Eikä mikään tietenkään sulje pois vaihtoehtoa, etteikö ystävyys joskus uudestaan lämpenisi. 

Harpers-Bazaar-Australia-Febraury-2018-Annely-Bouma-Kerryn-Paasila-Scott-Stevenson-3.jpg

6. Opi olemaan itseksesi…

Olen vahvasti sitä mieltä, että itsekseen viihtyvä ystävä on lähtökohtaisesti parempi ystävä kuin sellainen, joka ei osaa olla itsekseen. Vähän sama juttu kuin parisuhteessa tai oikeastaan missä tahansa ihmissuhteessa. Mutta onhan siinä opettelemista, varsinkin jos asuinpaikassa ei ole ketään läheisiä. Itselläni on ollut jokaisen muuton alussa on sellainen Carrie ilman jengiään -fiilis. Olotilaa on kohentanut se, että olen lähtenyt ihmisten ilmoille. Aluksi oli vaikeaa olla illallisella tai baarissa yksin, mutta nykyään se on todella nautinnollista. Mutten tietenkään halua olla jokaisella illallisella yksin. 

…mutta älä erakoidu.

Kenties minulle on käynyt samoin kuin muille paljon muuttaville. Maa maalta ja vuosi vuodelta uusien, paikallisten ystävien tarve pienenee. Joko sitä ajattelee, että miksi vaivautua, kun kuitenkin kohta muutan täältä pois. Olen löytänyt itseni ajattelemasta, että en minä nyt tarvitse ketään, kun on se ja se langan päässä ja muutenkin niin kiire. No, kenties nämä ovat ihan paikkansapitäviä argumentteja, mutta silti uskon, että me tarvitsemme elämäämme ihmisiä, joiden kanssa jakaa arkea. Ei sitä Instagrammissa dokumentoitua arkea, vaan sitä jossa törmää ystävään lähikaupassa ja päätyy ex tempore tanssimaan.

Pietarissa asuessani ensimmäistä kertaa koko elämässäni minulla ei oikeasti ollut yhtään paikallista ystävää. Suhteeni työkavereihini oli aika virallinen ja ennen kaikkea kollegiaalinen, eikä se missään vaiheessa syventynyt. Olisi ehkä pitänyt käydä vähemmän oopperassa ja enemmän sosiaalisissa illanvietoissa tai muuten skarpata. En silti ollut kauhean yksinäinen (toisaalta tekstailin miltei koko ajan töiden jälkeen poikkiksen tai muiden läheisteni kanssa), mutta silti, kyllä se välillä aika skeidalta tuntui. 

*Käytän termiä kaikella rakkaudella.

Photos Hannah Scott-Stevenson for Harper’s Bazaar Australia

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *