Lähtemisen helppous ja vaikeus

journey

Velloin maaliskuun viimeisen viikon jonkin asteisessa kärsimyksessä. Edessä häämötti ensiksi lento Helsinkiin ja sitten muutto Pietariin kahdeksi kuukaudeksi. Miksi minun pitää taas lähteä? Miksi olen aina pakkaamassa? Miksen ole tehnyt sellaisia valintoja, jotka pitäisivät minut yhdessä paikassa?

Pelkkä ajatuskin pakkaamisesta ja sulloutumisesta Helsingin koneeseen saivat minut huonovointiseksi, joka tietysti oli valitettavaa, sillä eivät pakkaaminen tai matkustaminen ole absoluuttisesti huonoja tai hyviä asioita - ne vain ovat, aivan kuten aamiainen tai sunnuntaikävely. Olin vain niin tyytyväinen elämääni ja arkeeni Dohassa, etten yksinkertaisesti jaksanut enää muistaa perimmäisiä syitä kahden kuukauden muutolleni. 

Itkeskelin ja kiukuttelin vuoroin ystävilleni ja itselleni. Öisin kietouduin mielitiettyyni lujasti ja vannotin häntä pitämään minut tässä ikuisesti. Tahmeutta ja harmautta kesti miltei koko viikon, kunnes viimeisenä iltana minut valtasi tyyneys ja rauha.

Tämä on se juttu, joka pitää minut elossa, paikasta toiseen muuttaminen siis. Sitä varten minä olen olemassa. Paradoksaalisesti muuttamisesta tulee vuosi vuodelta paljon vaikeampaa ja helpompaa. On vaikeampi sanoa hyvästit kaikelle sille hyvälle ja toimivalle, mutta toisaalta sopeutuminen uuteen ympäristöön on paljon helpompaa, koska suurin piirtein tiedän, minkälaisia vaiheita vastassa on. 

Kaiken vaikeuden ja helppouden keskellä on tietysti se mieletön into ja jännitys, joka liittyy jokaiseen muuttoon. Se, että voi tavallaan löytää itsensä uudelleen. Millainen nainen minä olen Pietarissa? Sellainen, joka rientää töiden jälkeen oopperaan, kipittää korkkareissaan pitkin Nevski Prospektia ja käy iltapäiväteellä Astoria-hotellissa? Vai kenties kuljen maiharit jalassa konseptiliikkeestä toiseen, vietän lauantait reiveissä ja siemailen cocktaileja Bar 812:ssa? 

Ja tietysti se, että voi tutustua uuteen kulttuuriin ja kaupunkiin, löytää sieltä omat lempipaikkansa ja omat juttunsa. Se prosessi, kun vieraasta kaupungista tulee minun kaupunkini, siinä sitä vasta taikaa onkin. Ja se, ainakin toistaiseksi, on kaiken lähtemisen tuskan arvoinen asia. 

 

Kommentoi