Le Week-End (part deux)

Takanani on erinomainen viikonloppu. Sen ainekset olivat jokseenkin tavanomaiset, mutta kenties hyväksi havaituissa rutiineissa piilee onni. Hyvää ruokaa (as usual), kaksi museovierailua (as usual), pitkät päiväunet (ahhh, voisinpa ottaa nokoset joka päivä!) ja jo tavaksi muodostunut illallinen intialaisessa Bukhara-raflassa.

Autossa kuuntelin Post Malonen Stoney-levyä. Ahh se on hyvä. Ja jotenkin täydellinen soundtrack näihin unenomaisiin Doha-päiviin. Kenties kyse on lempeästä marraskuun alun valosta, kenties jostain muusta, jota en osaa vielä pukea sanoiksi. 

Katseeni on kiinnittynyt kasveihin. Tässäkään ei ole mitään erikoista. Kaikki vihreä kiinnostaa – lautasella ja ympärillä. Kenties kohta myös yllä? 

Msheireb Museums tarjoavat perjantai-iltapäiviin sopivia aktiviteettejä. Museoiden laatu on vaihteleva, mutta itse ainakin nautin esimerkiksi Company House -rakennuksista, jotka kertovat öljyn löytämisestä Dohassa. Narratiivissä on hetkensä, vaikka se onkin paikoin aavistuksen pakotettu. Museotilat sen sijaan ovat huippuluokkaa, samoin näyttelytekniikka. 

Voi kuinka kaktushimoni (ja siis nimenomaan pihakaktushimoni) on nykyään ihan omissa sfääreissään. Mutta kun ei ole edes omaa pihaa. Tai no, en kyllä rehellisesti sanoen välttämättä haluaisi omaa pihaa, mutta haluaisin oman pihakaktuksen. Tai vastaavan pihakasvin. 

Mielessä ei ole tällä hetkellä sen suurempia mietteitä. Päällimmäisenä ajatuksena on kiitollisuus hidastempoisesta joskin viihdyttävästä viikonlopusta. Tällaista lisää kiitos. Onnittelen myös itseäni vapaa päivän pitämisestä. On muuten tosi jees olla tekemättä mitään ”hyödyllistä” tai työhön tai opintoihin liittyvää. (Mutta miksi oi miksi tällaisistä rentoilupäivistä tulee niin helposti huono omatunto – c’moooooon, sanon nyt itselleni!)

 

—

This Friday, chill vibes only.