Luksusbrändien taidemuseot

Taiteella ja luksuksella on aina ollut läheinen suhde. Dalí suunnitteli mekkoja Chanelille ja Schiaparellille, Lucio Venna teki mainoksia Salvatore Ferragamolle, Émile-Maurice Hermès, Achille Maramotti ja Yves Saint Laurent olivat kaikki aktiivisia taidekeräilijöitä. 2000-luvulla luksuksen ja taiteen suhde on kuitenkin syventynyt ja erilaisista kollaboraatioista on tullut todella yleisiä. Itselleni ei nyt äkkiseltään tule mieleen yhtään luksusbrändiä, joka ei olisi tehnyt yhteistyötä jonkun taiteilijan kanssa tai muuten liittoutunut yhteen taiteen kanssa. 

New Yorkin Guggenheim järjesti vuonna 2000 laajan Giorgio Armani -retrospektiivin. Vuonna 2011 Met puolestaan esitti Alexander McQueen: Savage Beauty -näyttelyn. Bowes Museum juhlisti Yves Saint Laurentia vuonna 2015. Näyttelyt otettiin vastaan ristiriitaisin tunnelmin. Onko muoti taidetta? Onko yksittäisen suunnittelijan näyttelyn paikka arvostetussa taidemuseossa? Maksoiko Armani Guggenheimille? Onko museoista tullut vain suuria mainostauluja? 

Uusin trendi taiteen ja luksuksen välisessä kanssakäymisessä on perustaa oma foundation, eli eräänlainen museon ja näyttelytilan hybridi (esim. Fondation Louis Vuitton, Fondazione Prada & Aïshti Foundation), tai brändin historialle omistettu museo (esim. Museo Salvatore Ferragamo & Musée Yves Saint Laurent). Taidemuseon perustana on yleensä luksusbrändin omistajan oma taidekokoelma (esim. Bernard Arnault, Miuccia Prada & Tony Salamé), brändin historialle omistetut museot puolestaan nojaavat yleensä yhtiön omiin arkistoihin. 

Yksityisten museoiden perustaminen ei sinänsä ole pelkästään luksusmerkkeihin sidottu trendi. Yli 70 prosenttia yksityisistä taidemuseoista on perustettu vuoden 2000 jälkeen. Museon perustaja on yleensä miespuolinen taidekeräilijä, joka haluaa tuoda kokoelmansa julki. 

No, entä sitten? Eikö se ole vain hyvä, että uusia kulttuuritiloja avautuu tai että yleisö pääsee kurkistamaan yksityisiin kokoelmiin, joissa on taidehistoriallisesti merkittäviä töitä? Toisekseen, eikö meillä aina ole ollut yksityisiä museoita, joilla on ollut merkittävä osa taidekentän kehityksessä?

Juu ja juu, erityisesti jos museoita käsitellään ajallisesti laajassa perspektiivissä yksityisen ja julkisen museon raja hämärtyy. Uffizi oli alunperin yksityinen museo, samoin Eremitaaši. Guggenheimit saivat alkunsa yksityisten keräilijöiden kokoelmista. Yksityiset museot ovat hyvä juttu, ehdottomasti, mutta niihin liittyy pohdintoja ja kysymyksiä, joihin meillä ei vielä ole vastauksia. 

Miksi juuri luksusmerkit perustavat näitä museoita? Kuinka häilyvä brändin ja instituution raja todellisuudessa onkaan? Kuka päättää, minkälaisia näyttelyitä niissä järjestetään? Mikä on niiden taidehistoriallinen arvo? Mitä väliä sillä on, jos osa kulttuuriperintöämme on yksityisissä käsissä? Minkälaisia ”kilpakumppaneita” nämä ovat julkisille museoille? 

Osa luksusbrändien taidemuseoista on noussut kenties yllättävänkin merkittäviin asemiin taidekentällä. Fondation Louis Vuitton, esimerkiksi, järjesti vuoden 2017 vierailluimman taidenäyttelyn, Icons of Modern Art. The Shchukin Collection. Näyttely kuuluu vuosikymmenemme, ellei jopa vuosisadan, merkittävimpiin, sillä venäläisen edesmenneen taidekeräilijä Sergei Shchukinin kokoelmaa ei ollut nähty Euroopassa sitten keräilijän taidematkojen. On mielenkiintoista, että juuri Fondation Louis Vuitton järjesti tällaisen show’n, joka aikaisemmin olisi mennyt jollekin Pariisin julkisista instituutioista, kenties Centre Pompidoulle tai Grand Palais’sille. 2010-luvulla vain yksityinen museo kykeni kattamaan Shchukinin kokoelman vakuutusmaksut, jotka olivat varmasti aikamoiset, sillä kokoelman arvoksi on arvioitu noin $10 miljardia. Fondazione Pradaan kulminoituu toisenlainen vaikuttaminen: instituutio perustettiin kaupunkiin, jossa ei ollut – eikä ole vieläkään – julkisin varoin hoidettua nykytaiteen museoita. Tämä oli tietenkin Pradalle erinomainen mahdollisuus ”antaa takaisin” Milanolle ja olla merkittävässä roolissa rakentamassa uutta kulttuuriskeneä kaupunkiin. 

Katsojana ja yleisön jäsenenä iloitsen näistä(kin) instituutioista, joskin osaan suhtaudun todella kriittisesti. Museologina ja taidehistorioitsijana en ole aivan varma, mitä niistä ajattelisin. Tarvitsemme tutkimusta, dialogia ja pohdintaa. 

Tässä vielä lyhyt katsaus kolmen instituution tämänhetkiseen tarjontaan: 

Fondation Louis Vuitton

Juuri nyt Fondation Louis Vuittonissa on meneillään Egon Schielen ja Jean-Michel Basquiatin näyttelyt.

Fondazione Prada

Fondazione Pradan Milanon-rakennuksessa on näyttely nimeltään Sanguine. Luc Tuymans on Baroque. 

Fondation Cartier

Fondation Cartier, joka on vanhin luksusbrändien museoista ja muistuttaa kenties eniten toimintatavoiltaan julkista museota, esittää näyttelyn Southern Geometries, from Mexico to Patagonia, joka keskittyy geometriaan Latinalaisen Amerikan taiteessa. 

Self-Portrait with Chinese Lantern Plant (1912), Leopold Museum

Untitled (1981), The Eli and Edythe L. Broad Collection