Marie Laurencin (tai: herkkyydestä)
Marie Laurencinin töissä kiinnitin ensimmäiseksi huomioni taiteilijan värimaailmaan; heitoihin sinisen, vaaleanpunaisen ja harmaan sävyihin. Pariisilainen Laurencin opiskeli yhdessä Braquen ja Picasson kanssa Académie Humbertissa ja häntä pidetään yhtenä harvoista naiskubisteista, joskin Laurencinin myöhäisemmät työt ovat tyylillisesti jo verrattain kaukana Picasson ja Braquen kehittelemästä suuntauksesta. Picasso esitteli taitelijan runoilija Guillaume Apollinairelle, jonka kanssa Laurencin eli yhdessä vuoteen 1912.
Laurencinin maailma on mystinen ja unenomainen. Tuotantoa hallitsevat muotokuvat kalpeista ja tummasilmäisistä naisista. Laurencinin tyyli on elegantti joskin melankolinen ja sävymaailmaltaan pastellisen sininen, vaaleanpunainen ja tummanvihreä.
Portrait of Mademoiselle Chanel, 1923, oil on canvas
Nuoret naiset ja eläimet toistuvat Laurencinin töissä. Usein taulujen motiivit ovat kuvattu usein abstraktia taustaa vasten. Naiset hulmuavine mekkoineen ovat kuin rinnakkaisesta unimaailmasta. Kenties 1900-luvun ensimmäisen puoliskon älyllinen kiihtymys ja kehitys eivät välity Laurencinin töistä yhtä selkeästi kuin Laurecinin aikalaisten tuotannosta, mutta Laurencinin taiteen hienous onkin sen herkkyydessä. Työt kutsuvat katsojaa astumaan Laurencinin unenomaiseen maailmaan ja siirtymään toiseen todellisuuteen.
Women with a dog, 1924-1925, oil on canvas
Vuonna 2013 päädyimme sisareni kanssa vahingossa Laurencinin laajaan retrospektiin Pariisissa. Olimme matkalla lempimuseoomme Musée Marmottan Monet’seen, jossa meitä odotti ihastuttava yllätys: erinomainen ja kattava Laurencin-näyttely. Laurencin ilahduttaa ilmaisunsa voimakkuudella, jonka kauneus perustuu taiteilijan harvinaiseen kykyyn luoda värimaailmallaan ja subjektiensa ilmeettömyydellä perustavanlaatuista herkkyyttä. Näyttely esitteli myös hienosti Laurencinin visuaalista ilmaisua, jota pidettiin vahvasti feminiinisenä hänen elinaikanaan. Mielestäni juuri tuo ”feminiininen” ilmaisu voidaan ajatella myös vastalauseena kubismin voimakkaalle maskuliinisuudelle.
The Fan, c. 1919, oil on canvas
Laurencinin töitä löytyy lukuisilta merkittäviltä museoilta kuten Metiltä, MoMA:lta ja Tate Modernilta, mutta hänen työnsä eivät välttämättä ole aina esillä. Masahiro Takano avasi taiteilijan nimeä kantavan yksityisen museon Japanissa vuonna 1983, mutta valitetttavasti museo sulkeutuu tammikuussa 2019. Toivottavasti näemme Laurencinin töitä Takanon kokoelmasta tulevaisuudessa näyttelyissä eri puolilla maailmaa kuitenkin.
—