Miksen asu Pietarissa ja muita pohdintoja
Vietin ikävuodet 11-23 kroonisessa Pariisi-ikävässä. Erityisesti joka kevät ja joka ikinen syksy möyrin suhteellisen pahanlaatuisessa Pariisi-kaipuussa ja totesin, että ensi vuonna mä muutan sinne. No, en muuttanut. Aina tuli jotain muuta. Kuten se, että 13-vuotiaana ei oikein voi muuttaa toiseen maahan ilman vanhempia. Tai yliopisto xyz on järkevämpi valinta kuin esimerkiksi HEC Paris. Viimeinen niitti mun Pariisi-haaveille oli vaihtolukukausi Roomassa. Yks kaks Roomasta oli tullut mun Pariisini ja aloin miettimään kuumeisesti, miten voisi jäädä Roomaan. No, en voinut. Universumi oli suunnitellut minulle jotakin muuta ja se jokin oli NYC. New Yorkin jälkeen lakkasin haaveilemasta tietyistä kaupungeista, kunnes muutin Dohaan ja jossa päätin, että tulevaisuudessa muutan just sinne, minne mieli tekee. Elämä on liian lyhyt väärissä* kaupungeissa asumiseen.
Ja tällä hetkellä haavelistan ykkösenä on Pietari. Ahhhh, miksen asu Pietarissa, kysymys, jota olen pyöritellyt ympäriinsä viime aikoina. Dohassa kaikki on juuri nyt todella hyvin, mutta tulevaisuudessa toivoisin (ja teen ”kaikkeni” – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan) asuvani Pietarissa.
Pietarin lisäksi tarkastelun alla on ollut jokseenkin holtiton online-käyttäytymiseni. Viesteihin vastailu kestää ja koen siitä mahdottoman huonoa omatuntoa. Kenties ratkaisu olisi tietyn ajan pyhittäminen viestien vastailuun ja ääniviestien nauhoittamiseen. Ahhhh 21st century problems. Tosin epäilen, että kirjeisiin vastaaminen kestäisi aivan yhtä kauan kuin iMessagessa kirjoittaminen.
Lämpötila Qatarissa on vihdoin laskenut. Iltaisin on about 25-27 astetta, ja minulla on usein viileä olo, jopa kylmä. Jeeeeez. Toisekseen, kaikkialla tuoksuu yhtäkkiä todella raikkaalta. Eli kroppani mielestä elämme alkukesää. Tämä dissonanssi on varsin häiritsevä, sillä haluaisin jo pikku hiljaa alkaa fiilistelemään joulua ja pikkujoulukautta, mutta ei…vartaloni mielestä elämme kesäkuuta, joten joulupuuhat tuntuvat todella kaukaisilta ja suorastaan pakotetuilta.
Lautasella on ollut lähinnä libanonilaista ruokaa. Mieleni tekee ihan koko ajan halloumimanoush-pizzaa, fattoush-salaattia ja labnehia. Yleensä ruokamielitekoni kestävät maksimissaan kaksi viikkoa, mutta tämä Libanon-into on ollut päällä jo miltei kuukauden. Ja kyllä, ihminen voi syödä ihmeellisen paljon halloumia yhden kuukauden aikana.
*Tärkeä huomio, todellisuudessahan ei ole olemassa ”vääriä” kaupunkeja. On vain erilaisia olotiloja ja tarpeita.
—
Things I would like to have atm: St. Petersburg, lots of halloumi, Christmas vibes.