Näyttelykevät 2019

Jonathan Meese, Daniel Richter, Tal R: The Men Who Fell from EarthEMMA

EMMA:ssa on tällä hetkellä menossa kolmen uusekspressionistisen nykytaiteilijan yhteisnäyttely, jossa tarkastellaan nykymaalauksen juuria ja moniin nuoren polven taiteilijoihin vaikuttaneiden tekijöiden tuotantoa. Näyttely sulkeutuu 7.heinäkuuta.

Kuivakka IloKiasma

Iiu Susirajan Kiasma-näyttelyssä on esillä taiteilijan töitä viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Ahhhh, en malta odottaa. Susirajan työt kun ovat niin koskettavia, lämpimiä ja rehellisiä.

Paweł Althamer: I (am)HAM

Kuun lopussa HAM:ssa avautuu puolalaistaiteilija Paweł Althamerin retrospektiivi. Mukana on omakuvia, veistoksia, installaatioita, performanssitaltiointeja, miniatyyrimaailmoja ja uusi yhteisötaiteellinen teos.

 

COMPANY: Secret UniverseDesignmuseo

Designmuseossa tarkastellaan muotoilijakaksikko Aamu Songin ja Johan Olinin käsityöläismatkoja, jotka ovat suuntautuneet mm. Japaniin, Venäjälle ja Meksikoon. Matkojen tuloksena on syntynyt yhdessä mestareiden kanssa toteutettuja taide-esineitä, vaatteita, asusteita ja huonekaluja. Näyttely esittelee Songin ja Olinin taiteellisen prosessin matkanteosta mestareiden kohtaamiseen, kirjeenvaihdosta tuotantoon ja lopullisiin esineisiin. Näyttely avautuu 5.4.

Hannu Väisänen: All About YellowGalerie Forsblom

Forsblomilla avautuu tämän kuun 22.päivä Hannu Väisäsen näyttely, joka tarkastelee Väisäsen tuoreita keltasävytteisiä töitä ja samalla pohdiskelee, mitä tunteita väri keltainen meissä saa aikaan.

Kevään 2019 mielenkiintoisista näyttelyistä lisää täällä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *