(Our) Dream Girl

Hyvin harvat valokuvat (tai taideteokset ylipäätään) saavat minussa aikaan samanlaisen reaktion kuin Ryan McGinelyn Kate Mossista vuonna 2007 ottamat kuvat. Ja kyllä, tiedostan toteamukseni seuraukset. Mutta henkilökohtaisella tasolla kuvien vaikutus on Marie Laurencin teosten luokkaa. Eli rakastan syvästi, kehossani vapisee, jokin on järkkynyt sisälläni (nyt voisin puhua myös siitä, kun ensimmäisen kerran luin Eeva-Liisa Mannerin Poltetun Oranssin. Se myös sellainen mikään ei ole enää samanlaista -hetki.)

Mutta takaisin tähän pirskahtelevaan Mossiin ja eteerisyyteen, jota on niin vaikea saavuttaa. Vertaisin Mossin hymyä vastarakastuneen onneen tai siihen, kun on tullut tietoiseksi suuresta ja kuplivasta onnesta, joka tuntuu saman aikaan intiimiltä ja universaalilta. 

Kate Moss on ollut yksi suosikkinaisistani jo pitkälti yli toistakymmentä vuotta. Aina pukeutuessani harmaisiin farkkuihin ajattelen Mossia. Pikkumustani (ja nyt puhun mekosta, jota käytän vain kotioloissa, sillä se on yksinkertaisesti liian pieni kodin ulkopuolelle) muistuttaa minua kuuluisasta naked dressistä ja mikäli olisin festari-ihminen, lookini koostuisi minimekosta, nahkatakista ja Huntereista. 

Olkoon tässä viikossa, näissä päivissä ja hetkissä yhtä paljon oivalluksen iloa ja purskahtelevaa tyytyväisyyttä. Tiedättehän, sellainen taianomainen olo, että just tänä päivänä voi tapahtua ihan mitä tahansa. Sellainen olo, joka saa askeleet kepeiksi, juoksenteleviksi, vallattomiksi, miltei villeiksi. 

Näitä kuvia katsellessa mieleeni tulee lapsuuden kesät maalla, äitini vanhempien luona. Valvoin pitkään, ihastelin kammarin ikkunasta sinisen sävyjä, kunnes aurinko vihdoin vaipui taivaalta pariksi tunniksi. Aamuisin oli vähintään yhtä maagista: kaikki ne nuoren ihmisen toiveet ja tuntemukset, jotka olivat yhtä aikaa niin raakoja ja oivaltavia. 

Photos: Ryan McGinely, 2007.