Ilon (ja valon) kautta
Olen jo aikaisemmin maininnut olevani Uusi päivä -tv-sarjan fani. Perjantai on yksi lempipäivistäni, sillä silloin Yle Areenaan ilmeesty kolme uutta jaksoa. Katselen ja kuuntelen heitä onnellisena, yleensä sängyssäni, ja koen pientä haikeutta. Ah ihana Suomi. Ah ihanat suomalaiset. Ja ihana Iris, Otson lisäksi lempihahmoni.
Iriksen isällä Sakulla (joka tosin on tällä hetkellä todella raivostuttava) on eräs sanonta, jonka olen pistänyt mieleeni. Ilon kautta. (Antakaa anteeksi mikäli sanonta tulee jostakin muualta. Itse olen oppinut tämän nimenomaan Virtauksen sivistystoimenjohtajan suusta.)
Ilon kautta. Kuinka nerokasta. Muistutan itseäni joka päivä, että arjessa on tärkeää iloita. Ja tavoitella sitä kuplivaa, mikä tahansa on mahdollista -tunnetta. Sekä samalla tuntea kiitollisuutta, että on tämä päivä, tämä arki, nämä jutut ja kuviot.
On tietysti parempia ja vähemmän hyviä päiviä. Viime aikoina kaikki päivät ovat tuntuneet yhtä maagisilta, sillä marraskuu on tuonut mukanaan henkeäsalpaavan upean valon. Auringonlaskut tällä puolella maapalloa ovat olleet todella kauniita aikaisemminkin, mutta viime aikoina…mon dieu. Noin kello neljä iltapäivällä koko kaupunki muuttuu suorastaan kullanhohtoiseksi.
Olen pyrkinyt ottamaan tavakseni olla ulkona tai vähintään ikkunan ääressä joka päivä noin kello neljä. On vain niin mykistävän kaunista. Ja samalla nautin siitä tunteesta, joka hyvin lempeästi muistuttaa, kuinka pieni osa maailmankaikkeutta me olemme. I mean, kun katsoo näitä kullanhohtoisia ja maagisia auringonlaskuja, ei voi olla ajattelematta, kuinka turhaa on käyttää energiansa kaikenlaisten mitättömien asioiden pyörittelyyn.
Sellaista kuuluu tänne. Ilon ja valon kautta. Iloa ja valoa. Ei tietenkään jokaikinen sekuntti jokaikinen päivä, mutta suurimman osan ajasta. Ja kaikesta tästä – ilosta ja valosta – olen kiitollinen.
—
Hello to you, November light. Light’s right or how was it again?
