52 päivää Euroopassa osa 1 täällä. 

1/ Brysselissä ystävättäreni ja minä osallistuimme Iftar-illalliselle. Iftar-ateriaksi kutsutaan muslimien päivän päätteeksi nauttimaa illallista Ramadanin aikana. Oli suuri kunnia olla mukana tällaisessa tapahtumassa. Vierellämme istui persialaisamerikkalainen nainen, jonka neuvot tulevalle Iranin-matkalleni olivat todella hyödyllisiä. Tuntemattomien (tai no, illallisen lopussa me kyllä jo tunsimme toisemme) ihmisten sydämellisyys saa aina hymyilemään. Lähdin illalliselta kuuden sähköpostiosoitteen ja kolmen puhelinnumeron kanssa. Celine, sinun on otettava yhteys Teheranissa asuvaan tätiini ja menet sitten hänen luokseen teelle, minä pyydän sinua!

2/ Luxembourgin huumaava söpöys ja idyllinen arkkitehtuuri saa minut aina miettimään, josko minun tulisi muuttaa sinne. Mutta entä se sunnuntaihiljaisuus?! Menettäisin kyllä varmaankin sitten lopulta järkeni, vaikka kuinka olenkin pikkukaupungissa kasvanut suomalainen. Kaupunki ansaitsee silti hurjasti pisteitä suloisuudellaan. Siellä on ihmisen hyvä olla – edes viikonlopun ajan. 

3/ Healthy life full of love, purpose and joy luki tsekkiystäväni jääkaapin ovessa. Myhäilin itsekseni, tuon kyllä kopioin omaan elämääni. Samoin ystäväni mutkattoman ja positiivisen suhtautumisen elämään. Ja rakkauden yksityiskohtiin. Seuraavana aamuna luonastimme Komission ruokalassa ja bongailimme EU-piirin silmäänpistäviä. Ystäväni tietenkin voitti. Sitten jatkoimme yhteisestä kulttuuripolitiikasta (tai sen pikemminkin sen puutteesta). 

4/ Lontoon National Gallery jaksaa innostaa minua. Vierailin siellä miltei joka päivä kolmen viikon ajan. Huone 62 on erityisen kiinnostava, sillä siellä ovat Bellini ja hänen sisarensa mies Mantegna. Joka kerta lähdin galleriasta ajatuksella, että minun pitäisi lukea enemmän heidän perhe-elämästään, mutta joka kerta myös unohdin ajatuksen jo viimeistään metrossa. 

5/ Museoista puheen ollen, Sir John Soane’s Museum Lontoossa on kotimuseoiden parhaimmistoa. On suuri harmi, ettei siellä voi valokuvata, vaikka ymmärrän kiellon ihan täysin. Sir John Soane oli arkkitehti ja museo, hänen kotinsa, esittelee Soanen töitä ja vaikuttavaa taidekokoelmaa. Kotimuseot, kuten myös ateljeemuseot, ovat kyllä niin loistavia. On niin erityistä kokea taide intiimissä miljöössä, aivan toinen juttu kuin white cube -estettiikka.

6/ Matkalla Brysselistä Lontooseen pidin pikkuruisen kehityskeskustelun itseni kanssa. Keskustelun viimeisessä osassa kysyin itseltäni, millainen minä oikein haluan olla. Sieluun ja mieleen liittyvien attribuuttien jälkeen siirryin habitukseeni. Kirjoitin muistikirjaan bohemian ghost fairy, juuri sellainen minä haluan olla. Mustaan pukeutuva keijumainen olento, jonka asunto on täynnä taidetta ja kirjoja, ja joka pitää torstai-iltaisin salongissaan kulttuuritapahtumia.