Löysin maalta vanhan unelmakansioni ajalta ennen Pinterestiä. Musta muovikansio on täynnä lehdistä leikattuja inspiraatio- ja unelmakuvia. 13 vuotta sitten alkoi rakkauteni British Vogueta, Vogue Italiaa, Tatleria, Town & Countrya ja Gloriaa kohtaan. Ja Trendia, tietysti. En tosin muista, milloin tarkalleen luin Trendiä ensimmäistä kertaa. 

Olin muuten se tyttö, joka 12-vuotiaana luki British Vogueta ”kartuttaakseen sanavarastoaan”. Kenties Voguen ylilukeminen selittääkin jotakin elämänvaiheitani.

Mutta niin, vaikka nuoruuden lehtirakkauksista olisi ihana kirjoittaa, takaisin nyt niihin unelmiin. Vuonna 2006 unelmani näyttivät aika, no, samanlaiselta kuin Pinterestini sisältö nyt vuonna 2017. On kuvia Isabelle d’Ornanosta, Marokko-inspiraatiokuvia, artikkeli Oualidiasta, into the light -tekstipätkä, editorial venäläisestä Voguesta. Mallilla on tumma smokey eyes -silmämeikki, iltapuku ja huumaavan kauniita jalokiviä. On kaviaaria ja samppanjaa tummansinisessä silkkipyjamassa valkoisissa Frette-lakanoissa hotellisviitissä.

Vuonna 2017 digitaalinen unelmamaailmani koostuu lukuisista julkisista ja yksityisistä Pinterest-kansioista. On Bébé, Stella & Luna (kansio, joka on nimetty syntymättömien kakkostyttärieni mukaan, jos lasten isä olisi italiankielinen), Newnuovo, ménage, you’ll be fine baby girl (kansio, jonka loin keskellä kivulianta eroprosessia), vacanza, secret palace ja I go, I return -vaateunelmakansio. Siellä on kaikenlaisia kuvia astiastoista rokokoonojatuoleihin ja Mantegnan töistä Maria Callaksen potretteihin. Vuosien 2006 ja 2017 kuvia yhdistää se, että ne ovat inspiroivia ja tuovat minulle iloa. Ja tietysti, kyllähän sinne jos jonkinlaisia unelmia mahtuu myös.

Unelmista puhuminen on aina vähän jännittävää, sillä kyse voi olla hyvin henkilökohtaisista asioista. Yksi haaveilee suuresta rakkaudesta, toinen terveydestä, kolmas kokonaan uudesta elämästä. Toisekseen, usein toteutumattomat unelmat koetaan epäonnistumisina. Jos tässä nyt suureen ääneen toitottaa omia unelmiaan, mutta viiden vuoden kuluttua ne eivät ole realisoituneet, olenko epäonnistunut? 

Yksiselitteinen vastaus on ei. Parasta unelmissa on se, että niitä voi muuttaa koko ajan. Yhdessä hetkessä ne tuovat kirkaskatseisuutta ja draivia – se niissä unelmissa onkin hienointa. Ja toisaalta, kenties niistä poikii vielä paljon makeampia juttuja kuin mitä itse alkuperäinen unelma, tai ajatus unelmasta, oli. Kuten myös mieltään, niin unelmia saa ja joskus jopa pitää muuttaa.

(Pienenä välihuomautuksena kerrottakoon, että itsekin olen unelmoinut vuoden sisällä talosta Apuliassa, pikkuruisella kreikkalaisella saarella ja Etelä-Ranskassa – tämä, luonnollisesti, näkyy myös Pinterest-kansioissani. Haaveilen myös aika ajoin totaalisesta nomadielämästä, että muuttaisin paikasta toiseen koko elämäni ajan. Toisaalta haaveilen myös pysyvästä asunnosta, vakioympyrästä ja siitä, että alakerran baarimikko voisi todeta, että onpa kiva, kun olet käynyt täällä joka viikko jo 15 vuoden ajan.)  

No mutta, entäs ne 13-vuotiaan unelmat, ovatko ne käyneet toteen? 13-vuotiaana unelmani oli olla merikapteeni. En (valitettavasti?) ole merikapteeni (vielä?), mutta uskoisin 13-vuotiaan itseni olevan aika tyytyväinen nykyisiin ura- ja koulutuskuvioihini. En myöskään koe olevani epäonnistunut, vaikken merikapteeni olekaan ja silloisesta unelmastani tiesivät ihan kaikki rehtoria, naapureita ja kummejani myöten. Muiden unelmien toteutumista on vaikeampi arvioida, sillä en oikein muista, mistä olen tasan tarkkaan unelmoinut, enkä myöskään ole aivan varma, mihin vuoden 2006 kuvat viittaavat. Muistelen kuitenkin, että kyseessä on vähän kaikkea: toisaalta konkreettisia asioita, kuten kauniita vaatteita ja kenkiä (Fretten lakanat, täydellisesti istuva pikkumusta), toisaalta tiettyjä tunteita, joita kuvat välittävät, esimerkiksi mielenkiintoinen elämä, rakkaus, onnellisuus tai vapaus. 

Aloitetaan niistä suurista jutuista. Juu, on ollut onnellista elämää, joskin on ollut myös surullisempia ajanjaksoja. On ollut intohimoista, maatajärisyttävää, suurta rakkautta. Komeita, parrakkaita, pitkiä miehiä. Ennen kaikkea, on ollut mielenkiintoista ja välillä jopa jännittävää. Häkellyttäviä kohtaamisia ja hetkiä, jolloin on pitänyt nipistää itseään. 

On nukuttu Fretten lakanoissa ja kaapissa on ”täydellisesti istuva” pikkumusta. Olen ohjannut höyrylaivaa, tavannut David Beckhamin ja jutellut Matti Salmisen kanssa – asioita, joista olen haaveillut viime vuosien aikana. Mutta toisaalta, minulla ei (vieläkään) ole sfinx-kissaa, lapsia tai kakkosasuntoa. En puhu sujuvaa venäjää, en ole erityisen etävä huushollerska ja filosofian tietämykseni on aika pintapuolista – myös asioita, joista olen haaveillut viime vuosien aikana. 

Juuri tällä hetkellä haaveilen, että pyykkini kuivuisivat ulkona vuoden joka ikinen päivä. Ja että minulla olisi täydellisesti istuva Saint Laurentin smokkijakku. Unelmia tärkeämpää on kuitenkin se, että voin unelmoida ilman, että nykyhetkessä olisin yhtään vähemmän onnellinen tai tyytyväinen. Just nyt kaikki on mainiosti ja seitsemän vuoden kuluttua (kissan ja smokkijakun kera tai ilman) vielä paljon paremmin.

—

Dream talk.

—

Kuvat unelmakansioistani, eli:

Jessica Stam by Corinne Day for Vogue UK, October 2007, Golden Years

Kate Moss by Tim Walker for Vogue US, April 2012.