Pietari: Missä kuljin

Toukokuu 2018

Herään Gribojedovin kanavan varrella sijaitsevan vaaleanpunaisen talon toisen kerroksen asunnosta, jonka ikkunoista näkee juuri ja juuri merimiesten Nikolski-kirkon kellotornin ja yhden sen viidestä kupolista. Aurinkoisina aamuina kiitän onneani asunnosta, josta on oivallisen lyhyt matka Mariinski-oopperataloon, mutta koleisina aamuina sen sijaan vedän peittoa kohti korviani ja kiroan ikivanhoja ikkunoita, joista hyytävä kylmyys tuntuu sujuttautuvan suoraan sieluuni. Onneksi huonoinakin päivinä Pyhän Nikolaoksen merikatedraali kuitenkin hehkuu kauniisti kultaisena, valkoisena ja terävän vaaleansinisenä. 

Savva Tševakinskin suunnittelema ja 1753-1762 rakennettu Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän kirkko on Elisabetin aikaisen barokin mallirakennus ristimuotoineen ja korinttilaisine pylväineen. Kirkon sijainti Moika- ja Fontankajoet yhdistävällä Krjukovin kanavalla sen sijaan muistuttaa Pietari Suuren ajasta, jolloin kirkkoa ympäröi laaja merimiesalue. Itselleni kirkko puolestaan palauttaa mieleen kesän 2014, jolloin lueskelin Ahmatovan runoja katedraalia ympäröivässä puistossa haaveillen asumisesta Pietarissa. No, joillakin unelmilla on ihastuttava tapa toteutua ja nykyään tervehdin kirkkoa joka aamu ja sen loisto on osa jokapäiväistä miljöötäni. 

Jokapäiväinen reittini töihin ei kuitenkaan varsinaisesti kulje Nikolski-kirkon ohitse vaan pitkin Gribojedovin kanavaa kohti Verikirkkoa. Valitsin asuntoni pitkälti sen sijainnin takia, sillä en voinut vastustaa ajatusta, että kulkisin samoja katuja kuin Gogol, Dostojevski ja Repin aikoinaan. Gribojedovin kanavan seudulla on ollut myös merkittävä rooli venäläisessä kirjallisuudessa. Esimerkiksi kanavan varrella numerossa 73 asui eräs Sonja Semjonovna Marmeladova. Oma reittini ei kulje Sonjan asunnon ohitse, sillä käännyn Fonarnii Pereulok -kadulle, mutta silti ajatus Dom Sonechki Marmeladovoista saa minut hymähtelemään joka päivä. 

 
Gribojedovin kanava ei ole mielenkiintoinen vain historian takia vaan myös esteettisesti. Eri kokoiset pastellisävyiset talot reunustavaa kanavaa sulassa sovussa. Gribojedovin kanava on mielestäni Pietarin kaunein pienen ja sievän kokonsa vuoksi. Se on myös suojaisa ja mystinen. Tyystin toisenlainen kuin kookkaampi Fontanka tai ikoninen Moika. Kipitän onnellisena Neljän leijonan sillan ylitse Gribojedovin kanavan toisella puolelle ja sieltä kohti pohjoista, valmistuen ylittämään seuraavaksi Moikan ja tervehtimään kahta vihreää palatsia Suurella merikadulla, Bolshaja Morskaja Ulitsalla.
 
Riemullisena huomasin nämä kaksi vihreää rakennusta ensimmäisten työmatkojeni varrella. Mielestäni ne ovat niin sympaattisia vastakkain, aivan kuin dialogissa keskenään. 
 

Suuri merikatu tuo minut Iisakin kirkolle, jonka näkeminen on aina yhtä pysähdyttävää. Aleksanteri I:n keisarillisen arkkitehdin Auguste Montferrandin viisikupolinen yli sataan metriin kohoavalla kirkolla on vähän sama vaikutus kuin Pietarinkirkolla, jonka naapurissa aikoinaan asuin Roomassa. Voisi ajatella, että majesteettiseen rakennukseen turtuu, mutta ehei, mahtipontisen kirkon näkeminen kutkuttaa aina. 

Aamuina, jolloin haluan olla aavistuksen dekadentti ja juon kaksi kahvia, nautin ensimmäisen Iisakin aukiolla aivan katedraalin tuntumassa. Tarkkailen aamuyhdeksänn turistibussiliikennettä, lähetän ääniviestejä ystävilleni, luen uutisia tai vain ihailen kirkon tyylikkäästi hohtavaa kupolia. 

Iisakin kirkolta jatkan Suurta merikatua kohti Nevski Prospektia, jonka ylitettyä matkani päättyy Bartolomeo Francesco Rastrellin suunnittelemaan ja vuonna 1761 valmistuneeseen Talvipalatsiin, joka rakennettiin Pietari Suuren tyttärelle keisarinna Elisabetille. Talvipalatsin Palatsiaukion puoleinen kaksisataa metriä pitkä julkisivu saa olon yhtä aikaa merkityksettömäksi ja onnelliseksi. Efekti on ehdottomasti voimakkain, silloin kun Palatsiaukiolle astuu Carlo Rossin suunnitteleman pääesikunnan rakennuksen holvikaaren alta. 

Jos Iisakin kirkolla kutkutti, keskellä Palatsiaukiota olo on mykistynyt. Kontrasti Talvipalatsin barokkityylin ja Rossin suunnitteleman uusklassisen pääesikunnan rakennuksen välillä on merkittävä ja juuri siksi niin mielenkiintoinen. Ja Talvipalatsissa on runsaasta barokkityylistään huolimatta jotakin surumielestä kauneutta, joka pysähdyttää.

Minun Pietarini on kirkkoja ja palatseja. Se on pastellisävyisiä rakennuksia ja hohtavia kupoleita. Ennen kaikkea se on voimallista, kaikkialla läsnäolevaa kauneutta.