Täällä kuljen

Kenties minun olisi jatkettava siitä paljon puhutusta taiasta. Kaiken sateen ja koleuden (ei sentään hengellisen tai kulttuurillisen, ovathan venäläiset mitä lämpimimpiä ja vieraanvaraisia) aurinkoinen sunnuntaipäivä oli kuin lahja joltakin suuremmalta. Ahh apua, miten täällä voi olla näin kaunista, toistelin itsekseni. Kävelin ristiin rastiin naapurustoani (itse asiassa, minulla ei ole aavistustakaan, missä ”naapurustojen” rajat kulkevat Pietarissa, mutta selvennykseksi kerrottakaan, että kävelin ristiin rastiin, tai siis molempiin suuntiin Gribojedovin kanavaa, jonka varrella asun). 

Olinhan tietysti aina tiennyt, että Pietarissa on uskomattoman kaunista. Arjen harmaudessa ja kiireessä se taianomaisen kauneuden tunne oli vain painautunut jonnekin vähän syvemmälle. 

Pietari on ehdottomasti dynaaminen kaupunki, joskin kulttuurin kerrostumat ovat vahvasti läsnä myös. Kanavat ja joet tuovat kaupunkiin aivan uuden liikkuvuuden tason ja tuntuu niin helpolta vain yksinkertaisesti tutkiskella liikkuvaa vettä ja todeta, että niin, eteen päin, sehän tässä on se tarkoitus ja juttu.