Tammikuusta (tai: Quo vadis?)

journey

Universumi ei tietenkään tarvitse enää yhtään mutkun päivät menee niin nopeasti -kirjoitusta, mutta minusta silti tuntuu, että koska tammikuu on ollut juuri sellainen kuukausi, en voi oikein kirjoittaakaan mistään muusta.

Tai tietysti, voisinhan listata kaikki ne asiat, jotka halusin tässä kuukaudessa saattaa loppuun. (Viettää rennon me, myself and I -viikon joogaten, meditoiden, kevyen detoxin merkeissä [sellaisen, jossa ei keskitytä kieltämiseen vaan tehdään juttuja, jotka tuo hehkua sieluun ja mieleen], lukea loputtomasti, käydä arabiantunneilla neljä kertaa viikossa, viettää rentoja iltapäiviä kavereiden kanssa ja sen sellaista.) No, valitettavasti tammikuusta ei tullut sellainen vaan se oli jotakin kaoottisen ja superstressaavan väliltä.

Jep jep, sanon aina itselleni, että stressi on mielentila jne. Mutta juuri nyt sanon tuolle minälleni, että shut uppppppp ja anna mun tehdä vain ihan hirveästi töitä. Ja ihan rehellisesti, sellainen vähän kreisi työtahti tuntuu juuri nyt vain ja ainoastaan tarpeelliselta ja oikealta. (Ja kyllä Headspace on käytössäni päivittäin vieläkin). 

Parasta tietysti on, että kaiken kaoottisen ja kiireen välillä on aikaa ihastella kaikkea kaunista. Ja sitä tammikuussa on myös riittänyt. Aurinko on jotenkin ekstrahurmaava näinä päivinä, kuten myös kaikki kukkivat kasvit ym. elolliset asiat. Kenties mukaan lukien myös useat ihmissydämet. Voi olla, että persianlahtelainen tammikuu on vastine suomalaiselle kesäkuulle. Tunteet tuntuvat kukkivan niin ulkona kuin sieluissa. Ja ymmärtäähän sen. Jengi kipittää ja hengaa ulkona näinä kuukausina, kun ulkona on itse asiassa jopa vähän viileää. 

Viileydestä puheen ollen, housujen kanssa minulla ei kuitenkaan vielä ole ollut sukkia. Helmojen kanssa sukkahousut ovat must (mutta kuitenkin ennemmin sellaiset Carine Roitfeld -ohuet ja viettelevästi läpikuultavat, ei mitkään 50 denierin). Eli tilanne on oikein passeli. Trensseillä kuljemme, mutta onneksi nilkat paljaana kuitenkin joskus. Joskaan ilman kashmereneuletta en lähtisi edes illallisekskursiolle, sillä aavikkotuuli voi olla todella jäätävä.

Kiireen, kukkien ja nilkkojen kautta toivotan nyt erinomaista viikkoa itse kullekin. Olkoon se juuri niin kiva, kaoottinen tai kummallinen kuin jaksamme sen vastaanottaa. Bisous

Kommentoi