Teetä à la russe
Elämäni ensimmäisiin muistoihin lukeutuu äiti ja isä juomassa teetä sinivalkokultaisista verkkokupeista. Sittemmin minustakin on tullut suuri teen ystävä ja astiafriikki. Edellä mainitut venäläiset Lomonosovin verkkokupit lienevät minulle kaikista rakkaimmat teekupit. Viime viikkoina olen vuorotellut verkkokuppien ja Arabian arctican kanssa. Juon teetä pääsääntöisesti mahdollisimman ohutreunaisesta kupista, koska maku on mielestäni paljon parempi. (On tosin mahdollista, että uskon näin vain, koska isoäitini toitotti minulle ohutreunaisten kuppien paremmuutta koko lapsuuteni.)
Lomonosovin juuret ulottuvat kauas historiaan. Keisarinna Elisabet perusti Venäjän keisarillisen posliinitehtaan vuonna 1744. Kansallistamisen jälkeen tehdas nimettiin 1700-luvulla eläneen yleisneron, venäläisen Da Vincin, Mihail Lomonosovin kunniaksi Leningradin Lomonosovin posliinitehtaaksi vuonna 1925. Kymmenkunta vuotta sitten tehdas otti käyttöön vanhan Keisarillinen posliinitehdas -nimensä.
Oma ensikosketukseni venäläiseen teehen sen sijaan on varmaankin tapahtunut jollakin ensimmäisistä Pietarin-matkoistani. (Itse ensikohtaamista en rehellisesti sanottuna tarkalleen muista, mutta jostakin tšai on vain putkahtanut elämääni ja sittemmin sen nauttimisesta on tullut merkittävä osa Pietari-matkoja.) Tämän hetkiset suosikkini teen nauttimiseen Pietarissa ovat Hotel Moika 22:n teehuone, Hotelli Astoria, Oh! My Tea ja Teura Café.
Erityisen paikan sydämestä venäläinen tee sai, kun muutin samaan asuntoon venäläiskazakstanilaisen ystäväni kanssa New Yorkissa. Meille muodostui nopeasti oma teerutiinimme, jonka seremoniamestarina ystäväni toimi. Tee oli läsnä, kun juhlistimme ammatillisia onnistumisia, analysoimme treffejä, unelmoimme ja podimme koti-ikävää. Minä ja ystäväni joimme lähinnä vihreää teetä ja chaita, mutta joskus toki mustaa teetä myös. Kuppeina meillä oli lahjaksi saamamme muumimukit, Niiskuneiti ja Muumipappa. Yleensä kokoonnuimme teen parissa kotonamme, mutta silloin tällöin kävimme Russian Samovarissa töiden jälkeen teellä ja blineillä.
Oma teerituaalimme poikkesi jonkin verran venäläisestä perinteestä, johon kuuluvat olennaisesti samovar, podstakanniki eli metallipidikkseiset lasit ja teetiiviste zavarka. Samovaarin kuuma vesi sekoitetaan haudutettuun teetiivisteeseen. Teetä maustetaan esimerkiksi hillolla (kirsikkahillo on oma suosikkini), marjoilla, sitruunalla tai sokerilla.
Pietarista saa useasta paikasta laadukasta teetä. Olen hankkinut eniten kenties jo mainitsemastani Oh! My Teasta. Pavel Kousmichoffin vuonna 1867 Pietarissa perustama Kusmi on alkujaan venäläinen myös. Mielestäni merkin Anastasia, Prince Wladimir, St-Pétersbourg, Troïka ja Bouquet de Fleurs N108 sopivat hyvin Venäjä-fiilistelyyn – ainakin nimiensä perusteella. En osaa sanoa onko mauissa jotakin erityisen venäläistä, mutta herkullisia ne kyllä ovat.
Mikäli venäläinen teekulttuuri kiinnostaa, kannattaa tutustua Audra Yoderin väitöskirjaan sekä hänen muihin kirjoituksiinsa samovaarin historiasta ja teen romanttisoimisesta 1800-luvun kirjallisuudessa.
Ja kuten venäläiset sanovat, tee lämmittää talvella sielun, julistakaamme näin syksyn myötä teeajan taas alkaneeksi.