Vapaudesta, muuttamisesta ja ulkomailla asumisesta

Viimeisen kuuden vuoden aikana olen asunut Briteissä, Alankomaissa, Italiassa ja Jenkeissä. Suomessa olen viettänyt eri pituisia ajanjaksoja, lähinnä kesiä. Neljä maata kuudessa vuodessa ei nyt niin hirveästi ole, mutta luonnollisesti minulla on silloin tällöin aika juureton olo. Ja krooninen ikävä ystäviä, perhettä ja lempipaikkoja eri kaupungeissa ja maissa. 

Joskus mietin, kuinka kiva olisi, jos kaikki kirjat ja vaatteet (ennen kaikkea kaikki kirjani) olisivat samassa huushollissa. Ja se mun ihana 14-vuotiaana ostamani empire-tyylinen sohva, joka on tällä hetkellä vanhempieni varastossa. Viimeksi keväällä haaveilin pysyvämmästä osoitteesta, mutta tiesin, ettei ajatus ole juuri nyt realistinen, sillä syyskuussa muuttaisin taas. Totisesti, muutto häämöttää syyskuun alussa ja koska tuleva asuntoni on valmiiksi kalustettu, sohva jatkaa eloaan varastossa. 

Matkalaukkuelämässä on puolensa. Toisaalta on sellainen ääretön vapaus, joka ei tosin maanantaiaamuisin niin äärettömältä tunnu, kun on kipitettävä töihin tai yliopistolle. Mutta se on silti aika ääretöntä, sellainen tunne, ettei ole riippuvainen asuinpaikastaan, ei ole huonekaluja (ei edes sitä rakasta sohvaani), ei mieletöntä määrää tavaroita (pieni murto-osa kaikista kirjoistani), ei oikeastaan mitään, joka sitoisi tiettyyn paikkaan tietyllä hetkellä, paitsi halu olla siellä juuri sillä hetkellä. Koostui se halu sitten opinnoista, rakkaudesta tai duunista. Teoriassa ainakin voisin vain lähteä seuraavalla lennolla jonnekin ja jäädä sinne. Niin, no, teoriassa. Kyllähän minua tiettyyn paikkaan sitovat esimerkiksi työsopimus, luennot, kumppani, ystävät ja vuokrasopimus.

Mutta silti uskon, että tällainen elämäntyyli pitää sisällään ajatuksen suuresta, miltei rajattomasta vapaudesta. Kai sitä tavallaan sen vapauden kanssa aika ajoin flirttailee myös. Usein kuvittelen itselleni erilaisia elämiä eri mestoissa ja mietin, minne muuttaisin seuravaaksi. Pariisilaista parveke-elämää vai puutarhanhoitoa Bathissa? Kenties polkupyöräilyä Helsingissä tai kulttuurin täyttämää elämää Pietarissa? Kaiken haaveilun ja suunnittelun keskellä pyrin kuitenkin muistuttamaan itseäni, ettei tällainen elämä ole itsestäänselvyys. Ennen kaikkea olen todella etuoikeutettu, että voin mennä, tulla ja elää näin. Että on ollut mahdollisuus asua eri maissa ja voi unelmoida elämästä uusissa kaupungeissa ja alueilla. Toisekseen, suurimpaan osaan maailman mestoista ei muuteta ihan tuosta noin vain. On työlupia, viisumeita ja kielimuureja. Muistutan itseäni usein myös siitä, kuinka paljon helpommin niin monet asiat ovat tapahtuneet vain kansalaisuuteni takia. Ja tietysti, on hyvä muistaa, että elämä on myös yllätyksellistä. En koskaan haaveillut elämästä New Yorkissa, mutta päädyin asumaan kaupungissa vuoden. 

Osa minusta haluaisi kyllä myös todeta, että onhan tämä ”vapauteni” kuitenkin aika näennäistä. Oravanpyörässä ollaan, ja kannan mukanani tiettyjä paineita ja oletuksia siitä, mitä ja millaista elämää kohden tässä ollaan menossa. Että muistelepa Celine niitä loskaisia maaliskuisia tiistaiaamuja New Yorkin metrossa tai roomalaista ratikkapysäkkiäsi. Ja nyt tulevaisuudessa on mietittävä entistä tarkemmin, mikä on järkevää urani kannalta. Kuulostaa laimealta, tiedän, mutten voi olla ohittamatta sitä tosiseikkaa, että työ edellä tässä mennä porskutetaan.

On hyvin erilaista päättää, minne menisi kandiopiskelijavaihtoon kuin missä ohjelmassa, yliopistossa ja maassa jatkaisi maisteriopintoja tai mihin muuttaa työn perässä. Case in point: asuin puoli vuotta Roomassa vaihto-oppilaana vuonna 2015, koska la dolce vita kiehtoi. Päätöksen tein täysin ex tempore italialaisen ystäväni maaseutukodissa vietettyäni siellä kenties elämäni ihanimman viikon lueskellen kirjoja ja opiskellen risotton valmistamista. Vaihtopäätös oli totaalisen random, olinhan tehnyt sivuainekokonaisuuden etelä-aasialaisista kulttuureista ja ollut hyvin varma, että menisin vaihtoon Singaporeen. Maisteriopintosuunnitelmat olivatkin sitten aivan oma lukunsa, sillä halusin olla varmempi itsestäni ja kiinnostuksen kohteistani. Tämä tietysti suurimmaksi osaksi sen takia, että maisteriopinnot ovat huomattavasti suurempi (taloudellinen) päätös kuin vaihtolukukausi. Tai toisaalta, joskus ei ole vaihtoehtoja. Valmistuttuani yliopistosta hain lukuisia työpaikkoja eri maista tuloksetta, kunnes sattuman kautta sain paikan New Yorkista.

Mutta niin, takaisin tällaisen elämäntyylin parhaisiin puoliin. On se uutuuden viehätys ja jännitys. On ollut fantastista saada niin monia useita alkuja. Uusi muutto, maa ja asunto ovat aina niin otollisia tilaisuuksia muillekin muutoksille ja oman elämän tarkasteluun. Rehellisesti sanoen se on aika koukuttavaa. Sans se fyysinen muutto siis. Ne sen sijaan ovat lähestulkoon aina karseita. Mutta niistäkin selviää, kun ajattelee palkintoa: 

Ruokakaupassakäynti ja kaikenlaiset muut arkiset asiat ovat mielenkiintoisia, jopa jännittäviä (ja turhauttavia sekä hankalia myös). On mahdollisuus tutustua uuteen kulttuuriin, oppia muista ja itsestään ja kokea uusia asioita. Niin paljon mahdollisuuksia ja tilaa tarkkailuun – niin ihmisten kuin kulttuurien, ilmastojen, kaiken mahdollisen. Kenties itselleni kyse on kuitenkin siitä, että ulkopuolisen tarkkailijan rooli on jollain tapaa niin koukuttava: on jännittävää ja mielenkiintoista olla se sivustajaseuraaja, eräänlainen tutkimusmatkailija. 

—

Juuri nyt uudet kaupungit ja maat tekevät itseni onnelliseksi, mutteivät ne yksin riitä. En voisi kuvitella tällä hetkellä muuttavani vain muutoksen vuoksi, vaan yhtälössä täytyy olla myös mielenkiintoinen opiskelupaikka tai duunijuttu mukana. Kenties vuoden kuluttua en enää jaksa ajatusta uudesta muutosta tai elämästäni on tullut monimutkaisempaa.

—

Kuvituksena kuvia meren ääreltä: meri edustaa itselleni sitä syvintä vapautta.