Heip! Vähän tästä mun blogista, oon huomannu etten ehkä pystykkään menee ihan teema-viikoilla. Niin että kirjotan jostain samasta aiheesta 3vk ja sit vaihdan. Koska ei mulla aina oo fiilistä tai inspiraatioo kirjottaa esim. Rakkaudesta, ja pakottamalla se ei ainakaan tuu. Ennalta määrätyt teemat tappaa mun luovan ajattelun. Välillä se on hyvä, kun on joku aihe valmiina mitä lähtee purkaa mut esim. Tänään mulla ei oo mitään inspistä kirjottaa ihmissuhteista. Heti tulee blokki ku edes ajattelee. Koen et ku kirjotan vaan mitä mieleen tulee saan aikaan laadukkainta tekstiä, ja aidompaa. Kirjoitan mielummin siitä mikä on ajankohtaisena mun mielessä kuin että pakotan itseni ajattelemaan jotain. Mun aiheet pyörii joka tapauksessa lähes aina psykologisissa jutuissa, joten onko sillä niin väliä kirjoitanko putkeen samasta aiheesta, toisaalta punainen lanka tekstien välillä on aivan hyvä juttu. Ehkä tän kuuluukin mennä näin, että bloggaajana etsii sitä omaa kirjoittamis-tapaa kokeilemalla juttuja ja löytää sitä kautta sen mikä itselle parhaiten sopii, ja mikä ruokkii luovuutta.

Elän kait nyt jotain prosessointi-aikaa. Ajatukset paljo menneisyydessä ja niissä asioissa jotka ei ainakaa nostata mieltä tai tee iloseks. Edelleen siis ahinoin. 😀 tää tekee hyvää, kun välillä päästää irti niistä ajatuksista ja tekee jotai ihan muuta. Menneisyydessähän ei pidä elää, mutta jossei siellä ikinä käy, ei sieltä voi mitään oppiakkaan. Mun mielestä on tärkeetä antaa itelle välillä lupa elää menneissä, ajatella ja käsitellä asioita mitä on tapahtunu. En yhtään liputa sen suhteen mitä jotku neuvoo et unoha ja mee eteenpäin. No enkä unoha, enkä pääse eteepäi jos en käsittele asioita. Tai pääsen mutta en kokonaan. 

On hyvä osata katsoa asioita vähän niinku ulkopuolisen silmin ja käsitellä niitä järjellä, mutta myös tunteella. Se varmaan vaatii sen että hyväksyy kaikki ikävät asiat mitä on tapahtunu. Kaikillahan niitä on, joillain pienempiä joillain isompia. Jotku taas ajattelee että ne on pikkujuttuja ku ne on oikeesti isoja. Siks pitäs muistaa tyhjentää välimuisti eli antaa itelle vaikka yks päivä aikaa elää menneissä. Miettiä ja ajatella, oppia. Kattoo omaa elämää vähän kauempaa. Mitä ikinä mistään voi oppia, tai miten itseä tai muita voi ymmärtää jos ei ikinä pysähdy miettii? Ei ihminen opi nykyhetkestä eikä huomisesta, vaan eilisestä. Ja meikä haluu olla hiton elämänviisas ku oon vanha, istun kiikkutuolissa ja ymmärrän kaiken mun elämästä, ja itsestäni. 

Mulle toimii se että annan itelleni tietosesti luvan kelailla menneitä, ahistua siitä, ja käsitellä sitä. Ja sit palautan itteni takas nykyhetkeen kuuntelemalla jotai piristävää musaa, näkemällä kavereita tai lukemalla kirjaa, kattomalla jotain komediaa mikä vie ajatukset muualle. Ihmisellä on tapana jäähä roikkuu menneisiin ja jumiutua niihin keloihin, ja sit jotenki toitottaa itelle mielessä et ei pitäis miettiä niitä. Mun näkemys on et mieti ihmeessä, mut älä liian kauaa putkeen. 

Ja hei. Kommentoikaa mitä mieltä te ootte noista teema-viikoista vai ootteko samaa mieltä että tällaset lennokkaat ajatuspurkaukset on parempia? Ja jos tykkäsit tekstistä, klikkaa sydäntä tekstin yläpuolella! Se on helpoin ja nopein tapa antaa oma like. Ja kirjoittajana palautteen saaminen on tärkeetä, myös se rakentava ja kriittinen mitä myös toivon. Haluan kehittyä kirjoittaja, that’s why. Joten kommentoi tai tykkäile! 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille<3