Heikkoutta vai vahvuutta

Meillä oli eilen hyvä keskustelu erään henkilön kanssa heikkoudesta ja vahvuudesta. Aattelin avata sitä vähän täällä. Puhuttiin tunteiden käsittelystä, ja siitä mitä sillä on tekemistä sen kanssa onko heikko vai vahva. Musta tuntuu että monella on se käsitys että vahvat ignooraa kaikki tunteet eikä puhu niistä, sivuuttaa kaikki vaikeet fiilikset ja esim. huuhtoo ne alas viinalla tai turruttaa muilla keinoilla. Sillon ku pakenee omia vaikeita tunteita ja niitä asioita millä on valtaa satuttaa, se on pelkoa ja heikkoutta. Heikkoutta on alkaa välttelee tunteita, esittää kovaa jäbää jolla mikään ei koskaan tunnu missään. Kaikista helpointahan se olis vaa alkaa dokaa ja sivuuttaa kaikki pahat olot ja tunteet. Ne käsittelemättömät asiat patoutuu ja aktivoituu aina samankaltasissa tilanteissa. Ei ihminen voi sillon olla vapaa, jos joutuu välttelee tunteita ja tilanteita joissa niitä negatiivisia tunteita vois syntyä.

Vahvuutta mun mielestä on kohdata kaikki negatiiviset tunteet, omat demonit ja pelot. Asettaa ittesä niitten yläpuolella ja ottaa ne kätee ja tarkastella niitä. Kohdata ne kasvotusten, sinä vs. negatiiviset tunteet. Face your fears and kill em. Toi on ainoo keino päästä niistä lopullisesti eroon. Ite me luodaan ne oman mielen vankilat ja ite voidaa myös vapauttaa ittemme niistä. Mäki oon oman mielen tuomioni lusinu ja vältelly kaikkee, ennenku tajusin etten pääse niistä lukoista ja traumoista eroo ennenku kohtaan ne ja käsittelen. Nykyään oon huomannu kuinka ihanan kevyt ja vapautunu olo on ku mikään ei enää vaivaa mieltä. Sillon saavuttaa aidon vapauden, mielenrauhan ja onnellisuuden. Siks mä näistä täällä puhun ku toivoisin samaa onnellisuutta kaikille, jotka käy tai on käyny samoja asioita läpi ku minä ja joilla on lukkoja, traumoja, oneglmia, negatiivisia tunteita, pelkoja, sisäisiä ristiriitoja etc. Sillon ku oot oikeesti onnellinen omassa elämässä, oot automaattisesti parempi ihminen itselles ja muille sun ympärillä. Sulla on energiaa auttaa myös muita, ku ensin autat ittees. Teet maailmasta vähän paremman paikan elää. Jos mulla on mahollisuus käyttää sosiaalisen median valtaa puhumalla näistä ja antamalla ihmisille ajatuksia, en nää syytä miksen tekis tätä.

Se mitä viime postauksessa kirjotin et mulle on sanottu että ”oot nykyään sellanen kelle ei vittuilla” ja et ”susta on tullu kylmäpäinen”, ei tarkota etteikö muhun ikinä mikää sattuis. Siis todellaki sattuu, oon todellinen tunne-eläjä ja koen tunteita todella vahvasti. Sillon ku tunnen surua, tunnen sitä vahvasti. Annan sille kaiken voiman saaha mut kokee oloni surulliseks, koska mitä selkeempi se tunne on, sitä helpompi se on käsitellä ja päästää irti. Jos työntäisin sen pois se jäis käsittelemättä ja palais kyllä jossaki elämäntilanteessa joku päivä. En pelkää kohdata mun oloja, vaan pystyn erottaa sen surun tunteen musta, se on sillon osa mua, mutta tiiän että se on silti joku aivokemioiden luoma reaktio johonki ulkoiseen asiaan. Mä koen surua, en oo sitä, ja voin käsitellä sen veks ku tartun siihen enkä väistele.

Mä en ikinä halua esimerkiksi lähtä dokaa jos joku asia vaivaa mua, alkoholi vaikuttaa muhun aika voimakkaasti ja se buustaa mun oloja, lähen mielummin sillon dokaa ku mieli on kevyt ja voin nauttia mun ystävien seurasta ja olla itekki parempaa seuraa. Oon huomannu jos mä dokaan ku oon surullinen ne asiat tuntuu kännissä x100 pahemmalta ja oon masentavinta seuraa ikinä. 😀 Monesti kyl myös käsittelen kaikki asiat yksin enkä ystävien tai läheisten kanssa, koska koen et tunnen ite itteni parhaiten ja voin myös ite selvittää ongelmani parhaiten. Joillekki taas toimii hyvin jakaa asioita läheisten kanssa ja käsitellä ne yhessä siinä tilanteessa ku ne tunteet on voimakkaimmillaan. Se on varmasti pitkälle luonteesta kiinni. Tämmösenä lonerina tuntuu luonnolliselta vetäytyä sillon ku ei oo ihan voimissaan. Ei siis todellakaan oo oikeeta tai väärää siinä käsitteleekö asiat yksin vai yhessä. Puhun kyllä mielellää jälkeenpäi asioista ystävien kanssa, ku oon päässy niistä pahimmista jäävuoren huipuista yli ja vähän ajatuksia selviteltyä itekseni.

Niin, ja siitä vittuilusta. kyllä mulle voi vittuilla, ehkä mä vaan en välitä niin paljo niiden tyyppien mielipiteistä jotka ei mua tunne oikeesti. Ei niillä oo oikeestaan mulle mitään väliä.”Only I can judge me” ja ne harvat jotka mut perinpohjaisesti tuntee. Musta niitä vittuiluja ja ilkeitä kommentteja on mielenkiintosta saaha, koska se kertoo sen toisen ihmisen negatiivisista tunteista ja omista ”vankiloista”. Ja mielellää sit ratkoisin sen miks joku sanoo jotai millä on tarkotus loukata, mikä mussa herättää siinä jonku negatiivisen tunteen. 😀 Oon varmaa tosi ärsyttävä ku mua on vaikee saaha provosoituu ja oon sillee heei mikä sun ongelma voinks mä auttaa xD On mullaki toki niitä kohtia mihin ei kannata tulla sohimaan ja millon mun pitää pidätellä sisäistä pikku flipperiä. Jos joku puhuu mun rakkaista pahaa, osottaa epäkunnioitusta tai loukkaa pahasti edes tuntematta niitä, niin kyl se saa mut kiehuu. Myös sellaset tilanteet missä kenentahansa,(myös mun) ihmisarvoa ja oikeuksia loukataan suututtaa mua.

En siis oo mikään Zen. Enkä halua olla. Haluan tuntee koko tunneskaalan ja elää kaikilla aisteilla. Sillon tuntee olevansa elossa. Tärkeintä on et pystyy hallitsee omat tunteet ja käsittelee ne, eikä anna niille liikaa valtaa pitkäks aikaa ohjata sua. Sillon ku oot oppinu hallittee sun mielen, tiiät aina että voit tehdä mitä vaan, ottaa elämässä riskejä missä sulla on mahollisuus ottaa kolhuja, koska tiiät että pystyt hallittee ja käsittelee ne negatiiviset tunteet mitä niistä voi seurata. I call it freedom. <3

”You must master your mind or you will be it’s slave.”

Rakkautta kaikille<3

20181207_113925-002.jpg

 

 

 

suhteet oma-elama mieli syvallista

Satunnaista diippeilyä ja kelailua

Tajusin just et 2018 on kohta ohi, tää vuosi on menny ihan törkeen nopeeta! Aivan huikee vuosi, ei voi kyllä muuta sanoo. Tää oli mulle sellanen mielen puhdistamisen vuosi kaikesta menneisyyden vaivaavista asioista. Jännä miten tää elämä opettaa aina vaan lisää, vaikka joskus sitä ajatteli että on kaikki ne menneisyyden asiat jo ajat sitte käsitelly, ja pystyy menee elämässä eteenpäi nii sit ku menee, joku oppimatta jääny asia sieltä nostaa päätä. Tää kasvunpaikka tuli mulle kyllä jo 2017, joku asia itessä oli jääny käsittelemättä, ilmeisesti omat rajat. Eli siis en osannu laittaa muille rajoja, tai ne oli hyvin veteenpiirretyt, millon muut pystyy kävelee niitten yli jatkuvasti.

Tapasin kesällä sattumalta sen tyypin mun menneisyydestä jonka koen satuttaneen mua eniten, ravistelleen mua henkisesti eniten. Se oli aika siisti kohtaaminen. Se tyyppi sano et oon nykyään sellanen kenelle ei voi vittuilla, ja mietin sillo et niin, kiitos siitä sulle ku kasvatit musta irti sen ”shit taker”- puolen, ku on nielly tarpeeks paskaa pitkän aikaa siihen ei enää suostu. lopulta sama tyyppi joka satutti eniten, on mua myös eniten kasvattanu. kipuhan on paras kasvattaja. Se voi olla myös pahin elämän romuttaja, jos ei löydä keinoja; rohkeutta ja rakkautta itsestä kääntää sitä vahvuudeks ja oppia siitä. Toivon että hänkin on oppinu paljon ja kaikkee hyvää.

Oon aina ollu semi kilttityttö ja vähän liianki empaattinen, ymmärtävä ja anteeksantava, ja on tuntunu vaikeelta rajottaa sitä ja ymmärtää millon pitäis nostaa keskarit pystyy ja lähtä kävelee, kun joku kohtelee tai toimii sua kohtaan väärin. Siinä mielessä oon ehkä liian ymmärtävä, ku tiedostan kun joku sanoo/tekee sua kohtaan väärin, se ei johdu musta vaan sillä toisella on jotain omia lukkoja, pelkoja, kaunoja etc.. tällasissa tilanteissa koitan yleensä jeesaa, vaikka eihän se mun tehtävä oo, eikä mulla oo voimia auttaa ihmisiä jotka purkaa kaiken pahan olon mun päälle. Tiettyyn rajaan asti tietenki jeesaan mut jos tollasta jatkuu pitkän aikaa, se on ihan hiton kuluttavaa ja energiaa syövää. Mut näistä oppii, kun ottaa opiks ja ymmärtää jälkeepäi miks asiat on menny miten on menny, ja miksi on ollu niin paha olla. Yleensä aina se syy löytyy itestä, ku itsehän me voidaan päättää kenen kanssa hengaillaan, ketä päästetään elämään, miten meitä kuuluu kohdella ja millon on syytä antaa anteeksi ja antaa tyypeille uusia mahdollisuuksia ja millon taas osottaa suuttumus ja antaa anteeksi omassa mielessä ja jatkaa eteenpäin ilman näitä tyyppejä.

Ehkä kaikki sellanen kiltin tytön naiivius on karistunu vuosien varrella pois, itsearvostus kasvanu ja rajat on melko selkeet. Edelleenki pysyn kilttinä, empaattisena, luotan muihin automaattisesti, ymmärrän ja annan anteeksi, mut uskon että jatkossa tunnistan tilanteet ja ihmiset paremmin, joista on syytä lähtä kävelee pois. Tässä oon ollu melko menestyksekäs tänä vuonna, cutting people off :’D Ehkä musta on tullu aika ”kylmäpäinen” niinku mun kaveri mulle sano. Voin allekirjottaa, oon ehkä aika kylmäpäinen mutta mun sydän pysyy aina lämpimänä, sitä ei mitkään vastoinkäymiset pysty kylmettää, minkä myös tää vuosi on osottanut monella tapaa. <3 Mulle kaikista tärkeintä on pysyä ittenäni, rakastavana ja hyväsydämisenä, eikä antaa vastoinkäymisten, pettymysten ja kaiken sen paskan mitä oon pienestä asti nähny kyynistyttää mua liikaa. Omaa onnea ja rauhaa tuun vaalimaan aina.

Wou tän ei pitäny mennä ees diipiksi.. mut toi nyt oli varmasti suurin asia mitä mulle sisäisesti tapahtu tänä vuonna, siis kasvaminen. Mut en oo ees nyt kauheen diipillä tuulella, jotenki nää kirjotukset menee vaa aina kerroksen pintaa syvemmälle. 😀 Aattelin kirjottaa lähinnä käytännön asioista millanen tää vuosi on ollu..

Tää vuosi on menny nopeempaa ku mikään muu aiemmin. Sen jälkeen ku palasin Suomeen, elämä on ollu kyllä once agaaain melkosta vuoristorataa, sopeutumisvaikeuksia ja elämänmuutoksia. Se on ollu aika hiton siistiä, tuntuu niiku elämä testais mua et  ”mitäs oot oikeesti oppinu ;)” ;toiminko ite niiden mun oppimien asioiden mukaan mistä täälläki puhun, oonko sisäistäny ne asiat. Havahduin yks päivä et hitto oon tainnu oikeesti oppia ja sisäistää. Kaikesta kauniista ajatuksistahan voi aina puhua, mutta toinen asia on se uskooko ite niihin ja näkyykö se käytännössä.

Yks hyvä testi mulle oli et menetin aikalailla samaan aikaan kaks asiaa mun elämässä, mitkä lisäs mun onnellisuutta, toi iloa mun elämään. Se tuntu hetken ihan hiton pahalle. Mietin et eikö tää elämä voi antaa mulle aikaa ensin käsitellä loppuun se toinen menetys ennenku se toinen tapahtuu heti perään. Sillon se menetys tuntuu tuplasti pahemmalta. No siinä meni sitte jonku aikaa ku käytin aikani miettimiseen, asioiden käsittelyyn ja suremiseen, mikä kannatti. Tota mä tarkotin ku joskus puhuin tunteiden käsittelystä, kaikki mikä sattuu pitäs käsitellä ettei niillä oo valtaa enää satuttaa. Ja ne asiat mitkä vaivaa yhtää syö hiljasesti energiaa sun sisällä ja on aina pois onnellisuudesta ja vapaudesta.

No kuuntelin omia neuvojani ja paketoin noi asiat, jonka jälkeen huomasin et sehän on oikeesti just niin miten oon ajatellukki, tässä mä nyt oon ihan yhtä onnellisena, tai no jopa onnellisempana ku ennen ku noi asiat tapahtu. Voin siis allekirjottaa myös sen, että onnellisuus ei todellakaan oo kiinni kenestäkään ihmisestä, mistään ulkoisesta, työstä, koulusta, kodista, ei mistään. Kaikki ulkoinen vaan lisää iloa, onnellisuus taas on ”state of mind” mitä on vaikee horjuttaa, kun sen on löytäny. Nään ehkä kaikissa vastoinkäymisissä niin paljo hyvää, koska onhan ne just niitä tilanteita missä meillä on tilaa kasvaa ja vahvistua henkisesti, vaikka siinä hetkessä ku ne osuu kohdalle elämä tuntuu todella onnettomalta ja epäreilulta. Ja sain myös kertaukseni siitä että kaikki tapahtuu syystä, menetät asioista/ihmisiä/elämäntilanteita tarkotuksesta, ne ei vaan oo sua varten ja niiden tilalle tulee aina jotain parempaa ja sulle sopivampaa. Eihän paremmille asioille oo tilaa, jos sen paikan ottaa elämässä joku ”ok/ei paras vaihtoehto/menettelee/kelpaa” arvion saava.

Koen et mun uteliaisuus, mielenkiinto ja kiinnostus asioista ja ihmisistä on pitkälle ollut mun intuition, ja usein myös mun preesenssissä kokeman onnentunteen tiellä. Oon ollu jo lapsena kauheen elämänjanoinen tutkija-skidi. Lainasin kirjastosta ala-aste ikäsenä politiikkaa käsitteleviä kirjoja, keräilin kiviä, mun lemppari tv-ohjelmia oli dokkarit ja itsevaltiaat. Ylä-asteella menestyin parhaiten lukuaineissa, mun vahvuuksia oli äikkä, enkku, historia, yhteiskuntaoppi, ja lakitieto. Btw, yhteiskuntaopin tunnilla kirjotin steen1:n inspiroimana paljon kritiikkiä sisältävän esseen jonka nimi oli ”Suomi hyvinvointi-valtiona” josta sain kiitettävän ja henk.koht. kehut opettajalta tunnin jälkeen. Oon todellinen nörtti pohjimmiltani. :’D Mulla on aina ollu joku kauhee halu ja tarve selvittää maailmaa, mistä tässä kaikessa on kyse. Tää mun mielenkiinto elämään on kyllä säilyny, tai se on aina ollu mussa mutta nykyään oon löytäny sen puolen musta taas vahvemmin. Se on vieny mut elämässä melkosille seikkailuille, niillekki joissa oon kärsiny ihan vaan oman uteliaisuuteni takia. Oon kyllä huomannu red flagit ihmisissä ja asioissa, missä tilanteissa olis pitäny perääntyä mut hitto pää eellä pensaasee. 😀 Jospa sitä ois jo viisastunu ton suhteen.

Jos joku asia/ihminen/elämäntilanne tuntuu alkuun hyvältä, ja myöhemmin huonolta, oon saattanu jäädä siihen koska mun kiinnostus on heränny, mitä sillä on annettavaa mulle. Ehkä tuokin testi oli tänä vuonna, esim. olin elämäntilanteessa mikä ei sopinu mun luonteelle, ja olin pitkään miettiny siitä lähtemistä. Lopulta ku se jäi taakse, huomasin et ois vaan heti pitäny luottaa intuitioon ja lähtee, koska sen tilalle on tullu jotain niin paljo parempaa ja mulle sopivampaa. Luottakaa kaikkiin viboihin mitä saatte asioista, ihmisistä ja elämäntilanteista. Sillon tiedät millon jäädä ja millon lähtä pois oman onnellisuuden takia. Älkää jääkö oottaa tai selvittää että se kääntyykö se paremmaksi, tai koittako muuttaa omaa suhtautumista ja asenteella korjata kaikkee, yleensä huijaat ittees pitämään jostain mistä et oikeesti pidä. Siitä irrottautumalla voi päästä käsiks siihen mitä rakastaa. Sillon ku teet jotain mitä rakastat, sun ei ikinä tarvi psyykata ittees, korjata omaa asennetta tai jäädä oottaa/miettii muuttuuko jokin paremmaksi. En voi myöskään suositella olemaan liian utelias muiden ihmisten hyvyydestä tai pahuudesta, jos saatte huonoja viboja, kävelkää pois. Voitte kyllä jäädä uteliaisuuttanne ja naiiviuttanne ottaa selvää ihmisestä, mutta varotan että ite oon ”ottanu turpaa” useita kertoja oman uteliaisuuden takia. Toki se kasvattaa ja viisastuttaa, mutta ehkä ois niitä helpompiaki tapoja viisastua.. Noh, kantapään kautta on toiminu mulla, mikä ei varmastikaan toimi kaikilla.

Ai että en oo diipillä tuulella, ei hitto, en enää ikinä suunnittele kirjottavani käytännön asioista ilman diippeilyjä… Mut jätän tän nyt tähän ja meen väsää kanat ja riisit. Hei. kanasta tuli mielee että kaikille gluteenittomille vinkkinä et jos ootte yhtä chicken-nugget lovereita ku minä, ja ootte tuskaillu gluteenittomien nugettien hintoja mitkä on Prismoissa ja Cittareissa 5-6e, niin Lidlissä semmone boksi maksaa alle 3e! Sieltä löytyy muitaki oikeesti hyviä gluteenittomia valmis-ruokia ja fastfoodeja sillon ku ei jaksa ite tehä ruokaa. 😉

-XOXO nuggetlover

20181208_150320-002.jpg

https://www.youtube.com/embed/JVe_Uox1VGg

 

suhteet oma-elama mieli syvallista