Viikon vinkki: Rajaton joulukonsertti on ihana

FullSizeRender.jpg

Kaikki joulufiilistelijät kuulolla!

Acapella yhtye Rajaton kiertää taas Suomea joulukonserttinsa tiimoilta ja jos joulufiilis on vielä hukassa, suosittelen tsekkaaman tämän! 

En itse ole mitenkään erityisen innokas jouluihminen, mutta musiikki toimii silloin, kun joulutunnelmaan pitäisi päästä. Lapsena olikin perinteenä käydä kauneimmissa joululauluissa ja olen jatkanut perinnettä myös aikuisena. Kuitenkin kirkossa lauletut joululaulut eivät enää jostain syystä iske niin syvälle (!?) tunteisiin, kuin nuorempana ja olenkin alkanut etsimään alternatiiveja kauneimmille joululauluille.

Olin viime vuonna Rajaton-yhtyeen joulukonsertissa ja se oli i-h-a-n-a! Acapella-yhtye vie joululauluillaan joulutunnelmaan alta aikayksikön ja heidän konsertissaan oli jotain todella rauhoittavaa. En itse harrasta jouluhössötystä, mutta huomasin silti konsertissa, että jotenkin ylikierroksilla kävin itsekin joulun alla ja näköjään kaipasin tällaista rauhoittumishetkeä. 

Harvoin tulee myöskään käytyä konserteissa (keikkoja, festareita ja vastaavia ei nyt lasketa) joten tämä on siitäkin syystä kiva kokemus. Ja olostakin tuli heti jotenkin vähän juhlavampi!

Joten, jos kuulut siihen joukkoon joka saa joulufiiliksensä musiikista, tsekkaa konserttiajat ja paikat täältä. 

Hyvinvointi Mieli Musiikki Suosittelen

10 asiaa, joiden vuoksi emmin Suomesta muuttoa

IMG_3473.jpg

Olen asunut monta vuotta ulkomailla ja en vaihtaisi sitä mihinkään. Haaveissa olisi vielä asua jossain vaiheessa ulkomailla, mutta ennen sitä olen ihan tyytyväinen Suomessa. Ajattelinkin näin Suomi100 hengessä listata muutaman asian, jotka ainakin toistaiseksi pitävät minut Suomessa.

1. Lattialämmitys ja lämmöneristys

Voi kuulostaa naurettavalta, mutta ihan totta, suomalaisissa kodeissa on aina lämmin. Ei tarvitse murehtia vetävistä ikkunoista tai kylmistä lattioista, kuten tosi monessa muussa maassa. On ihanaa, kun aamulla voi herätä ja nosta sängystä ilman, että täytyy kaivaa villasukat esiin tai tallustella märällä kylppärinlattialla tuntikausia, koska lattialämmityksen puute. 

2. Luonto

Vaikka Suomen luonto voi olla vähän yksitoikkoinen verrattuna esimerkiksi vuorijonoihin, sademetsiin tai turkoosiin meriveteen, niin silti Suomen luonto on yksi kauneimmista mitä tiedän. Kuusimetsät, järvimaisema, pellot ja meri – jotain niin uskomattoman kaunista. Parasta Suomen luonnossa on rahallisuus, aina löytyy paikka missä voit olla yksin ja vain fiilistellä Suomen luonnon kauneutta.

3. Aura-juusto

Missään en ole vielä saanut niin hyvää sinihomejuustoa, kuin Aura-juusto on. Kaikki muut sinihomejuustot on olleet aivan liian voimakkaita, mutta Aura-juustoa voi huoletta vetää napaan niin paljon, kuin haluaa. 

IMG_1172.jpg

4. Kauppojen aukioloajat

On ihanaa, kun aina on joku ruokakauppa auki. Tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys esimerkiksi Keski-Euroopassa viikonloppuisin tai juhlapäivinä.  

5. Palveluiden helppous

Ja sama pätee palveluiden helppouteen. On yllättävää miten alkeelliset esimerkiksi pankkipalvelut monessa muussa maassa edelleen on. Rapakon takana käytetään vielä shekkejä palkanmaksuun ja Keski-Euroopassa pidetään lounastaukoja, jolloin pankit suljetaan. Monet maat vaativat pankissa käyntiä monen  tavallisenkin asian hoitamiseen, mutta pankkiin pääseminen sen aukioloaikana voi jo olla kiven takana. Suomessa melkein kaiken voi hoitaa nykyään netissä verkkopankkitunnuksilla – niin helppoa, mutta sitä ei osaa arvostaa, ennenkuin sen menettää. 

6. Koivumetsän tuoksu

Maailman paras tuoksu!

IMG_3059.jpg

7. Ihmisten välittäminen, juuri silloin, kun olen menettämässä uskoni suomalaisten lähimmäisenrakkauteen

Suomalaisilla on vielä paljon tekemistä muiden ihmisten huomioimisessa. On järkyttävää miten välinpitämättömiä suurin osa suomalaisista on. Itse en esimerkiksi luota siihen, että jos minulle sattuu jotain kadulla, saisin siihen apua ventovieraalta vaan uskon, että moni vain kävelee ohi välittämättä hädästä. MUTTA aina kun olen menettämässä uskoni suomalaisten lähimmäisenrakkauteen luen jostain hankkeesta, jossa kerätään rahaa kodittomille tai tarjotaan ilmaiseksi ties mitä palvelua tai asiaa. Tästä hyvänä esimerkkinä Brother Christmas! Suomi on myös harvoista maista, joissa tarjotaan tosi paljon ilmaisia palveluita ja tapahtumia. 

8. Aitous

Olen asunut monessa maassa ja minulla on kavereita monesta eri maailmankolkasta ja voin sanoa ainakin omasta puolestani, että suomalaiset ovat yhtä maailman aidointa kansaa. Voi mennä hetki ennenkuin saamme kakistettua sanamme ulos, mutta kun sanomme jotain niin yleensä myös tarkoitamme sitä. Harvoin kukaan suomalainen kutsuu toista kylään tarkoittamatta sitä, toisin kuin esimerkiksi Jenkeissä.

9. Kartanon sipsit

Mistään maailman kolkasta en ole vielä saanut niin hyviä sipsejä, kuin Kartanon sipsit ovat. Just sopivan rapeita ja suolaisia. 

10. Sauna ja suodatinkahvi

En tiedä arvostetaanko missään muussa maassa yhtä paljon hyvää suodatinkahvia ja saunaa, kuin Suomessa. En ole vielä huomannut. 

Mitä te rakastatte Suomessa? 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään