Liki kolmenkymmenen vuoden ajan tavaraa on kertynyt varastooni melko paljon. Matkoilta olen yleensä tuonut tavaroita, joita muualta en löytäisi, kymmenen vuoden takainen vaatekaupan myyjän työ on tuonut vaatehyllylle kymmeniä viikattuja pinoja vaatteita lisää sekä kirjallisuuden rakastajana olen haalinut hyllyilleni useita kiloja tarinoita. Nyt suurin osa tavaroistani kuitenkin vain kököttää vintillä, joten saavuttuani Suomeen viettämään joulua, päätin käydä tavarat pintapuolisesti läpi ja sainkin karsittua suurpiirteisesti kahdeksan kassillista tavaraa. Paljon jäi vielä vintille, mutta sain selkeämmän kuvan siitä mikä merkitys tavaralla minulle on.

Viime kesänä ystäväni hurahti paljon puhuttuun japanilaisen Marie Kondon KonMari siivousmetodiin. Itse seurasin sivusta kuinka ystäväpariskunnan asunto muutti pikkuhiljaa muotoaan ja jäljelle jäi ainoastaan välttämättömät ja mieleisimmät tavarat. Myös itse kävin valitsemassa ystäväni turhista tavaroista kynsilakan sekä marokkolaiset haaremihousut. En koskaan lukenut kyseistä kirjaa, mutta mieleeni jäi kuitenkin ystäväni kevyt olo siitä, että nyt hänellä oli jäljellä vain rakkaimmat tavarat täyttämässä kotinsa tyhjyyttä.

Joululomalla katsomani Petri Luukkasen dokumentti Tavarataivas (2013) käy läpi samanlaisia asioita kuin Kondo, mutta pidemmällä aikavälillä. Tavaraa rakastava Luukkanen päättää tehdä kokeen, jossa hän varastoi kaikki tavaransa ja sallii itsensä ottaa käyttöön takaisin yhden esineen päivässä vuoden ajan. Kokeen kautta hänen tulee pohdittua mikä on oikeasti tarpeellista. Tämä radikaali koe alkaa alastomasta Luukkasesta keskellä tyhjää – jopa jääkaapitonta – asuntoa ja päätyy toteamukseen, että hänelle tarpeellista on noin 50 esinettä. Toiset 50 esinettä tuovat elämään mukavuutta, jonka jälkeen hänellä onkin jo kaikki mitä tarvitsee.

Tarkoitukseni ei ole lähteä samanlaiseen äärimmäiseen kokeiluun kuin Luukkanen, eikä nykyisessä asunnossani minulla ole kuin kaksi matkalaukullista rakkaimpia ja tarpeellisimpia tavaroitani, joten en näe Kondonkan tekniikan sopivan tämän hetkiseen elämääni. Sain kuitenkin ystäviltäni mielenkiintoisen haasteen olla ostamatta mitään materiaa ensivuoden ajan, eikä kauaa tarvinnut miettiä kun olin jo innoissani ideasta. Tämä on siis minun vuoden 2016 haaste, jonka prosessia aion päivitellä tänne blogiin vuoden varrella. Pelini säännöt ovat siis seuraavat: ostan ainoastaan välttämättömät asiat, eli ruokaa sekä hygieniatarvikkeet, eikä tarkoitukseni ole kuitenkaan elää hohdottomampaa elämää kuin tähänkään asti, joten asiat kuten kynttilät, jotka tuovat mukavuutta arkeeni ovat myös sallittuja ostoja (sulaahan ne lopulta olemattomiin, eikä niistä jää materiaa pölyttymään). Vaatteet, kirjat ja muut tavarat ovat kuitenkin kiellettyjä ostoja ja voin jo sanoa, että tästä ei tule helppoa. Ja koska tavaraa minulla on jo ennestään, ajattelin että uusien vaatteiden ostamisen sijaan haastan itseni käyttämään monipuolisemmin jo omistamiani vaatekappaleita, sillä valitettavan usein sorrun siihen, että puen päälleni samat tutut vaatteet enkä vaihtele niitä vaikka valinnanvaraa olisi.

Tästä alkaa siis vuoden 2016 tavaraton haasteeni!