Brewers’ Cup -kisa-aamu koitti ennen valkenemistaan, kun raahauduin Helsinkiin vievään bussiin kaikkine kamoineni. Myllyksi valitsin Comandanten, mikä sentään hieman kevensi kuormaani. Olin saanut sillä ja Wilfa Svart Uniformilla koko lailla yhtä hyviä kupillisia harjoitellessa Kupit, vedenkeittimen, dripperit, filtterit, aeropressit, kisakahvin, lusikat, pyyhkeet, essun, kisavaatteet, vaa’at sun muun pakattuani kantovälineet tursusivat tavaraa ja painoivat ihan riittävästi. Kisat järjestettiin Kaffecentralenin toimitiloissa Lauttasaaressa, joten Kampista piti vielä jatkaa länsimetrolla, bussilla ja lopulta puolen kilometrin verran kävellen. Käsivarteni venyivät jonkin verran. Perille oli onneksi helppo löytää seuraamalla muutamaa ilmeistä kanssakisaajaa. Heidät tunnisti Mahlkönig EK43 -kahvimyllyistä, joita melko harva kanniskelee Lauttasaaressa varhain lauantaiaamuisin.

Suljetulla kierroksella nopeaa reseptinkehittelyä

Kisapaikalla tunnelma oli samaan aikaan leppoisa ja jännittynyt, jos tällaista yhdistelmää voi olla. Ehkä olin vain itse sekä hermostunut että puhkiväsynyt. Mielessä pyöri toisaalta itsepintainen kysymys: mitä ihmettä teen täällä amatöörinä? Toisaalta mieli oli melko avoin. Ivan ei päässyt fyysisesti paikalle, mutta oli onneksi läsnä tekstiviestitse.

Ensimmäisenä olisi vuorossa suljettu kierros, jossa kaikki hakevat rajatussa harjoitteluajassa samalle kahville mieleisensä reseptin käyttäen samaa myllyä ja samaa vettä. Tähän olisi voinut tietysti valmistautua systemaattisemminkin, mutta olin kehittänyt itselleni mielestäni ihan kelpo workflow’n. Ensin maistelisin kahvia cuppingilla ja sitten näiden havaintojen perusteella kokeilisin aina kahta eri reseptiä kerrallaan ottaen aina paremman ”seuraavalle kierrokselle”. Lopulta pitäisi olla kasassa melko hyvä resepti.

Ennen aloitusta päätuomari Michael McCauley piti kisaajille vielä briiffauksen. Hän oli samaan aikaan leppoisa ja arvovaltainen, ja onnistui kyllä omalla läsnäolollaan vakuuttamaan että ”We’re not here to judge you”… ei kun siis… että tuomarit ovat paikalla ennemminkin auttamassa kisaajia oppimaan kahvista kuin etsimässä heistä virheitä.

Treeniaika alkoi, joten ei muuta kuin cuppingia valmistamaan. Haistelua. Jauhatus. Haistelua. Vettä. Odottelua. Pinnan rikkominen ja sekoitus. Haistelua. Odottelua. Slurps. Slurps. Slurps. Mieleen tulee… mieleen tulee… ei sitten niin yhtään mitään. Aivan kelpo kahvi, mutta mitäs tästä nyt osaisin sanoa. Aivot eivät vain suostuneet tekemään mitään mielekkäitä makuhavaintoja. Tästähän olisikin tosi hyvä lähteä liikkeelle. Onneksi ei tarvitse kehittää mitään presentaatioita tai makukuvauksia.

Knockout-menetelmäni, jossa olisin sekä tuomari että barista, toimisi kuitenkin vaikka en oikein osaisi hahmottaa mitään tästä kahvista. Ei muuta kuin hommiin. Ensimmäisen kupin tein aeropressilla, menestyksekkäiden kisareseptien tyyliin; tehdään tiiviste matalahkolla vedenlämmöllä, karkealla jauhatuksella ja korkealla annostuksella ja laimennellaan siitä mahdollisimman hyvä kahvi. Lopputulos oli ihan jees, makeus ja hedelmäisyys nousivat paremmin pintaan mutta läsnä oli edelleen makuja joihin en ollut tyytyväinen ja kahvi ei oikein maistunut puhtaalta. Haastoin aeropress-reseptiä useammalla eri pouroverilla käyttäen erilaisia uuttoaikoja ja jauhatuksia, mutta en saanut aikaiseksi parempaa. Lopulta tein vielä uuden aeropressin ensimmäisellä menetelmällä, ja se oli edelleen parempi kuin yksikään testaamistani. Ei kait siinä, mennään tällä.

Suljetulla kierroksella tuomarit eivät ole läsnä, ja mistään sähläämisestä ei seuraa pistemenetyksiä, kunhan aikarajojen puitteissa saadaan aikaan kolme kupillista. Käytin tähän liittyvät helpottavat optiot hyväkseni ja sähläilin ja läikyttelin jonkin verran, mutta kupit syntyivät ja kierros vietiin kunnialla läpi. Pienen henkäisyn jälkeen olisi aika paneutua avoimeen kierrokseen.

Viimeiset, tosi yksinkertaiset harjoitukset – tai sitten ei

Avoimen kierroksen treenin ajattelin hoitaa niin, että ensin tarkistan yksi uutto kerrallaan reseptin kohdalleen. Tämän jälkeen harjoittelen kaadon tikkiin samalla mentaalisesti presentaatiota hioen ja lopulta keskityn katsomaan presentaation askelmerkit kohdalleen. Valmistinkin ensiksi kupillisen Santa Sofiaa kotona illalla loppuun hiomallani reseptillä. Makuelämys oli sanoinkuvaamaton. Eikä millään hyvällä tavalla. Kahvi oli muuttunut totaalisen karvaaksi. Nielin järkytykseni, vaan en kahvia. Päädyin säätämään myllyä karkeampaan suuntaan ja pääsin siihen makuun, jota tiesin tältä kahvilta odottaa. Kompleksinen hedelmäisyys ja hapokkuus, hieman pelottava siinä mielessä että makukuvauksen suhteen voisi olla vaikeaa löytää punaista lankaa. Kuvauksessa vilisivät tamarindi, kukat ja toisaalta marjaisuus ja granaattiomena.  Pystyisivätkö tuomarit löytämään nämä asiat kahvista?

Olin myös hieman huolissani siitä, että tämä kevyt kahvi saattaisi jäädä jonkun mielestä laihaksi. Omat parhaat kuppini olivat varsin keveitä, vaikka toisaalta silkinpehmeä suutuntuma yhdistettynä keveyteen oli juuri se kaikkein mahtavin puoli. Hakiessani kompromissia päädyin kasvattamaan annostustani hieman, nostin 13 grammasta lopulta 14 grammaan veden määrän pysyessä 200 grammassa. Makuun tuli mielestäni myös lisää mansikan vivahteita.

Sitten hiomaan kolmen kupin rinnakkaisvalmistusta kohdalleen. Samaan aikaan monet muut kisaajat olivat oman kahvinsa kanssa sikäli valmiita että uskalsivat ruveta maistelemaan toistensa tuotoksia. Tämä olisi varmasti tarjonnut herkullisia makuelämyksiä, mutta omat hermoni eivät vain yksinkertaisesti sallineet ruveta siihen. Jännitti aivan tajuttomasti. Onneksi hyvä toverini saapui henkiseksi tueksi täyttämään muuten tyhjänä olleen apuhenkilön paikan.

Treeniaika alkoi hiljalleen käydä vähiin. Tässä vaiheessa yritin sitten saada askelmerkit kohdalleen presentaation ajankäytön ja sen suhteen, mitä kaikkea tarkalleen ottaen sanoisin kahvin mausta ja missä vaiheessa. Presentaation alkupuoli oli melko selkeä mutta mitä pidemmälle ja lähemmäs tarjoilua mentiin, sitä hämärämmäksi punainen lankani tuntui käyvän. Jonkinlaiset muistiinpanot sain kuitenkin aikaan. Näillä mentäisiin.

Lavalla on aina kivaa

Viiden minuutin valmisteluajan puitteissa piti saada kaikki paikalleen ja vesi kuumaksi. Jotkut jauhavat kahvinsa tänä aikana, toiset kisa-aikana. Myös juuri ennen valmisteluaikaa voi hoitaa jauhatuksen. Katsoin tämän vaihtoehdon viisaimmaksi,koskapa olin liikkeellä käsimyllyllä. Vaikka Comandante on toki käsiveiviksi melko ketterää sorttia. Valmisteluaikana ei ilmennyt mitään erityisempää ongelmaa. Ei muuta kuin toivottamaan tuomaristo tervetulleeksi. Tässä vaiheessa olo oli hyvä ja melkein itsevarma. Kello ja musiikki käyntiin. Satien ensimmäisen Gymnopedian rauhalliset soinnut lähtivät käyntiin.

Tuntui, että sain tuomariston puolelleni amatööri-sanan etymologian esittelemällä ja johdattamalla heidät kauniiseen ja jopa pyhään kahvihetkeen. Sitten alkoi se vaihe, jossa piti saada kaadettua ja puhuttua samaan aikaan. Jouduin keskittämään katsetta aika paljon vaakoihin, ja kuinka ollakaan yksi vaa’oista ei myöskään käynnistynyt asianmukaisesti. Tämän huomasin vasta aloitettuani kaadot. Jouduin hieman arvailemaan ja kompensoimaan. Ajatukset sekoittuivat. Sitten sekoittuivat sanat, ja äkkiä selkeä suunnitelmani oli kateissa.

Änkkäilin vähän improvisoiden ja sanoissani sekoillen, mutta kuitenkin sain kahvit tarjoiltua juuri ja juuri kilpailuajan puitteissa. Heti kellon pysähdyttyä käännyin tekemään jotakin, minkä seurauksena hösäisin yhden Origami-drippereistäni lattialle. Räks. ”Shit!” pääsi suusta. Mikki tietysti auki. Mitähän tässä sitten voi sanoa. ”Thankfully I had already called time”, sain hermostuneesti virnistettyä poistumassa olevalle päätuomarille olkani yli. Harja ja kihveli kädessäni vannoin itselleni, että tämän tason kahvikisaaminen saisi jäädä yhteen kertaan.

Siivoilin sirpaleet ja ehjät kamat pois lava-alueelta ja siirryin eteiseen, jossa pääsin tekemään kisakahvia kiinnostuneiden katsojien maisteltavaksi. Tässä vaiheessa mietin jo, mitä tekisin ensi vuoden kisoissa toisin.

Tuloksia ja palautetta

Nyt olisi sitten jäljellä enää kolme asiaa: Kamojen keräileminen, tulosten kuuleminen ja tuomariston palaute. Ensinmainitussa tuskin on hirveämmin kerrottavaa. Tuloksista hieman enemmän. Nähkääs, tiedättehän tämän vanhan sanonnan, että jalkapalloa pelataan yhdeksänkymmentä minuuttia ja lopuksi Saksa voittaa. Mannschaftilla on oma vastineensa suomalaisessa suodatinkahvikilpahifistelyssä. Nimittäin Jani Mikkonen.

Brewers’ Cupia kisataan koko päivä ja lopuksi Jani Mikkonen voittaa. Näin oli taas kerran. Hopea meni Papu Cafen Hannah’lle ja pronssin otti Jori Korhonen Pauligin baristainstituutista.

Itse tulin seitsemänneksi, mikä oli lopun sähläämiseen ja ensikertalaisuuteeni nähden ihan kelpo tulos.

Tärkein anti oli yksityisessä palautesessiossa tuomarien kanssa. Toki sain tutustua myös pisteytykseeni, mutta sanallinen selitys oli kyllä varsin antoisaa. Asiakaspalveluni osalta tuomarit kiittelivät vakuuttavaa ja kaunista alkua, mutta kasvava hermostuneisuus pasmojen mennessä sekaisin näkyi ja menetin kontaktini heihin kahveja tehdessä, saamatta sitä oikeastaan takaisin. Makukuvaukseni ei heidän mielestään osunut aivan kokonaan maaliin. Yhden asian panin merkille: yhden tuomarin pisteytyskupongissa luki että vaikka kahvi oli pestyä, sen mausta tuli tavallaan mieleen natural. Tätä tulin hyvin varhaisessa vaiheessa pohtineeksi itsekin, ja mitä ilmeisimmin se olisi pitänyt ottaa esiin kuvauksessa.

Miten sitten makupisteiden suhteen? Suljetulla kierroksella olin saanut varsin korkeat pisteet, aeropressaukseni oli itse asiassa päivän kärkipäästä, pisteytykset heiluivat välillä ”very good”      – ”excellent”.  Siihen oli siis syytä olla tyytyväinen. Avoin kierrokseni kuitenkin sitten lässähti ainakin siihen nähden, että kahvini alkuperäiset cupping-pisteet olivat 90,25, mikä tarkoittaa sitä että kahvi olisi kautta linjan luokkaa ”extraordinary”. Tuomarien pisteet maun eri ulottuvuuksista pyörivät välillä ”good”-”very good”. Eli kahvi oli toki hyvää, mutta ei niin hyvää kuin olisi ehdottomasti pitänyt olla.

Kirjoitan lähiaikoina vielä kolmannen blogipostauksen, jossa käsittelen sitä, mitä opin Brewers’ Cupissa ja mitä teen ensi kerralla eri tavalla. Sillä kaikessa mielipuolisuudessaan  kilpaileminen oli erittäin opettavainen ja omalla tavallaan varsin koukuttava kokemus. Kiitos tuomareille , baristoille ja kaikille kahviammattilaisille siitä että minut on otettu tällä tavoin vastaan. Ja aivan erityisesti kiitos tämänvuotiselle yhteistyökumppanilleni ja valmentajalleni Ivan Orélle Cafetoriasta!