Kohti vuotta 2019

Tätä kirjoittaessa ulkona paukkuvat raketit ja aika monet ihmiset juhlivat vaihtuvaa vuotta erilaisin kokoonpanoin. Itse kerkiän ennen kuohuvan poksauttamista hörppäisemään vielä yhden kupin kahvia, miettimään kulunutta vuotta ja vähän tulevaakin.

img_3136.jpg

Vuosi 2018 oli kahviharrastukseni kannalta ehdottomasti merkittävin koskaan. Olen mielestäni oppinut todella paljon hyvästä kahvista ja toisaalta saanut erityisesti loppuvuoden aikana paljon yllättävääkin tunnustusta. Kaiken kruununa on tietysti Aeropressin SM-kisojen pronssisijalle sijoittuminen ja siitä seurannut internetkahvittelun vilkastuminen ja mitä erilaisimmat yhteistyökuviot. Aeropress-skaboissa on Suomessa tietysti pitkät perinteet kotibaristojen yllärisijoittumisilla, Laitisen Jussi on tässä suhteessa raivannut tietä perin juurin tehokkaasti. Mutta näissä kisoissa tuomarien makuhermoilla ei ole mitään kontaktia siihen, onko maistettavissa kupeissa sijaitseva kahvi pitkän linjan sankaribaristan vai kotona nörttäävän amatöörin tekemää.

On paljon ihmisiä, joita on syytä kiittää. Tällaiset listat ovat aina pelottavia, koska joku unohtuu varmasti. Puhun siis pääsääntöisesti tosi yleisellä tasolla. Monesta paahtimosta on lähdetty hyvällä sykkeellä mukaan esimerkiksi yhteistyöarvontoihin, joilla on saatu buustattua somekanavien kasvua todella tehokkaasti. Puhumattakaan kaikesta siitä kahvista, jota olen itse päässyt juomaan. Ei-kuluvan tavaran suhteen olen saanut ottaa vastaan näytetuotteita Warrior Coffeelta/Death Before Decafilta ja Melodripilta, sekä hifimpiä Aeropress-suodatinpapereita Aubadelta. Niistä muuten seuraa juttua muutaman viikon sisällä-

Aivan erityisen maininnan tässä kohtaa ansaitsee pitkän linjan Cafetoria Oy ja Ivan Ore, jonka kanssa juonittiin kasaan Aeropress-workshop syksyllä ja maisteltiin Perun Cup of Excellence-voittajakahveja adventtina. Myös tulevalle vuodelle on suunnitteilla hankkeita, joista kirjoitan tarkemmin hieman myöhemmin. Myös muutamat Kaf-, Caf-, ja Kah- alkuiset paahtimot ovat osoittaneet kahjolle hyvää tahtoa. Kuvakengurun kanssa tehdyt videot ovat tosi hienoja. Perhe on osoittanut uskomatonta pitkämielisyyttä kahviaiheisen seikkailemisen suhteen. Ja kuten sanottu, tosi monet muut ovat auttaneet omalla laillaan eteenpäin. Kiitos olkohon!

52520132332151.jpgTärkeää on ollut myös verkostoituminen toisten alan ihmisten kanssa. Erityisesti bloggaajakollegat Uuttaja sekä Papuja ja Polkuja, hatunnosto teille! Näiden veijarien kanssa käydyn viestinnän seurauksena päädyin äkkiarvaamatta myös radioon, Yle Radio Suomen Ruokakassi-ohjelmaan. Sellaistakin vielä. Kerta kaikkiaan mainio vuosi kahvin suhteen, mikä on pitänyt pinnalla myös silloin kun muutoin on ollut haastavaa.

Entäs tuleva? No, tässä voisi tietysti sanoa kotimaista jalkapallomaajoukkuetiedottamista mukaillen että eteenpäin ollaan menossa. Mutta ihan tosi. Isojakin tavoitteita on. Ja pienempiä asioita, kuten pöydällä jonossa olevat blogijutut. Kiitän yhteistyökumppaneita kärsivällisyydestä, muun muassa laajemmat arviot Kruvesta ja Melodripista odottavat, kuten myös pieni esittely Pirkanmaan Paahtimosta ja parista heidän mainiosta kahvistaan!

Paikallislehti kuuli radiohaastatteluni ja haluaa tehdä nyt alkuvuodesta omaan hyvinvointiliitteeseensä jutun kahviharrastuksesta. Se on erinomainen tilaisuus sekä kertoa hyvästä ja reilusta kahvista että tietysti vihjata yleisölle myös tämän blogin olemassaolosta. Kuvakengurun kanssa on lisää videosuunnitelmia. Kruve haluaa julkaista Aeropress-reseptivideoni englanniksi tekstitettynä omassa blogissaan vieraskynäjuttuna. Muutaman kotimaisen blogin kanssa on niin ikään ollut puhetta vieraskynäteksteistä, yksi on jo oikeastaan kirjoitettuna. Pääsen tulevan vuoden aikana testaamaan ainakin Wilfan uutta Uniform-myllyä. Lisäksi mielenkiintoni Comandante-käsiveivimyllyä kohtaan ei ole sammunut minnekään. Eli ainakin näistä tulen kirjoittamaan.

Suomen ensimmäisissä Moccamaster-kisoissa matkani ei jatkunut finaaliin, mutta se ei riittänyt kokonaan sammuttamaan kilpailuhybristäni. Niinpä huomasin eräänä päivänä täyttäneeni lomakk…  oikeasti ilmoittauduin pitkän harkinnan ja kipuilun jälkeen Cup Tasters- ja Brewers’ Cup -kilpailuihin lopputalveen/alkukeväälle. Pääsen ainakin raportoimaan sisältäpäin vähän lisää siitä, miltä kahvikilpaileminen tuntuu. Mainitsemani yhteistyö Cafettorian kanssa liittyy juuri tähän, mutta palataan tähän vielä tarkemmin erillisessä postauksessa.

Olen myös harkinnut tämän blogin muuttamista toiselle alustalle ja isoa päivitystä ulkoasun ynnä muun suhteen. Elätellään toiveita, että sekin saataisiin tapahtumaan tulevan vuoden aikana ja sen myötä päästäisiin taas eteenpäin liikenteen ja näkyvyyden kasvussa. On nimittäin kivaa ja kaikkien kannalta hyödyllistä, että näitä lukeekin joku. Tästä tulikin mieleeni, että yhtä (tai oikeastaan toivon mukaan aika montaakin) ihmistä unohdin kiittää. Nimittäin sinua, kunnioitettu lukija! Kiitos tähänastisesta ja hyvää vuotta 2019!

kulttuuri suosittelen ajattelin-tanaan ruoka-ja-juoma

Rakas joulupukki…

Rakas joulupukki,

En ole muistanut kirjoittaa sinulle pitkään aikaan. Nytkin kirjeeni tulee tavallaan myöhässä, ja tällaista epätavallista reittiä. En tiedä, olenko ollut mielestäsi kiltti. Toivottavasti olen. Tontut kai ovat merkinneet asioita muistiin. Jos heidän raportissaan puhutaan jotakin minusta, pajavasaroista ja heidän puutarhassa kököttävistä virkaveljistään, niin se oli puhdas väärinymmärrys. Lapseni ja vaimoni ovat olleet oikein kilttejä, eli olet varmaan kuitenkin tulossa meille. Niinpä uskallan luvata, että aattoiltana juodaan ainakin oikein hyvät kahvit.

3s1a3383.jpg

Tiedän, että lahjatoivomusten kannalta alkaa olla hieman myöhäistä, mutta kerron nyt kuitenkin vähän siitä, mitä itseni tekisi mieli ja toisaalta mitä kaltaisilleni kahviveijareille voi ostaa lahjaksi.

Aloitetaan helpoimmasta. Hyvä, tuore kahvi maistuu aina, eikä sitä ole koskaan talossa liikaa! Säännöllinen kotiinkuljetuspalvelu ilahduttaisi suuresti. Kotimaiset pienpaahtimokahvit parin viikon välein postiluukkuun saapuneena toimittaa Slurp, ja paahtimoista ainakin Kaffalla on oma stilauskahvipalvelunsa. Toki olisi aivan ihanaa saada joltakin ulkomaiselta huippupaahtimolta, kuten Tim Wendelboelta kahvia säännöllisesti kotiin. Tällaisissa lahjoissa on se hyvä puoli, että jos vaikka minun kiltti vaakakuppini täyttyisi vasta aatonaattona, lahja ehtisi silti ajoissa. Ja nämä tilauspalveluhommat täyttävät kaikki mahdolliset kriteerit ollakseen ”The Gift That Keeps On Giving”.

Erilaisia pieniä ja enemmän tai vähemmän kukkaron ulottuvilla olevia kahvihärveleitä on tietysti olemassa paljon. Aeropress ja Hario V60 ovat käsiuuttoisen kahvin ikivihreitä. Minun kaapistani nämä löytyvät, mutta kaikilta välttämättä ei. Veden kaataminen tavallisen vedenkeittimen nokasta voi olla hankalaa, joten pitkänokkaiset kaatokannut ovat käteviä. Yksinkertaisimpia pourover-kannuja voi kuumentaa liedellä tai kaataa niihin kiehuvaa vettä vedenkeittimestä. Nykyään myynnissä on myös sähköalustoilla varustettuja ja lämpötilansäädöllä varustettuja malleja. Oma Hario V60-kannuni on oikein hyvä, mutta kaipaisin mahdollisuutta säätää ja tarkkailla uuttoveteni lämpötilaa paremmin. Tällä erää käytän siihen paistomittaria silloin kun jaksan. Luotettavat lähteet ovat kuiskineet, että Brewistan vedenkeitin-kannu olisi paras. Niitä on muutamia eri värisiäkin. Rahoissa uivalle teknofiilille pitää tietenkin hankkia Bluetooth-liitännällä varustettu Fellow Stagg EKG+-malli. Creman verkkokaupassa taitaa olla näitä tällä hetkellä paras valikoima.

Vedenkaatamisesta tuli mieleen Melodrip, joka onnistuu minusta aika tehokkaasti selkiyttämään kahvin makua. Vaikka Rouva pukikin minulle foliohatun päähän kun yritin selvittää laitteen toimintaperiaatetta, niin se on eri kätevä peli ja hauska lahja kahvinörtille. Jos nyt semmoisen ehtisi vielä ennen joulua saamaan jostakin. Melodrip siis vähentää kahviin osuvan veden aiheuttamaa agitaatiota ja sen mukana tapahtuvaa hiukkasten virtausta kahvikuppiin, tai suodatinta tukkimaan. Toinen vänkä Pelle Peloton-tyyppinen kapistus on Kruve-kahvisihti, jolla taas voidaan siivilöidä jauhetusta kahvista aliuuttumiseen taipuvat liian isot murenat ja osa niistä hienoista hiukkasista. Hiukkasmäärällisesti tuskin paljoakaan, koska jauhetussa kahvissa on 10 000 000 pikkuhitua yhtä silminnähtävän kokoista murusta kohti, mutta massaprosenttina varmaan aika tavalla enemmän. Nämä molemmat välineet parantavat kahvin makua erityisesti jos mylly ei ole se kaikkein järein. Warrior Coffee tarjoaa lukijoilleni 16.12. asti 5 euron alennuksen Kruve-tuotteista koodilla KAHJOKRUVE.

Sitten päästäänkin kahvin jauhamiseen. Oman myllytilanteeni voisi ajatella olevan oikein hyvä. Ja onhan se: Suodatinkahviin käytän Wilfa Svart Nymalt-myllyä. Sen jauhatustuloksessa on pientä epätasaisuutta, mutta pääsääntöisesti kahvi maistuu sillä jauhettuna herkulliselta. Nymaltia ja uudempaa, täysmustaa Aroma-mallia saa monesta paikasta erittäin vaihtelevin hinnoin, ja myllyä vailla oleva suodatinkahvin ystävä ilahtuu siitä varmasti! Espressomyllynä palvelee Mahlkönig Vario, jota nykyään taidetaan myydä lähinnä vain Baratza Vario-nimellä. Haaveilen kuitenkin siitä, että yksi mylly hoitaisi molemmat hommat mahdollisimman helpoilla vaihdoilla.

https://youtube.com/watch?v=etkgn5HJT3M

Wilfalta on tulossa, taas kerran Tim Wendelboen johdolla suunniteltu uutuus, jolla tämä hoituisi kai ilmeisen hyvin. Hintaa toki on, 300 euroa. Mutta mukana tulee Bluetooth-kytkettävä (totta kai) tarkka vaaka, jonka kännykkäsovelluksesta löytyy maestro Wendelboen vinkit jauhatuskarkeuteen menetelmä- ja painokohtaisesti. Lisäksi vielä kalliimmalla, 500 eurolla irtoaa järeämpien, mutta kotikäyttöön suunniteltujen myllyjen joukosta ehkä kiinnostavin kapine pitkään aikaan, Niche Zero. Näissä molemmissa myllyissä on sama käyttöfilosofia: Papusäiliötä pidetään tyhjänä. Myllyyn punnitaan sen verran kahvia kuin sieltä halutaan ulos. Toisaalta olen ajatellut, että voisin jauhaa suodatinkahvini jatkossa käsin, Comandante-myllyllä. Sekin on melko kallis, 230 euroa. Mutta kyseessä on laatupeli jauhatuksen suhteen, ajoittain sillä jauhetusta kahvista valmistettuja juomia on ollut vaikea erottaa sokkotestissä Mahlkönig EK43-myllyn avulla tehdyistä kahveista. Niin, ja tämän vuoden World Brewers’ Cup-kisoissa hopealle sijoittunut Regine Wai Yee Beng käytti kisasuorituksessaan Comandantea. Tämä mahtuisi mukaan matkoillekin.

Olen aivan unohtanut yhden asian, joka keittiöstäni myös puuttuu. En omista perinteistä kahvinkeitintä. Moccamaster ja Wilfan Classic taitavat tällä hetkellä olla ne kaikista fiksuimmat vaihtoehdot. Tietysti uusi espressokeitinkin olisi kiva. Ja uusi keittiö… Sovitaanko, Joulupukki hyvä, että tuot minulle vain jouluaattoa seuraavan lottoarvonnan oikean rivin?

Näkemisiin jouluaattona,

Markus

P.S. Tarvitsen myös kunnonkohotusta. Jos ilmoitat minut jollekin ensi vuoden maratoneista, tekosyyni olla lähtemättä lenkille vähenevät kummasti. 

hyvinvointi hyva-olo suosittelen ruoka-ja-juoma