Kahvivallankumouksen peruskirja (Leppänen & Salomaa: Kahvivallankumous, LIKE 2018)

Tämän syksyn keskeisin kirjallinen tuotos kotimaisissa kahvipiireissä on kiistatta Petri Leppäsen ja Lari Salomaan yhdessä kirjoittama Kahvivallankumous. Se kertoo brasilalaisen Fazenda Ambiental Fortaleza-kahvitilan ja sitä pyörittävän Crocen perheen tarinan kautta maailman kahvinviljelyn ja -markkinoiden kipukohdista ja toisaalta siitä, miten ”totaalinen laatu” voi olla vastaus niin eettisiin, ekologisiin kuin kuppiin päätyvän juoman makua koskeviin haasteisiin. Kirjan tyyli vie lukijan mukaansa ja viihdyttää. Lukiessa ei syntynyt sellaista ”luen tietokirjaa omaksuakseni tietoja”-fiilistä, vaan tarinan avulla saatiin nostettua hienosti esiin myös tietopuolisia asioita.

img_2089.jpg

En aio mennä yksityiskohtiin Felipe Crocen ja hänen isänsä Marcos Crocen sekä äitinsä Silvia Barretton tarinassa. Tässä kohtaa riittänee sanoa, että Felipe oppi erikoiskahvin ystäväksi opiskeluaikoinaan Yhdysvalloissa ja palasi Brasiliaan kahvitilalle. Kahvin viljeleminen luomuna perustui ensin Silvian vaatimukseen, mutta pian huomattiin että pitkällä tähtäimellä tämä tapa palvelee yhtälön kaikkia osapuolia. Felipe taas toi tilan toimintaan mukaan lopputuotetta koskevan laatuajattelun. Maailman kahvinviljelijät eivät nimittäin perinteisesti ole aina ollenkaan kärryillä siitä, mihin heidän tuotettaan käytetään ja millaisia ominaisuuksia sillä tulisi olla.

Kahvinjuojia koskeva iso ongelma on se, että ilmastonmuutoksen edetessä kahvin viljelysala pienenee. Toisaalta kahvin kulutus kasvaa jatkuvasti. Suuren volyymin viljely vastaa tähän tehotuotannolla, joka tietenkin lisää satoa lyhyellä tähtäimellä, mutta köyhdyttää maaperää. Useiden ennusteiden mukaan kahvi on sukupuuton partaalla vuoteen 2080 mennessä. Lisäksi meillä on eettinen kysymys siitä, miten kahvinviljelijät saavat globaalin halpuutuskampanjan edessä toimintansa kannattamaan. Maailmanmarkkinahinta kävi joitakin aikoja sitten alle dollarin paunaa kohden. Siihen hintaan ei viljellä yhtään mitään. Missään. Troopiikin kahvinviljelijöiden kannattavuusongelmat ovat monessa mielessä hyvin samankaltaisia kuin vaikka suomalaisten maitotilallisten. Kirja nostaa esille myös nämä ongelmat. Erilaisilla sertifikaateilla päästään jonkinlaiseen tulokseen ja saadaan vietyä ison volyymin kahvikauppaa reilumpaan suuntaan, mutta Leppänen ja Salomaa kysyvät, eikö olisi parempi pyrkiä täyteen läpinäkyvyyteen kahvikaupan suhteen? Muutamat isotkin paahtimot ovat alkaneet vastata tähän haasteeseen puhumalla sekä kestävyydestä että reiluudesta ja jopa aloittamalla ohjelmia, joiden tavoitteena on kaiken myytävän kahvin jäljitettävyys. Tämä on hyvä kehityssuunta.

Kuitenkaan lähtökohtaisesti täkäläiset kuluttajat ovat tuskin valmiita maksamaan kahvista enempää saamatta lisävastinetta rahoilleen. Kahvivallankumous-kirjan kantava ajatus on se, että se lisävastine on laatu. Viljelijäiltä ostetaan laadukasta raakakahvia reilusti maailmanmarkkintahintaa korkeammilla hinnoilla. Toki hinta kallistuu myös kuluttajan päädyssä, mutta olisiko meidän mahdollista juoda vähemmän mutta laadukkaampaa kahvia? Yksi säästökohde on viemärikahvista eroon hankkiutuminen. Kahvia saatetaan keittää uusi pannullinen varmuuden vuoksi, jos joku vaikka haluaisi vielä puolikkaan santsikupin. Ja loppu päätyy viemäriin.

Leppäsen ja Salomaan (sekä Crocen perheen) sanoma on totaalinen laatu: Juodaan laadukkaampaa ja kestävämmin viljeltyä kahvia, ollaan valmiit maksamaan siitä enemmän. Kyynikko voisi tietysti todeta, että toisella tekijöistä on oma lehmä ojassa. Lari Salomaa on laatukahvipaahtaja Johan&Nyströmin Suomen maajohtaja. Totta kai hän kannustaa siirtymään tämänkaltaiseen kahviin. Kirjan argumentaatio kuitenkin seisoo mielestäni vahvasti tosiasioiden päällä. Niin vahvasti, että soisin kahvivallankumouksen olevan muutakin kuin kirjan nimi. Jotakin sellaista, mikä lopulta muuttaa myös isojen paahtimoiden toimintatapoja tai kasvattaa pienten ja nimenomaan eettisesti kauppaa käyvien paahtimoiden markkinaosuutta. Tämä onnistuu vain tietoa lisäämällä. Tiedon lisääminen taas onnistuu helpoimmin nimenomaan tarinoiden kautta. Siksi pidän Kahvivallankumous-kirjaa äärimmäisen onnistuneena ja toivon sen löytävän tiensä mahdollisimman monen ihmisen lukemaksi.

Viva la rivoluzione! Viva caffè!

Kaupallinen yhteistyö: Kirjan arvostelukappale on saatu Like kustannukselta. Jotkut lukemisen ja arvion kirjoittamisen aikana nautitut kahvit on niin ikään saatu paahtimoilta arviointia varten.

kulttuuri kirjat uutiset-ja-yhteiskunta ruoka-ja-juoma

Inka Paahtimo: Kahvia Kouvostojen maasta

Tulin tietoiseksi kouvolalaisen Inka Paahtimon olemassaolosta jo ennen viimekeväistä Helsinki Coffee Festivalia. Siellä minulla oli ilo tutustua paahtimoon lähemmin ja maistella heidän etiopialaista Yirgacheffe-alueen kahviaan, joka natural-prosessointinsa ansioista antoi silloin mukavia lupauksia mansikkaisesta kesästä. Sittemmin sama kahvi, tarkalleen ottaen nimeltään Ethiopia Gelana Abaya, voitti festivaaleilla Vuoden espresso-tittelin.

img_4236.jpeg

Maistoin Helsingissä myös perulaista Tunki-kahvia. Peru on Inka Paahtimon kannalta keskeinen kahvintuottajamaa, sillä toimitusjohtaja Pamela Aranciaga Mauricio on kotoisin Perusta. Hän on elintarviketieteiden maisteri, joka haluaa omassa työssään edistää eettistä ja kestävän kehityksen maataloutta. Kahvi on tietenkin ala, jossa näille molemmille on tilausta. Tähän liittyen on muuten pakko mainita Petri Leppäsen ja Lari Salomaan Kahvivallankumous-kirja, josta ilmestyy pian erillinen arvio tässäkin blogissa. Peru Tunki oli oikein mainio, tasapainoinen kahvi. Maistoin sopivaa makeutta, suklaisuutta ja hieman marjaista hapokkuutta. Todellakaan ei syntynyt ”pitäkää Tunkinne”-olotilaa. Bloggaajatoveri Uuttaja on muuten kirjoittanut Tunkista laajemman arvion. Uuttajan arviota lukiessa tuntuu, että oma maistamiseni on jotenkin jäänyt runsaiden ja huomionkipeämpien kahvien jalkoihin festivaalihumussa. Täytyy testata joskus uudestaan.

Inka Paahtimon kotipaikka on Voikkaalla, vuonna 2006 suljetun paperitehtaan vanhassa saunarakennuksessa. Niinpä on luonnollista, että paahtimon sekoitukset kantavat nimiä Voikkaan Vieno (vaalea) ja Voikkaan Vahva (tumma). Näistä kahdesta Vieno oli enemmän minun mieleeni, ei kovinkaan yllättäen: olen pitkään ollut enemmän vaaleiden paahtojen perään. On kuitenkin sanottava että mitä ilmeisemmin olen valmistanut tummapaahtoisia kahveja jo pitkään väärin. Ainakin Pauligin Baristainstituutin mukaan kun tumma kahvi uuttuu huokoistuneen solurakenteensa vuoksi nopeammin, joten sen valmistaminen samoilla jauhatus-, aika- ja lämpötila-asetuksilla tuottaa helposti karvaaksi yliuuttunutta kahvia.

Vieno on muuttunut oman maistelupussilliseni mentyä parempiin suihin: Aiemmin siinä oli ylempänä mainittua Tunkia sekä kolumbialaista, Sierra Nevadan alueelta tulevaa kahvia. Sittemmin haluttiin tarjota helposti lähestyttävällä nimellä asiakkaille kahvia, joka olisi vielä selvemmin erottuvan makuista, ja pääyttiin etiopialaisiin naturaleihin. Tällä hetkellä Vieno on vaaleammin paahdettu versio Vuoden espressoksi valitusta Gelana Abayasta, eli sama kahvi, jota maistoin Helsingissä. Pari päivää sitten, Tampereen pienpaahtimomessuilla maistoin sitä uudelleen, nyt Vieno-etiketin alla. Mansikkaiseen makeuteen sekoittui häivähdys Earl Grey-teestä tuttua bergamottiöljyn aromia. Kahvi oli kertakaikkisen viehkeä.

img_2015.jpg

Pääsin myös viimein testaamaan samaa kahvia espressona. Samat aromit tulivat vastaan, hieman vähemmän viehkoina mutta ei pätkääkään vähemmän miellyttävinä. Ei jäänyt epäselväksi, mistä hyvästä tämä kahvi oli arvonimensä saanut.

img_2048.jpgTampereelta mukaan tarttui vielä pussillinen guatemalalaista San Miguel-tilan kahvia. Arkkienkeli Mikaelin mukaan nimetyn kahvitilan antimet ovat Inka Paahtimon skaalan mukaan keskipaahtoisia. Osuin melko mukaviin muuttujiin kun valmistaessani San Miguelia Aeropressilla (resepti on kätketty ylläolevan kuvan kuvaustekstiin. Vie osoitin kuvan päälle. Kommentoi, jos ei onnistu.) . Kuppi on erittäin kirkkaan ja selkeän makuinen ja supermakea, suklaan ja pähkinän maut erottuvat. Hapokkuus on kevyt, mutta selkeä. Suutuntuma on iso ja makeus korostuu. Vähän kuin joisi Nutellaa, paitsi että ei kuitenkaan. Vaan jotakin parempaa. Tässä paahdossa suklaisuus ja pähkinäisyys ovat hienosti tasapainossa. Toisista kahveista saamieni rinnakkaismaistelukokemusten perusteella uskaltaisin veikata, että vaaleampi paahto samasta kahvista saattaisi taittua enemmän nougat’n suuntaan, kun taas tummassa paahdossa maistuisi tumma suklaa. Tämä on tietenkin puhdasta spekulaatiota. Tilatkaa Inkalta Guatemala San Miguelia kolmessa eri paahdossa ja kertokaa kommenteissa, olinko väärässä.

Maistettujen kahvien perusteella Inka Paahtimo on äärimmäisen tervetullut tuttavuus suomalaisessa kahvikentässä. Mitä ilmeisimmin en ole mielipiteeni kanssa yksin, kuten esimerkiksi Vuoden espresso-valinta kertoo. 

koti ruoka-ja-juoma