Onko teidänkin perheessänne luettu jo Kani, joka tahtoi nukahtaa -kirjaa? Sain kyseisen iltasadun nukutussadun arvostelukappaleena Otavalta ja olin kirjasta aivan innoissani. (Siitäkin huolimatta, että ainoa, joka tässä perheessä kärsii nukahtamisvaikeuksista, on allekirjoittanut.)

Kirjaa, jonka on kirjoittanut ruotsalainen käyttäytymistieteilijä ja NLP-valmentaja Carl-Johan Forssén Ehrlin, kuvataan meditatiiviseksi saduksi, joka auttaa niin lapsia kuin aikuisiakin nukahtamaan. Kirja kertoo Kalle-nimisestä väsyneestä kanista, joka haluaisi kovasti nukahtaa, mutta joutuu turvautumaan erilaisiin konsteihin päästäkseen uneen. Kani, joka tahtoi nukahtaa sisältää osioita, jotka luetaan painokkaasti, osioita, jotka luetaan hitaasti ja rauhallisesti ja osioita, joiden aikana haukotellaan ja puhutellaan lasta nimeltä. (Täytyy kyllä huomauttaa, että mielestäni tällaiset keinot ovat ihan perusjuttuja iltasatua lukiessa – kyllähän sitä muutenkin tulee painotettua tiettyjä, rauhallisimpia kohtia perinteisissäkin iltasaduissa ilman erillisiä ohjeita.)

Luimme kirjaa lapsillemme koko viime viikon, kun taas tällä viikolla alkuviikosta kirja jäi lukematta. Nyt on kuitenkin taas kolmas ilta menossa, kun kirjaan on tartuttu myös tällä viikolla.

Ennen kuin raportoin testituloksista, tässä lyhyesti iltarutiinimme, joista pidämme kiinni kuin terrieri postinkantajan lahkeesta:

• Klo 18:30 lelujen keräys
• Klo 18:40 iltapala 
• Klo 19:00 iltapesut 
• Klo 19:10 iltasatu ja hyvän yön toivotukset.

Iltasatu luetaan vieretysten loikoillen minun ja mieheni sängyssä, sen jälkeen kuopus sujautetaan unipussiin ja esikoinen pujahtaa peiton alle. (Nukumme kaikki samassa huoneessa, lapset omissa sängyissään.) Seuraa sarja suukkoja ja hyvän yön toivotuksia, sen jälkeen mies jää hetkeksi lueskelemaan sänkyyn. Esikoinen nukahtaa yleensä alle viidessä minuutissa, kuopus kymmenessä.

Niinä iltoina, kun olemme lukeneet sen tavallisen iltasadun lisäksi myös tuota Kani, joka tahtoi nukahtaa -kirjaa, on toimittu muuten ihan samalla tavalla, mutta hyvän yön toivotusten jälkeen minä (tai mieheni) onkin jäänyt lukemaan lapsille ääneen nukutussatua. Ensimmäisenä iltana esikoisella kesti hetken päästä yli siitä täpinästä, että yhtäkkiä luettiinkin vielä aivan uutta kirjaa; hänellä riitti ensin kyseltävää ja ihmeteltävää (yllättävän vähän kuitenkin). Kuopus puolestaan kurkki ensimmäisenä iltana pöyristyneenä pinnasängyn raoista ja oli sen näköinen, että jos hänellä olisi tyyny, hän olisi painanut sen korvilleen. (Kuopus ei edelleenkään erityisemmin piittaa ääneen lukemisesta; tuttu ja turvallinen iltasatu on yksi harvoista kirjoista, jonka hän hyväksyy.) 

Ensimmäisenä iltana luin kirjaa sivulle 19 (tarina alkaa sivulta 8) ja uskon, että esikoinen olisi nukahtanut nopeamminkin mutta yritti vähän niin kuin kohteliaisuussyistä pysytellä hereillä, kun toinen siinä kerran luki ääneen. (Hän nukahti aika pian sen jälkeen, kun tajusin kertoa hänelle, että hänen on tarkoituskin nukahtaa satua kuunnellessa.) Kuopus nukahti jo muutaman sivun jälkeen, vaikka pyöri ja hyöri sängyssään vielä tarinan alkaessa. Mies nukahti jo ensimmäisen lauseen jälkeen. 

Toisena iltana luin kirjaa tismalleen samaan kohtaan kuin ensimmäisenäkin, kolmantena iltana sivulle 17, seuraavana iltana oli miehen vuoro ja hän sai lapset nukahtamaan jo sivulla 14. Kuopus nukahti aina esikoista nopeammin, vaikka piehtaroikin virkeän oloisena patjallaan sadun ensimetreillä.

Vain yhtenä iltana kävi niin, ettei esikoinen nukahtanut kirjan aikana. Sinä päivänä hän oli poikkeuksellisesti nukkunut parinkymmenen minuutin päiväunet, minkä takia hän ei ollut tarpeeksi väsynyt vielä tavalliseen nukkumaanmenoaikaan. 

Niin joo, meinasi yksi tärkeä oivallus unohtua: molemmat lapset nukkuivat sikeämmin niinä öinä, joita edelsi tämä nukutussatu! Sen takia otimmekin kirjan uudestaan käyttöön, koska vaikka molemmat lapset nukahtavat nopeasti ilman tätä tarinaakin, kuopus nukkui paljon levottomammin ne yöt, joita ei edeltänyt tarina uneliaasta kanista. (Yhtenä iltana alkuviikosta hän heräsi höpöttelemään yli tunniksi unirievulleen pari tuntia nukahtamisensa jälkeen.) Kahtena viime yönä, kun tarina taas luettiin, kuopus ei herännyt kertaakaan. Olen itsekin mielestäni nukahtanut helpommin niinä iltoina, jolloin olen lukenut tätä kirjaa lapsille. 

Kirjan ainoa huono puoli on se, että sitä on aika tylsä lukea ääneen pidemmän päälle, mutta toisaalta, suurin osa kirjoista alkaa puuduttaa siinä vaiheessa, kun niitä toistetaan ja toistetaan. 

Onko teillä kokemuksia tästä nukutussadusta? Suosittelen ainakin kokeilemaan! 🙂 

PS. Tuuliajolla-blogissa on kyllä ihan erilainen kokemus tämän kirjan toimivuudesta…