Kuten jokin aika sitten kerroin, vietän sokeritonta vuotta. Minulla on ollut ongelmia sokerin kohtuukäytön suhteen lapsesta lähtien ja yhtäkkiä mitta vain tuli täyteen. Onneksi toimin kerrankin järkevästi ja oikeasti suunnittelin, millä tavalla sokerittomuuteni toteuttaisin. Olen nimittäin vihdoin ja viimein oppinut, että suklaaähkyssä tai irtokarkkikoomassa on aivan turha tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä ruokavalion kohentamiseksi – olen niin monet kerrat huijannut itseäni hetken huumassa luulemaan, että tällä kertaa ex tempore -karkkilakkoni onnistuu. Eipä ole koskaan onnistunut.

Nyt päätin antaa itselleni aikaa sopeutua ajatukseen. Sen sijaan, että olisin itseäni puijaten kantanut kilokaupalla suklaata kotiin vain sen takia, että ”täytyy herkutella vielä kun voi”, vähensin herkutteluani aavistuksen jo joulukuussa ja valmistauduin kaikessa rauhassa h-hetkeen eli tammikuun ensimmäiseen. Tavoilleni uskollisena etsin ja luin mahdollisimman paljon tietoa sokerittomuudesta ja makeanhimosta vieroittautumisesta. Luin kiistellyn Sokeripommin, käytännöllisemmän Irti sokerista -oppaan, lempeän Irti ahminnasta -kirjan, maanläheisen Irti makeanhimosta -opuksen ja kaikenlaista muutakin aihetta sivuavaa, esimerkiksi oivaltavan ja erittäin hyödylliseksi kokemani Tahdonvoiman käyttöohjeen. Ennen luku-urakkaani kutsuin itseäni sokeriaddiktiksi, mutta kaiken lukemani jälkeen kuvailisin itseäni ennen kaikkea sokeriongelmaiseksi. 

Jälkikäteen ajatellen minun olisi oikeastaan tarvinnut lukea vain viimeisimpänä lainaamani Irti makeanhimosta -kirja, koska se antoi niin monta ahaa-elämystä ja paljon tavalliseen arkeen sopivia vinkkejä. Siltä varalta, että sinäkin olet torkkunut terveystiedontunnilla, voin kertoa kolme itselleni tärkeintä tiedonjyvästä, jotka kirjasta poimin: keskity pitämään verensokeri tasaisena koko päivän, syö tarpeeksi kuituja ja syö säännöllisesti. Okei, ihan tuttuja juttujahan nämä kaikki ovat, mutta jos on luonteeltaan rytmitön napostelija (niin kuin minä) niin varsinkin vauvavuoden ruokaympyrä voi helposti täyttyä suklaalla, sokerisilla välipaloilla ja leipäaterioilla. Puutteellinen ruokavalio ja sokerilla mässäily aiheuttavat sen, että verensokeri nousee ja laskee jatkuvasti – ja oma mieliala ja jaksaminen siinä mukana.

Riittävä ja säännöllinen syöminen on siis auttanut minua todella paljon. Toinen tärkeä ase taistelussa makeanhimoa vastaan on ollut kaiken sokerin karsiminen tarpeeksi pitkäksi ajaksi. Tämän vuoksi olin vuoden ensimmäiset viikot myös ilman hedelmiä ja marjoja, sillä vaikka ne sinänsä terveellisiä ovatkin, sisältävät ne runsaasti makeanhimoa aiheuttavaa ja/tai ylläpitävää hedelmäsokeria. Tällä hetkellä ruokavalioni on jo monipuolisempi; marjoja syön päivittäin ja hedelmiäkin silloin tällöin. Vaikka kiellettyjen ruokien lista on yhä melkoinen (sisältäen ilmiselvästi sokeripitoisten herkkujen lisäksi esimerkiksi kuivatut hedelmät, siirapit ja sokeroidut jugurtit), en koe jääneeni paitsi mistään, enkä ole kertaakaan tuntenut pahaa mieltä esimerkiksi kyläilytilanteissa, joissa muut herkuttelevat, mutta minä en. Muutamalla yksinkertaisella konstilla makeanhimo todellakin väistyi kiltisti takavasemmalle, eikä sokerittomuudesta tullutkaan päivittäistä tahtojen taistelua, kuten etukäteen pelkäsin. Satunnaisesti mieleeni voi juolahtaa jokin herkku, josta saatan sitten miettiä, että no, ensi vuonna voin taas maistaa. Mutta nuo mieliteot menevät hyvin nopeasti ohi, enkä esimerkiksi tällä hetkellä saa päähäni mitään sellaista makeaa, jota ihan oikeasti himoitsisin. 

Ensimmäisten päivien ja viikkojen ajan tunsin joka päivä olevani osa jotain suurta ja jännittävää: tässä minä istun muina naisina ja olen syömättä sokeria! Mutta pian sokerittomuudesta tuli sen verran automaattista, ettei sitä ole juurikaan tarvinnut miettiä. 

Nämä sata ensimmäistä päivää sokeritta ovat siis sujahtaneet ohi paljon helpommin ja kivuttomammin kuin olisin mitenkään osannut kuvitella. Olen voinut paremmin ja virkeämmin ja jaksanut enemmän. Olen myös syönyt paljon enemmän kuin aikaisemmin, siis oikeaa ruokaa. En ole laskenut kaloreita, koska en ole laihdutuskuurilla, sen sijaan olen yrittänyt opetella kuuntelemaan oman kroppani lähettämiä nälkä- ja kylläisyyssignaaleja. Olen syönyt niin paljon ja usein, että olin aika yllättynyt tajutessani, että olen laihtunut alkuvuoden aikana viisi kiloa. Elämäni ensimmäisen kerran voin todeta, että paino on pudonnut kuin itsestään. (Laihtumiseen on varmasti vaikuttanut sokerittomuuden lisäksi se, että imetän edelleen.)

Pakko kuitenkin myöntää tähän loppuun, että vaikka minun ei olekaan tehnyt mieli mitään makeaa, se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö haluaisi toisinaan herkutella jollakin. Vaikka teoriassa tiedänkin, miten minun kuuluisi ja kannattaisi toimia, en ole päässyt kokonaan irti siitä naposteluhimosta, joka minut valtaa iltaisin, kun saa klikata Netflixin auki. Viime aikoina olenkin syönyt ehkä vähän liikaa sipsejä ja kuten jossain aiemmassa postauksessani vähän vitsailinkin, on hyvin paljon mahdollista, että ensi vuonna vietetäänkin sitten sipsitöntä vuotta ja luetaan Irti sipsinhimosta -opuksia.

P.s. Sokeritonta taivaltani voi seurata myös Instagramissa, jossa olen käyttäjänimellä @sokeritta. 

(Lähde: Saarnia, Pirjo. Irti makeanhimosta. 2014.)