Taas vierähti viikko

Istuin eilen konsertissa, jossa laulettiin monien ihanien laulujen lisäksi Juha Tapion Meillä on aikaa, josta tuli kertaheitolla yksi suosikkilauluistani tällä hetkellä. Olen ollut tällä viikolla aika väsynyt mutta samaan aikaan tosi virittäytynyt: sitä se lupaus syksystä aina saa aikaan. Sormenpäissä kihelmöi, mieli laukkaa kauemmas kuin yleensä ja tekisi mieli vetäytyä jonnekin erämökkiin kirjoittamaan kirjoja. Toisaalta, ainahan minä kaipaan jonnekin kirjoittamaan, mutta jos saan kirjoitusrauhan, minun alkaa tehdä mieli pelata Mahjongia.

Maanantaina koettiin historiallinen, mullistava ja ällistyttävä hetki tämän lapsiperheen vaiherikkaassa elämässä: mies oli vienyt esikoisen kerhoon, jonne tämä oli iloisena jäänyt muiden lasten seuraan. Kun olimme kaikki häntä vastassa kerhon päätyttyä, eteisestä kipitti aina vain iloinen kolmevuotias, jolla oli reppu rehvakkaasti etupuolella ja takataskussa monta opittua asiaa (joista osa oli myönteisiä, kuten rauhoittuminen ennen ruokahetkeä ja osa taas valitettavia, kuten päin räkiminen ja leluilla härnääminen). 

Tiistaina koettiin toinen mullistava hetki, kun kokeilimme Myllyn Prisman yhteyteen avattua noutokassipalvelua. Olemme jo pitkään pyrkineet käymään ruokakaupassa vain kerran viikossa, mutta se yksikin kerta on nykyään tosi ärsyttävä, koska esikoisesta on tullut paljon kärsimättömämpi kärryssä istuja. Enää ei auta kysellä, että kumpi leipä otetaan tai yrittää harhauttaa muilla konsteilla lasta olemaan yhteistyökykyisempi. Prisman palvelu avattiin siis hyvin otolliseen aikaan, eikä 4,90 euroa siitä hyvästä, että joku kantaa valmiiksi pakatut ostokset auton takakonttiin ole paljon, kun kaupan päälle saa mielenrauhan.

Keskiviikkona kävin juoksemassa, aika ällistyttävää sekin. Huhtikuussa tarmokkaasti aloittamani juoksuohjelma kariutui flunssaan parin lenkin jälkeen ja näköjään minulta kesti neljä kuukautta toipua taas lenkkikuntoon. Mutta on hyvä ottaa varman päälle näissä asioissa!

Minulla ei ole hajuakaan, mitä tapahtui torstaina. Se oli ihan tavallinen torstai. Töissä oli kiire, kotona odotti uunilohi ja kaksi sekopäistä apinaa lasta.

Perjantaina minua odotti ennennäkemätön haaste; kolme niin sanottua pikaruoka-ateriaa saman päivän aikana. Töissä oli pizzaperjantai, kotona oli päivälliseksi tortilloja. Illalla menin The Variety Show -blogin Marian kanssa elokuviin, jota ennen kävimme Burger Kingissä, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Selviydyin kaikista aterioistani kunnialla, mutta leffaeväiksi ostamistani popcorneista puolet jäi syömättä. Katsomamme leffa, Trainwreck/Ihan yössä, oli muuten tosi hauska, suosittelen! Pääosassa oleva Amy Schumer oli ihan loistava. Yhdessä vaiheessa leffaa nauroin niin kovasti, että pelkäsin, että nauruni muuttuu hysteeriseksi kikatukseksi, jolle ei tulisi loppua ollenkaan.

Eilen kävimme pitkästä aikaa Katariinan luontopolulla kävelyllä. Meillä oli oikein idyllinen kävelytuokio oravineen lintuineen kaikkineen, mitä nyt kuopus kitisi alkumatkan ja esikoinen loppumatkan (kunnes pääsi isänsä olkapäille). Mutta kitinäasteikoilla ykkösestä vitoseen, yhteenlasketut kitinät sijoittuivat ehkä asteikon puoliväliin, emmekä kertaakaan mieheni kanssa edes kyseenalaistaneet sitä, oliko järkevää poistua kotoa. Onnistunut luontoretki siis! Esikoisella oli sellainen pieni suurennuslasi mukana, joka on tullut jonkin luontoaiheisen paketin kylkiäisenä, ja hän odotti kovasti näkevänsä eläimiä, joita voisi sitten suurennuslasilla tarkastella. No, minä ehdotin puisella sillankaiteella olevaa vihreää ötökkää tarkasteltavaksi, mutta yksi vilkaisu suurennuslasilla riitti ja esikoinen laittoi lasin äkkiä takaisin takintaskuun.

Lauantaina alkuillasta kävimmekin sitten jo mainitsemassani konsertissa ja illan kruunasi Netflixiin ilmestynyt Downton Abbeyn viides kausi, josta katsoimme ekan jakson. (En ehkä kestä, jos Anna ja John Bates eivät jo pikkuhiljaa saa olla rauhassa onnellisia.)

Tänään nukuin puoli yhdeksään. 

Hyvä viikko takana! Toivottavasti teilläkin!

Kommentit (2)
  1. Kyllä se vaan kummasti voi muuttaa koko päivän tuollaiset onnistumisen hetket! Niihinhän sitä pitäisi aina kiinnittää huomiota, eikä antaa yhden huonon jutun pilata koko päivää. Noi Katariinan ulkoilualueet on ihan meidän huudeja, niin kaunista varsinkin syksyllä!

    1. Totta, aina kannattaisi ennemmin keskittyä onnistumisiin kuin epäonnistumisiin. 🙂

      Mekin tykätään tosi paljon Katariinan luontopoluista, käydään aika usein!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *