Vain timmit mimmit käy salilla

Heips lukija! 

Postauksen otsikko on ihan tarkoituksella. Kun olin ensimmäistä kertaa menossa ostamaan salikorttia ja käymään salilla niin melkein ovella ollessani käännyin takaisin pala kurkussa, koska ahdisti.

 

Vain timmit mimmit käyvät salilla.

Ihan täyttä valetta. Kun kuitenkin uskaltauduin seuraavana päivänä salille ostamaan salikorttia käteni tärisivät ja hikoilivat. Ihan uusi paikka ja ihan upo uusi harrastus josta minulla ei ollut mitään hajua. 

Kuitenkin kun kävin tutustumassa salilla, huomasin että hei ei täällä käy pelkästään fitness naiset vaan ihan tavalliset ihmiset. Eri lähtökohdista olevia ihmisiä sekä erikokoisia tyyppejä. 

 

Pelko ei voittanut tälläkään kertaa minua, vaikka siltä se tuntui. 

 

Olen aikaisemmin käynyt muutaman kerran salilla, mutta silti suurin osa laitteista oli minulle täysin tuntemattomia. Ihan perus juoksupyörä oli minulle ihan tuntematon, kuitenkin uskaltauduin mennä siihen ja kun se ei käynnistynyt niin kysyin viereiseltä tyypiltä miten tää nyt oikeen toimii. Piti polkea se laite päälle :’D 

Kuitenkin näin yli kahden kuukauden salitreenaamisen jälkeen, en voisi enään vaihtaa liikuntaa mihinkään. Se olo mikä siitä tulee että saa taas nostettua isommilla painoilla kuin viimeksi on sanoilla kuvaamaton.

Eli salille voit mennä hyvillä mielin olit sitten minkälainen tahansa, jos joku kattoo sua vinoon niin käännä katseesi ja jatka eteenpäin.

 

RAKKAUDELLA: HENNA

 

526DDCDD-DAB1-4E39-B66D-6591CEB3B92B.png

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Yksin on kaksinverran yksinäisempää

Heips lukija!

Yksinäisyydestä puhutaan musta liian vähän, ja se on kuitenkin sellainen aihe joka voi koskettaa meistä jokaista tavalla tai toisella. Voi jopa olla ettemme tiedä kuinka yksinäinen se meidän läheisin ihminen voi olla.

Kuten kaikki varmasti tietää on yksinäisyyttä kahta tyyppiä. Haluttua ja haluttomuutta yksinäisyyttä. 

Haluttu yksinäisyys on yleistä introverteillä, koska mulla on siitäkin kokemusta. Ihmisten seura vie joskus tosi paljon voimia ja ”akkuja täytyy ladata” yksinäisyydellä. Eli esimerkiksi viettää yksin aikaa kotona telkkaria katsoen. Mullakin on välillä tätä, mutta yleisemmin yksinäisyys on vasten omaa tahtoa.

Mutta onhan mulla kumppani jota nään koko ajan ja perhe asuu lähellä, voinko silti kokea yksinäisyyttä?

Voit. 

Masennuksen uusiuduttua mulla ja paniikkihäiriön alkaessa mulla kaikkes suurinosa kavereista. Osaa tapahtuneesta saan tietenkin syyttää itseäni, musta tuli tosi välinpitämätön ja etäinen. 

Kuka sellaisen kanssa haluaisi olla? 

Yksinäisyys vasten tahtoa on yleistä millä vaan ikäisellä. Kavereita ei ole ja ainoa juttelu hetki on kaupan kassalla. Senkin olen itse kokenut. 

Mun omat isovanhemmat riemastuvat aina kun soitan heille, ja koska olen sen vasta tajunnut olen alkanut pitämään heihin enemmän yhteyttä koska välimatkat on peräti 300km.

Kommentteihin saa laittaa omia ajatuksia aiheesta. 
RAKKAUDELLA: HENNA

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli