5 asiaa, joita erityislapsen vanhempi ei halua kuulla

1. Älä utele lapsen diagnoosia.

Diagnoosit, mitkä tahansa sellaiset, ovat henkilökohtaisia asioita. Tässäkin asiassa on hyvä olla hienotunteinen ja edetä vanhempien mukaan. Toiset ovat avoimia diagnoosien suhteen ja haluavat kertoa niistä niin somessa kuin kasvokkain. Toiset taas haluavat pitää tarkat diagnoosit vain lähipiirinsä tiedossa. Kumpikaan näistä tavoista ei ole väärä. Jokainen toimii asiassa juuri niin kuin parhaakseensa katsoo. Jos et tiedä kumpaan koulukuntaan vanhempi kuuluu, anna kysymyksen jäädä huulillesi, vaikka kuinka haluaisit tietää. Vanhempi kyllä kertoo, jos haluaa. Sen sijaan unohda diagnoosit ja huomaa lapsi. Jokainen vanhempi haluaa, että hänen lapsensa otetaan vastaan lapsena eikä diagnoosina.

Usein diagnoosi voi olla myös sen verran harvinainen, että sen nimi ei kerro kysyjälle mitään. Sen selittäminen saattaa vain turhauttaa vanhempaa.

 

2. ”Onneksi meillä ei ole erityislasta” – töksäytys.

Älä totea kohtaamallesi erityislapsen vanhemmalle tätä – sinänsä ymmärrettävää – ajatustasi. Tuo tunne on ihan luonnollinen – kukapa sitä toivoisi haasteita ja sairauksia lapselleen – mutta sen ääneen sanominen erityisen vanhemmalle on tökeröä ja kertoo tilannetajun puutteesta. Kiitollinen saa ja pitääkin olla terveistä ja ”tavallisista” lapsistaan. Mutta jauha asiasta vaikka keskenään puolisosi kanssa.

Minulle on kaksi kertaa sanottu näin, ja kummallakin kerralla olen ollut mielessäni samaa mieltä: onneksi heille ei ole annettu erityistä lasta! Vaikka pystyinkin ohittaa nämä kommentit helposti ja ajatella niiden kertovan oleellisen toteajista itsestään, ei niistä kovin kannustettu olo jäänyt.

 

3. ”Olet vahva, itse en jaksaisi” – möläytys.

Mitä sitten tekisit tilanteessani? Heittäytyisit maahan makaamaan ja heiluttelisit valkoista lippua? Tätä kommenttia ei ole minulle sanottu, mutta muut erityisen vanhemmat ovat siitä kertoneet. Ihminen on sitkeä ja sopeutuvainen olento. Elämä saattaa heittää eteen sellaista, mitä ei olisi ikinä kuvitellut omalle kohdalleen. Tai sellaista, mitä olisi eniten pelännyt osuvan omalle kohdalleen. Voi väsyä ja saada apua. Mutta jos vaihtoehtoina on erityislapsen saatuaan joko jatkaa yhdessä eteenpäin, tai jättää lapsi muiden huostaan, useimmat valitsevat ensimmäisen. Ja kyllä, melko varmasti sinustakin olisi siihen tarpeen vaatiessa.

 

4. Erityisyyden erittely.

Erityislapsen vanhempi ei tarvitse muiden kuin lasta hoitavien asiantuntijoiden erittelyä lapsensa erityisyydestä. Älä kommentoi ja ihmettele hänen erityisiä piirteitään tai vaikkapa tapaansa kävellä ja toimia. Vanhempi tietää ne kyllä. Jos haluat kommentoida lasta, kehu häntä.

 

5. Surkuttelu ja sääliminen

Jos haluat saada erityislapsen vanhemmalle hyvän mielen, suhtaudu hänen lapseensa ja tilanteeseensa mahdollisimman luonnollisesti. Kannusta ja tsemppaa! Lapsen (tai vanhemman) sääliminen ärsyttää, eikä se ole oikeanlaista myötätuntoa tilanteeseen. Voimaannuttavinta on olla ihmisten kanssa, jotka kohtaavat erityisen lapsen yhtä luonnollisesti kuin muutkin lapset. Ja tilanteen surkuttelun sijaan tarjoavat vaikkapa apuaan.

 

Lue myös tämä:

Älä tuijota! (Ja kehu, jos haluat jotakin sanoa.)

 

Kommentit (4)
  1. Täyttä asiaa, kiitos tästä! T. Kohtalotoverisi.

    1. Kiitos paljon! Mukava kun löytyy kohtalotovereita. <3 Pitääpä käydä lukemassa sun blogia. 🙂

  2. Minulle on kanssa sanottu, että ei itse jaksaisi tai kysytty ”miten sä jaksat?”. Monta kertaa olen sanonut, että kuka muu jaksaisi jos en minä. Ei tässä ole oikein ollut mahdollisuutta eivätkä ne itkupotkuraivarit auta ketään. Meidän lapsen erityisyys ei näy ulospäin, niin oletukset on erilaiset. Toisaalta häntä ei tuijoteta, paitsi kun käytös on antanut ilmo ettei kaikki ole ihan normaalia. Todellakin, otetaan ihmiset ihmisinä, ei diagnooseina.

    1. ”Miten sä jaksat” -kysymyksenkin voi kysyä niin monella tavalla. Joko välittäen tai juurikin piilolauseena tarkoittaen, että ”itse en kyllä jaksaisi”. Ajattelen niin, että ihmiset möläyttelevät näitä mainittuja lauseita usein vain ajattelemattomuuttaan, ei ilkeyttään. Hyvä olisi aina ennen suunsa avaamista asettua toisen asemaan ja miettiä, mitä itse haluaisi siinä tilanteessa kuulla. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *