Erityislapseni on tehnyt minusta rennomman äidin

Erityislapseni on tehnyt minusta rennomman äidin

  En ole koskaan ollut mitenkään erityisen tiukkapipoinen tai sääntöihin ja rutiineihin takertuva ihminen. Pikemminkin pidän itseäni aika joustavana ja tilanteiden mukaan elävänä, vähän lepsuna ja ehkä liikaakin lapsilleen periksi antavana. Siisteys on ollut minulle kuitenkin aina tärkeää – pääni ei vain toimi sotkun ja sekasorron keskellä. Kirjoittaessani tätä olohuoneen nojatuolissa istuen, näen suoraan ruokapöytään, […]

Onneksi on sisarukset!

Onneksi on sisarukset!

  Istuimme menneen viikonlopun iltana pöydän ääressä syömässä, kun paikalla olleet kaksi lastani alkoivat puhua kuolemasta. Aluksi aivan yleisellä tasolla mietiskellen kuoleman käsitettä, päätyen lopulta kauhukuvaansa, jossa menettäisivät meidät vanhemmat ja jäisivät orvoiksi. Isomman sisaruksen johdolla he jatkoivat kuvitteellisen tragedian pohtimista ja kysyivät, mitä heille silloin tapahtuisi ja mihin he joutuisivat? Tärkeintä kuulemma olisi, että […]

Tämä on sairaalan lääkäreille ja hoitajille

Tämä on sairaalan lääkäreille ja hoitajille

Olkoon tämä pulla, jonka kuopukseni kanssa tänään leivoimme, vaatimaton kiitokseni teille, jotka olette lastani sairaalassa tutkineet ja hoitaneet vuosien varrella. Työtähän tekin vain teette – usein vielä kutsumustyötä –  mutta haluan silti kiittää. Lämpimin kiitos siitä, kuinka rauhallisesti ja ammattitaidolla suhtaudutte lapseni asioihin ja oireisiin. Teidän luokse on aina turvallista tulla erityiseni kanssa, koska te […]

Kaikesta kyllä selviää

Miksi jotkut katkeroituvat, toiset eivät?

Tapasin vuosia sitten erityislapsen äidin, jonka arki oli hyvin raskasta. Lapsella oli monenlaista vaivaa ja sairauksia, jotka kuormittivat heidän elämäänsä. Syvemmin keskusteltuamme tein havainnon, että kaikesta vastustuksesta ja haasteista huolimatta äiti ei vaikuttanut ollenkaan katkeralta. En ole kokenut katkeruutta, enkä siksi ehkä ymmärrä sitä täysin. Koen, että minulla ei ole ollut (eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan ole) […]

Kaikesta kyllä selviää

5 asiaa, joita erityislapsen vanhempi ei halua kuulla

1. Älä utele lapsen diagnoosia. Diagnoosit, mitkä tahansa sellaiset, ovat henkilökohtaisia asioita. Tässäkin asiassa on hyvä olla hienotunteinen ja edetä vanhempien mukaan. Toiset ovat avoimia diagnoosien suhteen ja haluavat kertoa niistä niin somessa kuin kasvokkain. Toiset taas haluavat pitää tarkat diagnoosit vain lähipiirinsä tiedossa. Kumpikaan näistä tavoista ei ole väärä. Jokainen toimii asiassa juuri niin […]