Rannoistaan hehkutettu Boracay

Miten Boracaylle pääsee?

Boracaylle matkustaminen vaatii hieman eforttia, sillä saarella ei ole omaa lentokenttää. Me lensimme Boracayta lähinnä olevalla Caticlanin lentokentälle. Lentokentältä pitää kävellä/ottaa tricycle/minibussi satamaan, satamasta vene ja Boracayn pään satamasta vielä erillinen minibussi/lava-auto omaan majoituspaikkaan.

Toinen lentokenttävaihtoehto on Kalibon kenttä, joka sijaitsee noin kahden tunnin bussimatkan päässä Boracaylle johtavista veneistä. Kaliboon lennettäessä saattaa säästää muutaman peson lentohinnassa, mutta matkan pituudessa puolestaan häviää muutaman aurinkotunnin. Kaliboon on mahdollista lentää suoraan mm. Hong Kongista, kun taas Caticlanin lentokentälle me lensimme Cebun lentokentältä.

Olin ostanut meille valmiiksi kuljetuksen Caticlanin lentokentältä hotelliimme noin kahdeksan euron hintaan. Halusimme varmistaa sen ettei meitä heti yritettäisi viilata linssiin ensimmäisenä reissupäivänämme ja meillä olisi selvät sävelet minne lentokentältä suuntaamme. Hotellikuljetuksen hintaan kuului kuljetus lentokentältä satamaan, venematka ja kuljetus hotellille. Satamassa suoritettavat ympäristö- ja satamamaksut eivät sisältyneet hintaan. Hotellimme kautta järjestetty kuljetus olisi maksanut noin 20 euroa, joten saimme tämän kuljetuksen alle puoleen hintaan siihen nähden.

Löysimme hotellikuljetuksen järjestävän yrityksen helposti heti Caticlanin lentokentän matkalaukkuhihnan edestä. Odotimme katoksessa noin kymmenisen minuuttia minibussin saapumista. Minibussi saapui ja matka satamaan kesti ainoastaan kymmenisen minuuttia. Olin etukäteen lukenut Lonely planetista, että satamassa pitää maksaa erillinen ympäristö- ja satamamaksu käteisellä. Olimme onneksi nostaneet pesoja Cebun lentokentällä, sillä kortilla maksaminen on kaukainen haave näissä asiointipisteissä. Sekavien jonotusjärjestelyjen jälkeen pulitimme satamassa nämä kaksi maksua ja rintaamme tyrkättyjen tarrojen avulla meidät viittoiltiin oikeaan veneeseen.

We’re out of toilet paper

Kotioven sulkemisesta on kulunut tarkalleen 30 tuntia ja 30 minuuttia ja olen vihdoin Boracayn hotellihuoneessamme. Pähkäilimme pitkään Filippiinien eri saaria ja päädyimme valitsemaan Boracayn helppouden ja palveluiden vuoksi. Silmissämme vilisi myös mainokset, joissa Boracayn rantoja oli rankattu yhdeksi maailman kauneimmiksi. Boracayn hotelliksemme oli valikoitunut suhteellisen uusi hotelli Il Mare Sakura, joka sijaitsee lähellä Boracayn päärantaa White Beachia. Hotellin tarkempi sijainti on Station 1, jolla sijaitsee pääosa Boracayn hienoimmista hotelleista. Oma hotellimme tosin ei kuulunut tähän kastiin, mutta hotelli ajoi ihan hyvin oman tehtävänsä. Meillä oli omat isot erilliset vuoteet ja hotellin sijainti oli todella hyvä.

Hotellien hinnat Boracaylla ovat muuta maata korkeammat. Tästä paikallisen luokituksen mukaan kolmen tähden arvoiseksi arvioidusta hotellista maksoimme noin 65 euroa yö. Yöpymisen olisimme luultavasti saaneet halvemmalla ellemme olisi halunneet erillisiä vuoteita ja 24/7 auki olevaa vastaanottoa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tulla Boracaylle vasta yölennolla, mutta onnistuimmekin löytämään aiemman lennon. Hotellihuoneemme hintaan sisältyi aamiainen, joka ei välttämättä ollut länsimaalaiseen makuun paras mahdollinen, mutta sillä jaksoi kuitenkin hyvin myöhäiseen lounaaseen asti.

Ensimmäisenä aamuna huomasimme vessapaperin loppuneen. Lähdin metsästämään vessapaperia lisää ja huomasinkin siivoojat kätevästi käytävällä. Kysyin siivoojilta lisää vessapaperia, mutta he vastasivat ”We’re out of toilet paper!”. Miten ihmeessä isosta hotellista voi loppua vessapaperi? Käteeni tyrkättiin nenäliinapaketti. Siis tiedättehän te sellaisen paperisen nenäliinakotelon, jonka sisällä on ohuita nenäliinoja. Fine, sopiihan tämäkin. On ainakin pehmeää.

Seuraavankin päivän käytimme kylpyhuoneessamme nenäliinoja, mutta sitten kolmantena päivänä huoneeseemme oli ilmestynyt YKSI vessapaperirulla. Nenäliinapaketti oli siivoojien toimesta hävinnyt. Tosin oli vaara, että huoneestamme olisi hävinnyt jotain muutakin kuin pelkkä nenäliinapaketti. Kosteuden tai jonkin muun syyn vuoksi hotellihuoneemme ovi oli turvonnut ja se ei sulkeutunut itsekseen vaan piti aina erikseen painaa kiinni. Huoneemme ovi oli siivoojien jäljiltä jäänyt auki. Rinkoissamme ei tosin ollut mitään arvokasta tavaraa, mutta se tunne ei ollut silti hirveän kiva, että joku ulkopuolinen olisi vieraillut hotellihuoneessamme vaikkakin hotellin aulassa päivysti koko ajan vartija. Mainitsimme asiasta vastaanottoon. Vastaanoton naisen ensimmäinen kysymys oli ”Is something missing?”. Ei taida olla, mutta asia ei edelleenkään tuntunut kivalta.

Hotellihuoneessamme oli myös pieni safety box. Matkaystäväni A-E onnistui vahingossa avaamaan safety boxin numeroyhdistelmällä 0000 vaikka se ei ollut meidän siihen asettama turvakoodi. Säilytimme safety boxissa lähinnä passejamme, mutta tämä sai pohtimaan kannattiko safety boxiin laittaa ollenkaan mitään jos sen saa noin helposti auki?

Lisäksi on vielä mainittava, että kaikki äänet hotellin käytävältä kuuluivat huoneeseemme. Mainitsin asiasta check outin yhteydessä vastaanottoon, mutta he eivät ottaneet korviinsa ehdotuksiani ääntä eristävästä matosta. Tripadvisorissa moni muu asiakas oli myös kommentoinut samaa asiaa.

Kokonaisuudessaan hotellimme ajoi asiansa, mutta kohdallemme koitui niin monta vastoinkäymistä etten voi kyseistä hotellia lämmöllä suositella. Hotellissa oli parasta sen sijainti hiljaisella sivukadulla, mutta silti matka rannalle ja läheiseen 7eleveniin oli lyhyt.

Beach life

Vietimme Boracaylla neljä täyttä päivää ja se riitti mielestämme vallan mainiosti. Kahtena päivänä makoilimme pienen kävelymatkan päässä sijaitsevalla Diniwid Beachilla, yhtenä päivänä otimme kolmipyöräisen taksin saaren toiseen päähän Puka Beachille ja yhtenä päivänä matkasimme jälleen kolmipyöräisellä Boracayn näköalatasanteelle.

Boracaylla ei saa kulumaan viikkotolkulla aikaa ellei tykkää maata lahnana hotellin uima-altaalla tai rannalla. Saari on myös suhteellisen pieni vaikkakin saarelle koko ajan rakennetaan uusia hotellikomplekseja. Saaren pääkatu oli jo nyt tammikuussa suhteellisen ruuhkautunut eikä turisteja edes ollut niin paljoa kuin tulevana high seasonina, kiinalaisena uutenavuotena.

Diniwid Beach hurmasi meidät rauhallisuudellaan. Vietimme melkein kaikki rantahetkemme tällä rannalla. Aurinkotuoli maksoi noin 4-5 euroa koko päiväksi, limun ja oluen sai euron hintaan. Rannan baarit tosin olisivat tienanneet rutkasti enemmän jos he olisivat kuulleet ASIAKASPALVELUSTA jotain. Ellei juomaa halunnut itse hakea tiskiltä oli huidottava kuin merihädässä oleva Titanicin matkustaja ja silloinkaan ei ollut täyttä varmuutta siitä, että tarjoilija tulisi luoksesi.

 

Diniwid Beachilla oli sattunut tulipalo-onnettomuus matkapäiviemme aikana. Kummastelimme yksi päivä rannalle kantautunutta savun hajua ja huomasimme yhden rinteessä olevan paritalon käryävän. Irlantilaisen tytön kertomuksen mukaan palo oli saanut alkunsa keittiöstä. Irlantilainen oli ollut auringonlaskun aikaan drinkeillä läheisessä Spider house –ravintolassa kun tulipalo oli alkanut suhteellisen lähellä. Asiakkaat olivat lähteneet juoksemaan Spider housesta läpi tulessa olevien leijuvien ”paperipalasten”. Tarina ei kertonut oliko tulipalosta tullut henkilövahinkoja, mutta tapaus sai meidät tutkimaan majapaikkojemme hätäpoistumistiet entistä tarkemmalla syynillä.

Yhtenä päivänä otimme puolestaan kolmipyöräisen saaren kärjessä sijaitsevalle Puka Beachille. Matka kyseiselle rannalle Station 1:lta maksoi suhteellisen kiinteän 150 peson hinnan eli noin 2,5 euroa. Ranta tuntui olevan saarihyppelevien turistien suosiossa, sillä erilaisia veneitä rantautui ja lähti rannalta tiuhaan. Tällä rannalla ei joutunut erikseen maksamaan aurinkotuoleista, mutta hinta oli sisällytetty juomien hintaan. Kola maksoikin tällä rannalla kolme kertaa enemmän kuin Diniwid Beachilla.

 

Toisena päivänä otimme kolmipyöräisen taksin Boracayn näköalatasanteelle. Maisemat olivat ihan hulppeat, mutta jälkikäteen meitä jäi harmittamaan komipyörätaksin meiltä pulittama hinta 500 pesoa (noin kahdeksan euroa). Hän heitti meidät näköalatasanteelle, odotti meitä siellä kymmenisen minuuttia ja kuljetti meidät loppupäiväksi Diniwid Beachille.

 

 

Parasta Boracaylla?

Mielestäni kaikista paras asia Boracaylla olivat auringonlaskut. Lähdimme usein illallistamaan auringonlaskun aikaan ja ihailimme auringonlaskua odottaessamme ruokiamme. Lämpimien ruokien hinnat Boracayn rantaravintoloissa vaihtelivat kymmenen euron molemmin puolin. Suomalaisittain siis suhteellisen kohtuullinen hinta, mutta aasialaisen mittapuun mukaan suhteellisen tyyristä.

Viimeisenä iltana buukkasimme tunnin kokovartalohieronnan ja tunnin jalkahieronnan Tripadvisorista löytämääni hoitolaan. Hoitokokemus Terra Spassa oli jokaisen peson arvoinen! Hinta ei ollut halvimmasta päästä, se maksoi melkein 50 euroa, mutta ai luoja miten rentouttavia nuo kaksi tuntia olivatkaan! Varsinkin hoitokokemuksen aloittanut tunnin kokovartalohieronta. Kokovartalohierontaa seurasi tunnin mittainen jalkahieronta. Jalkahieronta oli thaimaalaistyyppistä kidutan-sinua-pienellä-kepillä-painamalla-akupisteitäsi-jalkapohjissasi –tyyppistä hierontaa, mutta emme valittaneet vaan nautimme joka sekunnista! Tässä linkki hoitolaan: http://www.discoveryshoresboracay.com/wellness-recreation/best-spa-in-boracay/

Hoitola sijaitsi yhden luksushotellin yhteydessä ja ihailimmekin hotellin uima-allasaluetta vierailumme yhteydessä. Kyseisen hotellin hinnat tosin olivat matkabudjettimme ulottumattomissa 300 – 500 euron yöhinnoillaan. Maybe one day ;)

Menisinkö Boracaylle uudelleen?

Ehkä, en kuitenkaan lähivuosien aikana. Boracay toimi hyvänä paikkana aikaerosta ja lennoista palautumiseen, mutta suurempia sykähdyksiä auringonlaskujen lisäksi se ei aiheuttanut. Boracaylla pääsimme myös tutustumaan aasialaisten turistien suurimpiin villityksiin: jo kaikille tuttuihin selfiekeppeihin, muovisiin kaulapusseihin joihin on hyvä sujauttaa kännykkä ja erivärisiin uv-säteilyä estäviin takkeihin ja sateenvarjoihin.