Pohjois-Walesin ja Englannin huumaa, osa 2/3

Chester ja Conwy olivat ylittäneet odotuksemme ja matkamme jatkui maanantai-aamuna Pohjois-Walesin vuorille, kohti Snowdonian jylhää kansallispuistoa. Nautimme Conwyn majapaikkamme mainiosta aamiaisesta huoneessamme ennen kuin oli aika laittaa taas reput selkään ja suunnata kohti rautatieasemaa. Emme vielä tienneet, että tulevat pari päivää tulisivat olemaan reissumme ”hankalimmat”.

3. yö Porthmadog

Edellisten päivien junat olivat olleet aika lailla aikataulussaan niin en osannut edes ajatella, että näin ei aina välttämättä olisi tänään. Meillä olisi puolen tunnin lähijunamatka edessämme kohti Bangoria mistä nappaisimme bussin Llanberis-nimiseen kylään. Bangorista junallamme pystyisi jatkamaan aina Holyheadiin saakka mistä voisi napata parin tunnin lauttamatkan Dubliniin!

Junaa ei kuitenkaan kuulunut. Juna tuli lopulta noin vartin myöhässä. Meillä olisi vartin vaihtoaika bussiin Bangorissa. Tuijotin lähijunan karkki-ja sipsimyyntikärryä ja pidin peukkuja pystyssä. Jännitimme ehdimmekö bussiin. Emme ehtineet.

Soimasin itseäni, että miksemme olleet ottaneet aiempaa junaa. Seuraavalla bussilla emme ehtisi paikalle Llanberikseen ajoissa. Katsoin Uber-sovelluksesta, että perille pääsisi suhteellisen edukkaasti. Kukaan ei kuitenkaan tarttunut Uber-kutsuuni ja marssimme rautatieaseman taksitolpalle. Kuski otti meidät kyytiin ja maksu suoritettiin jo lähtiessä, sillä nettiyhteyksiin ei ollut vuorilla luottamista. Perillä Llanberiksessa olimme lopulta yli puoli tuntia ennen junavaunumme lähtöä. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta nyt ei satanut.

Meidät asetettiin ennen lähtöä ”karsinoihin”. Henkilökunnan meille antama briiffaus eivät meinanneet kuulua meidän karsinaan asti. Ihmettelimme käytäntöä, mutta pääsimme onneksi livahtamaan ensimmäisten joukossa omaan vaunuumme ja saimme ikkunapaikat. Yhteen osastoon mahtui kahdeksan aikuista.

Snowdon Mountain Railwayn kausi oli vasta aluillaan ja näin alkukeväästä emme pääsisi vielä korkeimmalle juna-asemalle vaan me pääsisimme kipuamaan junavaunussamme Clogwyn-seisakkeelle, joka sijaitsi Snowdon-vuoren rinteellä ,noin 3/4 korkeudessa koko vuoresta. Rautatie oli aikanaan perustettu alueella olleen suuren liuskekivilouhinnan vuoksi. Alueelta on louhittu mahdottomia määriä liuskekiveä eikä välttämättä aina kestävän kehityksen pelisääntöjen mukaisesti.

Henkilökunta varoitteli ettei kukaan lähtisi yrittämään käydä huipulla puolen tunnin seisahduksemme aikana, sillä takaisin junaan ei enää ehtisi. Toki vuoren huiputuksen voisi tehdä, mutta sitten paluumatka alas pitäisi tehdä jalkaisin. Uskaliaimmat ja kovakuntoisimmat tekivät vuoren huiputuksen molempiin suuntiin apostolin kyydillä. Vilkuttelimme heille junamme ikkunasta.

Tuuli oli kova kun pääsimme vihdoin junaseisakkeelle. Otimme kuvia ja nautimme maisemasta ennen kuin menimme takaisin junavaunuun odottamaan junan lähtöä.

Meillä kävi tuuri, sillä paluumatkalla satoi ja junan ikkunat huurustuivat täysin vaikka vaunussa kiertävän ikkunalastan avulla ikkunoita yritettiin pitää kirkkaina. Oli aivan liian kosteaa. Seuraavan junalastillisen maisemat eivät olleet yhtä selkeät mitä meillä. Samaisessa osastossa istuneet eläkeläiset eivät suostuneet vaihtamaan paikkoja paluumatkalle, jotta olisimme nähneet reitin toisen puolen. Se ei toisaalta haitannut, sillä meidän puolellamme oli avarammat näkymät.

Junamatka oli hieno kokemus, mutta ei niin hieno mitä olin ajatellut. Se oli ilman muuta kätevää Pohjois-Walesissa ollessa kokea, mutta jotain jännää ja liian turistillista tässä Snowdonin junaretkessä oli. Sää ei myöskään ollut paras mahdollinen mikä ehkä hieman laski kokemuksemme pisteitä, perille saapumisen säätämisestä puhumattakaan. Junamatka on suosittu joten liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen.

Pääsimme lopulta turvallisesti takaisin lähtöasemalle. Lähtöasemalla ei ole mitään säilytyslokeroita joten olimme ängenneet reppumme istuinten alle. Reput selkään ja nopein askelin kohti bussipysäkkiä. Tätä bussia emme haluaisi missata. Oli aika mennä vuorten halki kohti rannikolle, Porthmadogin kylään.

Lllanberiksestä emme pääsisi suoralla bussilla Porthmadogiin vaan meidän pitäisi vaihtaa toiseen bussiin ja ostimme halvat 6,50 punnan hintaiset päiväliput. Emme siinä vaiheessa vielä tajunneet miten hyvä diili päivälippu olikaan. Bussissa oli hyvin tilaa. Ensimmäinen bussikuskimme varmisti, että osasimme jäädä oikealla pysäkillä pois missä vaihtaisimme toiseen bussiin. Vaihtopaikka oli korkealla vuoristossa erään vuoristohostellin parkkipaikalla. Näimme miten patikoijat lähtivät valloittamaan Snowdon-vuorta toiselta puolelta jalkaisin missä me olimme juuri olleet. Sää oli edelleen sateinen ja pilvinen.

Jatkobussimme tuli ja olimme pitkään minibussin ainoat matkustajat. Bussikuski oli puhelias. Hän oli suuri futisfani ja oli ollut juuri katsomassa Wales-Suomi-peliä Cardiffissa. Maisemat olivat ehkä reissun hulppeimmat tällä bussimatkaosuudella. Ihania pieniä järviä vuorten rinteiden alla. Söpöjä taloja harvassa ja villiä liikennettä. Jos vastaan tuli isompi auto niin tuntui, että bussin ikkuna oli senttien päässä vuorenrinteestä tai aurauskepeistä. Pittoreskein bussimatkamme aikaisista kylistä oli ehdottomasti Beddgelert. Bussimme seisoi tovin kylän keskustassa ja olisin halunnut käyttää hyväksi sen ajan ja jaloitella tässä pienessä kylässä, jota kaunis ja runsaasti virtaava vuoristopuro halkoi. Emme kuitenkaan tienneet tästä tuosta joten istuimme sen ajan kiltisti paikoillamme.

Reilun tunnin bussissa istumisen jälkeen olimme viimein lähellä Porthmadogia, itseasiassa majapaikkamme kylän nimi oli Tremadog. Bussikuski varmisteli meiltä useampaan otteeseen, että haluammeko oikeasti jäädä juuri siinä pois. Halusimme. Booking oli myynyt tämän kylän majapaikan meille Porthmadogina, kätevää.

Kuvissa ja varaussivustolla majapaikka oli näyttänyt rempatulta ja kivalta. Lopulta majapaikka oli yksi reissumme kehnoimmista. Asiakaspalvelu oli välinpitämätöntä niin majapaikan vastaanotossa kuin illallisella ravintolassa. Käytyämme kiertelemässä ”kylillä” Porthmadogissa olimme pettyneitä. Edelliset paikat olivat olleet niin kauniita ja kivoja. Porthmadog oli pettymys, vaikka hyvällä kelillä se olisikin näyttänyt paremmalta. Kahvilassa olimme jälleen viimeiset asiakkaat kahvilan mennessä neljältä kiinni.

Bussilippumme olivat edelleen voimassa ja matkalla takaisin majapaikkaamme saimme idean jatkaa bussilla majapaikan ohitse rannikolle toiseen lähikylään. Kävimme iltakävelyllä ja pubissa naapurissa olevassa Cricciethin kylässä.Kesäaikaan tämä merenrantakylä olisi aivan ihana! Cricciethin linnanraunio seisoi paraatipaikalla katsellen Irlanninmeren tyrskyjä. Linna oli tietysti suljettu, niinkuin kaikki muutkin nähtävyydet minne olisimme halunneet mennä vierailulle.

Walesin sää näytti meille monipuolisuuttaan. Välillä pilvet rakoilivat ja aurinkokin pilkahti, mutta pääasiallisesti keväinen Wales oli pilvinen, tuulinen ja sadekuuroinen. Kotona olisi ollut parempi tuuri kelien suhteen.

Suunnittelimme myös Porthmadogin vieressä olevaan Portmeirioiniin menemistä, mutta useamman kymmenen punnan pääsymaksua ei viitsinyt vesisateisella kelillä yhden tunnin vierailusta maksaa.Lisäksi riippuvuus julkisista kulkuvälineistä aiheutti lisämutkia lomasuunnitelmiimme.

Jos tykkäät höyryvetureista ja tykkäät muutenkin rautateistä niin kesällä Porthmadog on sinun place to be! Me jatkoimme matkaamme emmekä haikailleet takaisin Porthmadogiin.

4. yö Barmouth

Aamulla tietysti satoi kun teimme päätöksen lähteä aamun ekalla junalla pois Porthmadogista. Ravasimme sateenvarjojemme suojassa majapaikastamme parikymmentä minuuttia Porthmadogin rautatieasemalle. Pois täältä ja nopeasti. Rautatieasemalle päästyäni en voinut enää ostaa junalippua Walesin liikenteen sovelluksesta, sillä junan lähtöön oli vain muutama minuutti. Ostin sitten seuraavaan junaan lipun. Junan konduktööri tietysti huomasi asian, mutta antoi asian mennä sormiensa ohitse. Olimme nyt siinä junassa mitä oli kuvattu Maailman kauneimpiin junareitteihin! Ikkunasta näkyi pensaita ja valtoimenaan mylmivää merta märän ikkunan läpi, ei kovin valokuvauksellista.

Jäimme pois junasta Harlechin kylässä. Tässä kylässä söisimme aamiaista ja kävisimme vierailemassa kylän linnassa. Vettä satoi edelleen kun jäimme pois junasta. Junassa oli ainoastaan iso läjä koululaisia ja me kaksi suomalaista turistia. Kello oli vasta vähän päälle kahdeksan aamulla. Oli nälkä ja mereltä puuskuttava viima sateen kera ketutti. Mikään kylän kahvila tai ravintola ei ollut auki. Linna oli suljettu.

Junamme seisoi edelleen kylän junaseisakkeella odottaessa vastaantulevaa myöhässä olevaa junaa. Teimme nopean päätöksen ja hyppäsimme junaan takaisin. Se oli päivän paras päätös. Ostin konnarilta lipun Barmouthiin ja ryhdyimme kuivattelemaan vaatteitamme. Lisäsin vaatekerroksia, sillä olin jäässä. Eväskassin antimien jälkeen päivä alkoi näyttää taas paremmalta.Note to self: pidä reissussa aina pientä eväskassia mukanasi reissuilla! Se pelastaa monta nälkäkiukkua.

Junan konduktööri oli puheliasta sorttia. Hän olikin suuri rallifani ja oli vienyt perheensä joitakin vuosia sitten Rovaniemelle tapaamaan joulupukkia. Konduktööri yritti jutella meidän kanssa rallista. Turhaan. Itselleni tuli rallipuheista mieleen ainoastaan videoklippi Marcus Grönholmin haastattelusta ”Up in the ass of Timo”. Pidin onneksi suuni kiinni.

Saavuimme lopulta Barmouthiin. Barmouth toivotti meidät tervetulleet ison kukkivan kirsikkapuun ja tajuttoman tuulen kera. Löysimme pubiravintolan mistä saimme aamiaista. Elämä hymyili jälleen ja meillä oli hyvä fiilis tästä paikasta!

Kävelimme aamiaisen jälkeen kilometrin verran majapaikkaamme Bae Abermaw Hoteliin. Nyt ei ollut sesonki joten saimme huoneemme heti. Ihanaa! Pääsimme kuivaamaan aamulla kastuneita vaatteitamme ennen kuin lähtisimme tutustumaan kylään tarkemmin. Voi kunpa olisimme skipanneet Porthmadogin ja tulleet tänne suoraan! Hotelli sijaitsi pienen kukkulan päällä mistä näimme pitkälle merelle ja viereisille vuorille. Hotellin isäntä sanoi, että jos ikkunasta ei näe edessämme olevan merenlahden toista puolta niin on viisasta jäädä vaan hotellille juomaan viiniä. Hotellissa olisi itsepalvelubaari. Kätevää.

Barmouthin kylänraitti oli pieni, mutta herttainen. Hotellin ystävällinen henkilökunta oli jo ennen vierailua laittanut meille tiedoksi mitkä ravintolat ja pubit olisivat auki. Barmouthin ranta on kesäaikaan varmasti aivan ihana hiekkaranta rantapäivien viettoon, mutta nyt keväällä kylän patikkareitit olivat hienoa ajanvietettä meille. Osa poluista oli aamun sateen jäljiltä mutaisia, mutta kuiviakin paikkoja löytyi. Patikkareittien merkinnät eivät aina olleet priimaa. Reitistä on hyvä olla jonkinlainen oma erillinen karttansa mukana ellet halua tutustua kylän patikkareitteihin useamman tunnin ajan.

Teimme päivän aikana kaksi erillistä patikkaretkeä. Sää oli edelleen tuulinen, mutta sade oli karkonnut ainakin hetkeksi. Puhelimen sääsovellus kertoi, että tuulet voisivat puuskissa olla jopa 69 km/h.

Aamulla teimme vielä pienen kävelyretken hotellimme viereiselle rautatiesillalle mitä pitkin kohta tulisimme raiteita pitkin matkustamaan. Tuuli ja sade tekivät kävelyretkestämme ikimuistoisen. Muutama lenkkeilijä ohitti meidät. Muuten saimme nauttia sillasta keskenämme.

P.S. Jos Walesin maisemat ovat vieneet sydämesi niin kannattaa Instagramissa Visit Wales-tilin ihania kuvia ja videoita Walesin luonnon kauneudesta!

5. yö Shrewsbury

Haikein mielin jätimme Barmouthin taaksemme ja tallustimme Barmouthin juna-asemalle. Olimme käyneet viereisessä Coop-kaupassa hankkimassa kunnon eväät melkein kolmen tunnin junamatkalle. Pääsisimme suoraan yhdellä junalla Barmouthista sisämaahan Shrewsburyyn. Tai olisimme päässeet jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaisesti.

Juna-asemalla huomasimme, että Shrewsburyn junasta ei ollut mitään tietoa. Asemalla tuli kuulutuksia, mutta emme tuntuneet saavan niistä mitään selvää. Kävin kysymässä aseman lahjatavarapuodin pitäjältä / lipunmyyjältä mikä junamme tilanne on. Junamme oli peruttu tulvan vuoksi. Menisimme alkuperäisellä toki myöhässä olevalla junalla seuraavaan kylään ja vaihtaisimme siellä bussiin. Jaahas. Söimme eväämme junassa heti junan lähdettyä, sillä bussissa lounassalaattien syöminen olisi hankalaa.

Juna pysähtyi ja lähdimme muiden perässä juna-aseman parkkipaikalle, jossa meitä odotti rail replacement bus. Edelleenkin oli hieman epäselvää, että veisikö tämä bussi meidät Shrewsburyyn asti vai vaihtaisimmeko vielä jossain takaisin junaan? Ehkä Machynllethissä minne tämä bussi meidät vei. Vai veikö? Bussinkuljettaja oli vaan palkattu viemään meidät paikasta A paikkaan B, muita reittiin liittyviä asioita oli häneltä turha kysyä.

Aberdyfin jälkeen maisemat hurmasivat meitä. Bussi kulki rantaa pitkin idyllisten kylien läpi. Junaraiteet olisivat mennä vielä lähempänä vettä, mutta korkealta bussin penkeiltä näimme maisemaa jopa paremmin kuin mitä junasta olisimme nähneet.

Machynllethin juna-aseman taululta näimme, että seuraava juna Shrewsburyyn menisi noin tunnin päästä. Kävimme aseman vessassa ja jotenkin tuli sellainen fiilis, että pitäisiköhän vielä kysyä joltain lisäneuvoja matkaamme. Kysyimme asemarakennuksen pihalla olevilta henkilöiltä ja selvisi, että matkamme ei jatkuisi junalla vaan toisella bussilla. Istahdimme sisään toiseen bussiin minne tuli pikkuhiljaa yhtä ulalla olevia matkustajia kuin me. Bussimatkasta tuli yhteisöllinen kun kaikilla oli omat matkahankaluutensa ja tarinansa kerrottavanaan.

Pääsimme lopulta Shrewsburyyn noin kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Se oli harmi, sillä Shrewsburyssa niin kaupat kuin nähtävyydet menivät kiinni jo klo 17 tai viimeistään klo 18. Ehdimme pikaisesti vilkaista Shrewsburyn linnan tiluksia ulkoapäin ja vierailla keskustan kauppakeskuksessa mistä astelimme viimeisinä asiakkaina ulos pari minuuttia yli kello 18.

Rahaa ei kuluisi kauppoihin kun kaikki kaupat olivat kiinni. Onneksi pubit olivat sentään auki ja vietimme iltaa kävellen ympäri ämpäri Shrewsburyn suhteellisen kompaktia keskustaa, jota tulviva Severn-joki ympyröi.  Löysimme kaupungin pääkadulta illallispaikaksi nuorekkaan Floro lounge-ravintolan.

Aikamme Shrewsburyssa jäi hieman torsoksi, mutta seuraavana aamuna junamme kohti Birminghamia olisi valmis lähtöön. Toivottavasti tällä kertaa pääsisimme perille yhdellä kulkuvälineellä ja aikataulussa.

Shrewsburyn rautatieasemalla näimme Harlechin junaseisakkeen Suomessakin vierailleen konduktöörin. Pieni on maailma.Olimme jälleen palanneet Englantiin ja edessämme olisi vielä kaksi uutta kaupunkia: miljoonakaupunki Birmingham ja historiallinen Oxford.