Rovaniemen kylmää eksotiikkaa
”Ooksie työmatkalle tulossa?” kysyy taksikuski kun hyppään kyytiin Rovaniemen lentokentällä joulukuun ensimmäisenä lauantaina. Aurinko on juuri laskenut vaikka kello on vasta puoli kolme iltapäivällä. ”En, ihan vaan lomamatkalla olen.”
Viime keväinen talvilomareissu siirtyi lopulta itsenäisyyspäiväviikonlopulle, sillä maaliskuussa reissuni aikaan kaikki Rovaniemen ravintolat olivat kiinni. Mietin syksyllä moneen kertaan, että pitäisikö joulukuinen Rovaniemen reissu perua, sillä olin juuri heinäkuussa vieraillut Rovaniemellä. Olen iloinen etten perunut Rovaniemen reissuani vaikka pakkasherra pisti parastaan koko reissuni ajan.
Vaikka ulkona olikin parikymmentä astetta pakkasta niin sisälläni meinasi kiehua. Hetkeä aiemmin olin purkanut turhautumistani rovaniemeläisen taksifirman asiakaspalvelulle, sillä nenäni edestä meni lentokentän ainut julkinen liikenneväline kohti keskustaa. Kaivan kohmeisilla sormillani puhelimeni esille. Google mapsin mukaan kentältä menisi bussi keskustaan, mutta tieto oli vanhentunutta ja lähdinkin takaisin sisätiloihin soittamaan itselleni taksin. Lentokentän oma taksijono ei näyttänyt liikkuvan yhtään eikä odottelu -20 asteen pakkasessa muutaman kymmenen jäässä olevan espanjalaisturistin kanssa houkuttanut joten soitin itselleni taksin.
27,70 euroa maksaneen lyhyen taksikyydin jälkeen olen perillä majapaikassani, Original Sokos Hotel Vaakunassa. Pakkanen on kirpeää edelleen. Jätän matkalaukkuni hotellille talteen ja lähden metsästämään lounasta.
Syön kana-ateriani paikallisessa Hesessä ja verensokerini nousee jälleen kestääkseen lyhyen kävelymatkan takaisin hotellilleni. Täällä minun kelpaa viettää seuraavat päivät katsellen Downton Abbeyta.
Rovaniemen keskusta on suhteellisen pieni ja kaikki keskustan palvelut ovat kävelyetäisyyden päässä. Pakkanen minimoi ulkona viettämäni ajan, joten viikonlopun mittaan elinympäristöni on jopa Rovaniemen mittakaavalla suhteellisen pieni. Prismasta viikolla mukaani lähteneet toppahousut osoittautuvat kultaakin tärkeämmäksi matkakumppaniksi.
Lataan puhelimeeni revontulia ennustavan sovelluksen. Sovelluksen mukaan jo heti ensimmäisenä iltanani on kohonnut mahdollisuus nähdä revontulia. Keskustan alueella revontulia pystyy kurkkimaan mm. Arktikumin lähistöltä. Missaan lauantai-illan revontulet kuitenkin, sillä illalliseni ravintola Gustavissa oli vielä kesken kun ensimmäiset revontulihälytykset tulivat puhelimeeni. Iso käsi tälle ravintolalle. Keskeinen sijainti kävelykadulla on näppärä ja lisäksi paikka on tyylikäs ja palvelu pelaa. Ravintolan terassilta on mahdollista vuokrata omalle seurueelle myös oma ”iglu”, ihana idea! Ravintolan hapanjuurileipä on lisäksi taivaallista! Jo melkein pelkästään sen vuoksi kannattaisi tulla Rovaniemelle!
Pakkaspäivän puuhaa
Sunnuntai koittaa eikä pakkanen tunnu laskevan ollenkaan 20-30 asteen tienoolta. Ei huolta, puen toppahousut jalkaan aamupalan jälkeen ja suuntaan kohti Arktikumia ulkoiluttamaan museokorttiani.
Joulukuussa Suomen pisin joki, Kemijoki, ei ole vielä täysin jäässä vaan virtaukset saavat pakkasella aikaan maagisen sumun.
Arktikum antaa mukavan suojan pakkaselta ja kierrän museon eri osastoja toppahousut suhisten. Museon arkkitehtuuri on kiehtovaa. Museossa on väljää ja saan rauhassa tutustua mm. arktisen alueen eri alkuperäiskansoihin. Jos tulet talvella Arktikumiin niin omia toppavaatteita ei kannata jättää heti ensimmäiseen naulakkoon. Museokaupan jälkeen on vapaita naulakoita metritolkulla!
Toisena iltana lopulta näen pienet revontulet, tai ainakin kovan pakkasen aiheuttamat valopilarit Ounasvaaran päällä. Näen ne juuri kun olen saanut aikaisen illallisen Amarillossa valmiiksi. Sunnuntai ja tuleva itsenäisyyspäivä vähensivät eri ravintolavaihtoehtojen määrää, mutta onneksi ketjuravintoloista tämäkin turisti sai murkinaa. Jääpä seuraavalle Rovaniemen reissulle koettavia makuelämyksiä enemmän.
Luontoelämyksiä ja neonvaloja
Viimeisen reissupäiväni eli itsenäisyyspäivän kunniaksi suuntaan kävelyretkelle Ounasvaaran maisemiin.Pakkanen vihmoo kasvojani ja yritän saada huiviani aseteltua paremmin kasvojeni suojaksi. Haaveilen avontouinnista, mutta kroppani on liian jäässä. Sunnuntaisin Kemijoen avannolla pääsee yhden tunnin ajan ei-jäsenetkin uimaan, voi miksi en tätä eilen tajunnut!
Kävelen muutaman kilometrin verran Ounasvaaran talvikävelyreittiä pitkin ylämäkeen kunnes käännyn takaisin keskustaan lounastamaan. Tuuli on puiden katveessa armollisempi, mutta alan silti olemaan jäässä. Nopea lohikeittolounas Rossossa antaa energiaa ja lämpöä joulupukkivierailulleni. Rovaniemelle asti kun olen sentään joulukuussa tullut.
Otan paikallisliikenteen bussin Joulupukin pajakylään ja lähden matkalaukku perässäni tutustumaan tähän monen turistin måste-kohteeseen. Pajakylän valot huomaa jo pitkältä. Olenko tullut Linnanmäelle Valokarnevaalien aikaan vai olenko oikeasti joulupukin luona? Ulkomaalaiset turistit hyppivät innoissaan napapiirin viivan molemmilla puolin ottaen itsestään kuvia.
Ajatus joulupukin näkemisestä jää pelkäksi unelmaksi, sillä joulupukin vierailujono on suhteellisen pitkä.Otan taksin lentokentälle ja jäänen odottelemaan myöhässä olevan lentoni saapumista.
Oli ihana huomata, että osa turisteista oli jälleen löytänyt Suomen Lappiin. Pohjoisen talvinen luonto ja eksotiikka on ihanaa tällaiselle helsinkiläiselle citysinkulle, joten voin vain kuvitella miten eksoottiselta lumi ja kaamos tuntuvat lämpimämmistä maista tulevista turisteista. Toivottavasti pandemia-ajan jälkeen nämä pilkkihaalareissa vaeltavat turistit palaavat pian takaisin Lappiin!
