Me kaikki tunnemme italialaisen ruuan ja kulttuurin, eikö niin? Tämän vuoden kesälomareissun kohteeksi valikoitui Italia. Elokuu yhdistettynä Italiassa lomaileviin eurooppalaisiin (ja yhdysvaltalaisiin) ei välttämättä ole paras mahdollinen ajankohta, mutta onnistuin lyhyehkön reissuni aikana kokemaan monia asioita helteestä ja ihmismassasta huolimatta.

Pisa, se kaltevan tornin kaupunki

Pisan lentokenttä on yksi harvoja joista matkan omaan keskustahotelliin voi tehdä kävellen. Saavuin Pisan kansainväliselle lentokentälle varhain lauantaiaamuna. Kiitos lyhyen reissun ja Norwegianin matkatavarasäädösten minulla oli mukanani ainoastaan reppu ja parin kilometrin kävely keskustaan ennen lämpötilan nousua hellelukemiin oli mahdollista. Majoitukseni pääkriteerinä oli tällä kertaa läheisyys rautatieasemalle ja varma ilmastointi, olihan elokuu. Nämä kriteerit täytti täydellisesti NH Pisa Hotel.

Päiväretki Luccaan

Jätin reppuni hotellille. Söin kakkosaamiaisen hotellin viereisessä kahvilassa kolan ja suklaacroissantin muodossa ennen kuin suuntasin rautatieaseman lipunmyyntiautomaatille, joka jokaisessa välissä muistutti taskuvarkaiden olemassaolosta.

Puristaen tiukasti halpaa käsilaukkuani suuntasin kohti Luccan kaupunkia. Lyhyt junamatka sujui maisemia ja muita turisteja seuratessa. Ihmettelin itärajanaapureidemme suurta määrää Pisassa.Junalippu maksoi nelisen euroa.

Luccan juna-asemalta on lyhyt kävelymatka vanhan kaupungin muurien sisälle. Seurasin ihmismassaa ja löysin lähimmän portin mistä pääsin kipuamaan kaupunkia ympäröivälle muurille. Kello lähestyi puoltapäivää ja lämpötila kohosi, väistelin polkuhärveleitä vuokranneita turisteja ja pidin juomataukoja varjoisissa paikoissa. Muurin puut tarjosivat vielä hyvää suojaa paahtavalta auringolta ja ehdinkin kiertää melkein koko muurin ennen kuin pujahdin kaupungin kapeille kujille. Kaupungin muurilta näin kauniin puutarhan, hei tän olin nähnyt aiemmin netin syövereissä kun tutkin mitä Luccassa kannattaisi tehdä. Muurilta mars alas ja maksoin itseni Palazzo Pfannerin hienoon puutarhaan. Pöydällä makaava korttipääte oli sattumalta jälleen rikki. Italiaan reissatessa kannattaa varata myös käteistä matkaan.

Jatkoin kävelyäni muurilla yrittäen  samalla paikantaa kaupungin tunnetuimman tornin, Torre Guinigin. Torni, jonka päällä kasvaa puita. Olin etukäteen merkannut muutaman suositellun ravintolan, mutta joko korona-aika tai elokuun loma-ajankohdat olivat tehneet kepposensa ja jouduin lounastamaan eräässä sattumalta löydetyssä ravintolassa, jonka valintakriteerinä oli ulkona varjossa sijaitseva pöytä ja vessamahdollisuus. Iltapäivällä kaupungin kapeilla kujilla tuntui olevan entistä enemmän turisteja ja päätinkin suunnata hellettä pakoon junaan ja kohti Pisaa. Junaa odotin yhdessä muurin kivassa ravintolassa San Colombanossa juoden kallista fantaani. Ehtisin tänään näkemään vielä kuuluisan Pisan kaltevan tornin päivänvalossa!

Jäin junasta pois Pisan S. Rossodoren pysäkillä. Hetken harhailtuani löysin ulospääsyn raiteilta ja lähdin kävelemään yhden jenkkiperheen ja googlemapsini perässä kohti Pisan kaltevaa tornia. Mitä lähemmäksi tornia pääsin, sitä enemmän turistikrääsäkojuja ilmaantui eteeni. Pisan iso katedraali ja sen vehreät aidatut nurmikot eivät estäneet täydellisen Pisan kaltevan tornin kuvan metsästäjiä astumasta kielletylle nurmikolle. Hämmästelin miten paljon vettä tälle nurmikolle annettiinkaan, että se pysyi näin vehreänä tässä paahtavan kuumassa ilmastossa.

Näin monta ”behind the scenes”-kohtausta kun jälleen klassista ”pidän tässä kasuaalista Pisan kaltevaa tornia pystyssä”-kuvaa rakennettiin. Istuin hetken Pisan katedraalin portailla varjossa ihaillen Pisan kaltevaa tornia ennen kuin lähdin vaeltamaan Pisan katuja pitkin parin kilometrin päässä sijaitsevaa hotelliani. Italialaisissa kaupungeissa on monia vesipisteitä missä omaa juomapulloaan voi täyttää, yksi vesipiste sijaitsikin juuri kaltevan tornin lähistöllä, kätevää!

Bucket listan Firenze

Sunnuntaina olisi luvassa reissun pääpäivä, retki Firenzeen. Matkustaisin aamulla junalla Firenzeen, jotta ehtisin kymmenen jälkeen Uffizin galleriaan jonne olin onnistunut varaamaan ennakkolipun. Aamulla koko Firenze vasta heräili päivään kun kävelin kymmenen aikaan rautatieasemalta kohti Uffizia. Ihailin Firenzen tuomiokirkkoa, joka on ehkä yksi vaikuttavimmista rakennuksista mitä olen ikinä nähnyt.

En vielä siinä vaiheessa osannut nauttia kaupungin väljyydestä. Vaellettuani Uffizin toinen toistaan hienommissa taidehuoneissa tulin ulos hikiseen Firenzeen, olin kuin suoraan lukion historian kirjan sivuilla. Olin onneksi saanut vinkin museon kattoterassilla sijaitsevasta kahvilasta ja onnistuin lounastamaan ihaillessani Palazzo Vecchion torneja.

Museokierroksen ja ihmispaljouden jälkeen päätin lähteä kävelemään väljemmille vesille kohti Piazzale Michelangelon näköalapaikkaa, joka olisi ihana varsinkin auringon laskiessa. Nyt oli auringonlaskuun vielä aikaa, mutta kuntoilin hikimärkänä näköalapaikalle. Perusturistit karauttavat tänne tour busseillaan, meikä apostolinkyydillä. Matkan varrelle sattui nätti, tosin kuiva ruusupuutarha, Giardino delle Rose . Eikö kaikki kuulostakin ihanalta italiaksi?

Sunnuntaipäivä (ja elokuu) ei edesauttanut edelleenkään ravintolan löytämistä. Olin saanut hyviä ravintolavinkkejä Firenzeä varten. Cibrèo Trattoria, kiinni. Enoteca Fuori Porta ja I Bastioni di San Niccolo Trattoria, väärässä suunnassa. Lopulta lähdin kävelemään illallisen toivossa kohti Shake Cafeta. Paikka oli poikkeuksellisen tyhjä ja jatkoin illallispaikan etsintää. Löysin kivan nälöisen Vecchio Forno-nimisen ravintolan. Menin viereiseen hauskannäköiseen SimBIOsi-kahvilaan juomaan luomukolaa ja odottelemaan ravintolan aukeamista. Ravintolan auettua ajattelin, että taktiikkani toimisi, mutta ravintolassa ei ollutkaan vielä pariin tuntiin tilaa. Jatkoin matkaani kohti rautatieasemaa, sillä aurinko oli laskemassa ja olin vielä monen tunnin päässä hotellistani. Rautatieaseman ravintolasta nappasin mukaani ison maittavan arancini-pallon ja pizzaslicen, jotka mutustelin kun myöhässä ollut junani kohti Pisaa vihdoin lähti.

Päiväni helteisessä Firenzessä oli onnistunut. Olin nähnyt ne päänähtävyydet, jotka olin etukäteen itselleni listannut. Firenzen matkaoppaiden mukaan kaupungissa saisi päivätolkulla aikaa kulumaan, olisi niin paljon historiaa ja museoita, mutta päivän pintaraapaisulla sain tällä kertaa sen mitä olin hakenutkin.

Junalippujen ostaminen asemien automaateilta oli helppoa. Italian rautateillä olisi ollut jonkinlainen sovellus myös olemassa, mutta en onnistunut sellaista ulkomaalaisella liittymälläni löytämään. Paikallisjunien hinnoissa ei lisäksi ollut hintaeroa ennakkolippujen eduksi, joka lopulta käänsi lippujen ostot aina automaatin ja joustavan aikataulun puolelle.

Vasta Firenzestä lähdettyäni huomasin, että kaupungissa olisi ollut ”viini-ikkunoita” eli pieniä luukkuja mistä voi itselleen ostaa lasillisen viiniä. Nämä luukut jäävät seuraavaan kertaan. Ja se seuraava kerta ei tule olemaan helteisen elokuun aikana 😀 Ja hei ethän Firenzessä unohda Venchin jäätelöitä! Jono saattaa olla pitkä, mutta jäätelö oli maistuvaa!

Castiglioncellon ihanuus

Firenzen hikinen päivä vahvisti ajatukseni siitä, että maanantaille suunniteltu Cinque Terren patikka/rantaretki olisi tehtävä joskus toiste. Turisteja Cinque Terren alueella olisi paljon, lisäksi patikointiin sopiva sää olisi joskus muulloin kuin keskellä elokuuta. Sain vinkin ihanasta pienestä paikallisten suosimasta rantakylästä nimeltä Castiglioncello, joka osoittautui täydelliseksi päiväretkikohteeksi!

Pääsin viimeisen kokonaisen lomapäivän kunniaksi Castiglioncelloon paikallisjunalla suoraan Pisasta.  Aikanaan kylä on ollut italialaisten julkkisten lomanviettopaikka, ymmärrän hyvin miksi. Jos oikein tiirailee niin saattaa nähdä turkoosinvärisen meren takaa palan Korsikaa.

Nappasin eväitä paikallisesta ruokakaupasta ja pystytin hiekkaiselle rannalle pienen lepopaikan Quercetano Bayn rannalle. Aurinkotuolien päivävuokrat olisivat kai olleet monia kymppejä, ellei jopa lähempänä sataa euroa joten oman pyyhkeen kivinen paikka uimiseen oli varsin passeli vaihtoehto.

Rannalta lähdettyäni kävelin sympaattisen kylän katuja ja ihailin Grand Hotel Villa Parisin seutuja löytäen lopulta Lungomare Alberto Sordi-nimisen rantakävelytien.

Yritin syödä myöhäistä lounasta alueen lukuisissa rantapaikoissa, mutta olin väärään aikaan liikkeellä, lounasaika oli jo loppunut. Tyydyin litkimään kolaani yhdessä kivassa ”uimalassa” ennen paluutani junalle. Syömiset jäisivät Pisaan ja onneksi jäivätkin, sillä viimeisen illallispaikaksi löysin reissun parhaimman ravintolan nimeltä La Corte di San Leonardo. Illallisen jälkeen lähdin vielä ihailemaan Pisan kaltevaa tornia iltavalaistuksessa.

Seuraavana aamupäivänä ehtisin vielä käppäillä Pisan kujilla  ja kasvitieteellisessä puutarhassa ennen paluutani Suomeen.

Lopulta kävelin kaupungilla niin kauan, että päätin ottaa viiden euron hintaisen raidekyydin lentokentälle ehtiäkseni hyvissä ajoin kentälle. Reissullani näin pienen palan Toscanaa. Pisa on nähty, sinne ei toista reissua tarvitse tehdä, mutta jollain muulla Italian reissulla haluan vielä tutustua rauhassa eteläisemmän Toscanan maaseudun ihaniin kumpuileviin teihin, joita sypressipuut reunustavat. Sienan kaupunkia unohtamatta.Ja tietenkin myös pohjoisempaan Cinque Terren mahtaviin maisemiin. Italiassa on valtavasti mahtavia tutustumisen arvoisia paikkoja. Arrivederci!