Kos – minihameita ja pöydällä tanssimista?
Mitä sulle tulee mieleen Kosin saaresta? Ennen heinä-elokuun vaihteen reissuamme saaresta tuli itselleni mieleen sellainen pakettimatkan ruumillistuma, aurinkoa, hihattomia pesussa kutistuneita paitoja (ja niiden ääriviivoista jäänyttä pinkin punaista auringonpolttamaa ihoa) ja halpaa viiniä? Kuvaus on kovin karrikoitu, ei sillä etteikö tuollaista(kin) Kosilta löytäisi, mutta on siellä muutakin. Kos osui näppärästi lauttareittien varrelle tälle Kreikan saarihyppelymatkallemme, joten päätimme ottaa hieman selvää tästä turismin keskittymästä.
Meidän vajaat kolme päivää Kosin saarella pitivät sisällään historiaa, rantaelämää ja näköalaravintolaa. Vanha työkaverini ihmetteli Kosin valintaa kommentoimalla, että eikös Kos ole se paikka jonne mennään 18-vuotiaana tanssimaan minihameissa pöydillä? Tämäkin mahdollisuus meillä olisi ollut, mutta priorisoimme yöunemme ja sanoimme ”no thank you” baarikadun sisäänheittäjän houkutuksille kun hän yritti markkinoida meille naisten ilmaista happy houria. Kosilla kanssamme lomaili erityisesti saksalaisturisteja ja joitakin venäläisiäkin saarella samaan aikaan oli.
Yöpaikaksemme oli valikoitunut varsin miellyttävä uusi majapaikka nimeltä Orpheus Studios. Huoneemme oli tilava. Meillä oli erillinen pieni minikeittiöalue ja koko rakennus oli hiljaittain rempattu. Pidemmällä reissulla keittiössä olisi pystynyt myös laittamaan ruokaa. Majapaikassamme ei ollut aamiaismahdollisuutta, mutta löysimme lähistöltä mahtavan Kaseta-ravintolan, jossa lopulta söimme aamiaisen molempina Kosin aamuinamme. Kasetan viihtyisällä terassilla olisi mielellään myös iltaa istunut jos reissumme Kosille olisi ollut pidempi.Pidemmällä reissulla huone olisi kannattanut myös upgreidata käytävän toiselle puolen kohti merimaisemia.
Kosin vanha kaupunki on viehättävä. Se ei ole yhtä laaja kuin esimerkiksi Rodoksen vanha kaupunki, mutta historia on läsnä Kosin saarella. Mahtava paikka tutustua historiaan on Neratzian linnan rauniot. Tänne pääsee tutustumaan ilmaiseksi, mutta sisään ei ole asiaa rajattoman rusketuksen metsästäjillä. Pelkällä bikinin yläosalla ei ole tänne asiaa vaan portilla oleva vartija hienovaraisesti käännyttää liian vähiin lankagrammoihin pukeutuneet henkilöt.
Linnanrauniot tutkittuamme lähdimme kohti vanhaa kaupunkia. Pidimme juomatauon yhdessä muinaisen agoran vieressä olevassa ravintolassa. Juotuamme kallista, mutta hitsin piristävää vettä näemme kuinka viereisen pöydän isä nostaa suorin käsin itsestään mahdollisimman kauaksi pahoinvoivan tyttärensä agoran eli muinaisen torin muurin ylle ja tytär antaa ylen tavaran laskeutuessa MUINAISELLE MUSEOALUEELLE! WTF! Sehän on paljon parempi vaihtoehto kuin antaa lapsen yrjötä esim. pöydän viereen maahan, josta lapsen päivän ruokavalio on helpompi korjata talteen.
Ensimmäiseksi illaksi oli valikoitunut illallispaikaksi näköalaravintola Lofaki. Olin plärännyt internetistä eri ravintolasuosituksia ja tämän ravintolan bongasin Tripadvisorista. Arviot lupasivat taianomaisen auringonlaskun. Mietimme pitkään perummeko pöytävarauksen vai menemmekö paikan päälle, sillä Symin saarella olimme tulleet siihen tulokseen, että google mapsin mittasuhteet eivät päde Kreikan saarilla. Soitin ravintolaan ja kysyin kyytimahdollisuuksia, sillä ravintolaan olisi melkein tunnin kävelymatka ylämäkeen. 35 eurolla ravintolaan saisi menopaluukuljetuksen. Se olisi kallis summa parin kilometrin matkasta, mutta ravintola sijaitsi aika korkealla emmekä halunneet mennä hikisinä hienolle dinnerille. Kuljetuksemme lopulta saapui majapaikkaamme, kyydissä oli jo kolme hollantilaista asiakasta. Kuski oli hieman myöhässä joten istuimme pakettiauton istuimilla kun aurinko laski horisontin taakse. Hitsi. Onneksi auringonlaskun jälkeen taivas värjääntyi punaisen eri sävyihin ja ihailimme maisemaa. Sinisen valon koristama DJ/saksofonisti käveli vieraiden keskellä luoden tunnelmasta liiankin siirappisen. Tähän paikkaan ei pariskuntien kannata tulla ellei vähintään ole tarkoituksena kihlautua! 
Emme olleet tarttuneet ravintolan tarjoamaan 20 euron lisämaksulliseen pöytään. Tällä lisämaksulla olisimme saaneet oman (tuulisen) yksityisemmän pöydän piha-alueen laidalta, pari metriä lähempää allamme avautuvaa Kos townia.Tämä ravintola ei siis ollut paras vaihtoehto kahdelle citysinkulle, mutta maisema oli lumoava. Ruoka oli ookoo, mutta aika tyyristä. Laskumme oli tuplasti se summa mitä olimme aiemmilla dinnereilla tottuneet. Tulipa ravintola koettua. Paluumatka ei ollutkaan enää kovin sujuvaa. Olimme tilanneet paluukyydin klo 22. Kello kymmeneltä kyytiä ei kuitenkaan ulkona näkynyt. Kävin sisällä kysymässä asiaa ja tarjoilija lupasi soittaa kuskille painottaen ettei tämä ole ravintolan syy. Pelkäsivät kai, että lähden räyhäämän Tripadvisoriin ja pilaamaan heidän arviointinsa. Istuimme ravintolan ulko-oven läheisyydessä puolisen tuntia kunnes pääsimme samaisten hollantilaisten kanssa paluukyydillä majapaikkaamme. Tippiä ei tästä (cash only) kyydistä jätetty.
Tokana päivä oli luvassa biitsipäivä. Marssimme lipunmyyntikojulle, josta ostimme 1,50 euron arvoiset paperiset bussiliput joilla pääsimme helposti Agios Fokaksen rannalle. Bussimatkan varrella oli paljon hotelleja, joiden pysäkeillä turisteja poistui ja astui sisään bussista. Hikisellä bussikyydillä suuntasimme Agios Fokaksen beach clubille nauttimaan rantaelämästä.Perille päästyämme emme saaneet parhaita aurinkotuoleja (book ahead!), mutta saimme kuitenkin pari aurinkotuolia tällä kivisellä rannalla. Aurinkotuolit eivät maksaneet mitään ja ravintolan henkilökunta kiersi tuolien ympärillä hieman liiankin verkkaisesti ottamassa tilauksia vastaan. Tälläkin rannalla uimakengät olisiva tolleet kätevät, sillä rannan kivet osuivat napakasti jalkapohjiin. Ilman uimakenkiäkin pärjää, mutta kivet ovat kuumia ja aallot ovat muovailleet rantaan korkean vallin, jonka yli päästäkseen on kivuttava ennen kuin pääsee lillumaan turkoosin väriseen mereen. Vastakkaisella rannalla siintää Turkin rannikko ja meidän tuulisilla aurinkotuoleilla oli ihana lukea kirjaa ja ottaa lungisti.
Hieman pidemmällä Agios Fokaksen rannasta olisi ollut Therma Beach, jonka erikoisuus on alue, joka on lämmin lähde. Tällä reissulla tämä ihanuus jäi kokematta, joka pitää tulla kokemaan kuulemma heti aamukuudelta jos aikoo saada lämpimän lähteeseen edes jollain lailla autenttisen kokemuksen ilman tuhatta muuta kanssapulikoijaa.
Viimeisenä Kosin iltanamme lähdimme tutkimaan Kos townin toista puolta, satamaa ja seutua ennen Lambin rantaa. Ja voi että mitä sieltä löysimme. Jos tykkäät käydä parin sadan muun turistin kanssa merirosvoristeilyillä ja tykkäät neonvaloista ja suomenkielisistä menuista niin valitse tämä osa kaupunkia! Täällä kalaravintoloiden mekassa käytyämme olimme tyytyväisiä oman majapaikkamme sijaintiin, joka oli huomattavasti rauhallisempi.
Viimeisenä Kosin päivänämme ajattelimme mennä katsomaan modernin lääketieteen kehtoa, Asklipieioa. Bussiaikataulut eivät tukeneet suunnitelmaamme. Aamun eka bussi oli jo lähtenyt ja seuraavalla bussilla emme enää ehtisi takaisin kaupunkiin ennen lauttamme lähtöä. Viimeinen Kosin päivä kuluikin sitten kierrellen Kosin vanhassa kaupungissa ja Casa Romana-museossa. Luimme kirjaa istuen eri kahviloissa litkien radlereita.
Jos aikaa olisi ollut enemmän niin olisimme vuokranneet pyörät ja polkeneet Tigaki-rannalle. Pyöräteitä Kos townissa oli yllättävän runsaasti ja meren rannassa korkeuserojakaan ei ollut. Kosin saaren muut alueet jäivät tutkimatta, mutta saimme pienen palan tutkittua ja se riitti meille tällä kertaa.
Majapaikan sijainti oli täyttä kultaa meille kun liikuimme lautoilla. Lauttasatamasta oli vajaan vartin kävelymatka pitkin rantabulevardia.
Kosin lauttamatkoilla olimme oppineet jo käyttämään Ferryhopper-sovelluksen kätevää palvelua, joka kertoi miten lauttamme pysyy aikataulussa. Kosilta lähtiessä lauttamme oli reilun tunnin myöhässä eikä lautan käyttämällä ollut varjoa saatikka penkkejä.
Kos, meillä oli hauskaa, mutta suhteemme ei kehittynyt hyvänpäiväntuttu-astetta syvällisemmäksi. Ja älkää hei missään nimessä tilatko kreikkalaista proseccoa, ei ole hyvää!
Siirryn katamaraanin takakannelle ottamaan kuvia. Henkilökunta siivoaa lattialta suurimpia vesilammikoita. Luojan kiitos emme jääneet ulkopaikoille istumaan. Katsellessani edessäni siintäviä söpöjä taloja en tajua edes vilkaista lahden toiselle puolen, siellä on yhtä paljon hienoa taloja rinteessä. Monet talot ovat peräisin italialaisten vallan ajalta 1800-luvun lopulta.
Polku menee rinnettä pitkin nousten vuoren rinnettä pitkin. Rantaa ei vaan näy. Ystäväni J on kaukana edessäni kun itse pidän valokuvaustaukoja ja ihailen kirkasta vettä allamme.
