Oman äidin kanssa viikonloppureissu, uhka vai mahdollisuus? Päätin ottaa sen mahdollisuutena, sillä itsehän olin hänet tälle reissulle mukaan kutsunut. Olimme siskon kanssa osallistuneet äidin lentolipun kustannuksiin äitienpäivälahjana, sillä viettäisin pitkän äitienpäiväviikonlopun äidin kanssa keväisessä Berliinissä. Perheen kanssa Berliinissä olin ollut viimeksi joskus 90-luvulla Saksan roadtripillämme, äiti ei ollut sittemmin Berliinissä käynyt joten oli korkea aika äidinkin tulla ihailemaan Berliiniä.

”Bussi vai Uber?” varmistin vielä äidin mielipiteen puoli viiden jälkeen perjantaiaamuna. Ehtisimme 615-bussilla lentokentälle varsin hyvin, mutta kahdestaan matkatessa Uber-kyydin helppous kiehtoi ja nappasimmekin mersukyydin Kalliosta lentokentälle. Äiti oli saapunut Hämeestä jo edellisenä päivänä Helsinkiin, jotta ehtisimme aamulennollemme Berliiniin. Ulkona oli jo valoisaa kun ennen viittä odottelimme kyytiämme saapuvaksi.

Lentokoneessa edellisellä rivillä istunut saksalais-thaimaalainen perhe piti huolen, että pysyimme hereillä. Lento sujui kuitenkin hyvin ja melkein heti mustikkamehun litkimisen jälkeen laskeuduimme rypsipeltojen yli aurinkoiselle Brandenburgin lentokentälle. Lyhyt lentomatka lisää aina vaan Berliinin ihanuutta!

Tämä olisi toinen lentoni tälle ”uudelle” Berliinin lentokentälle. Meillä ei ollut menomatkalla ruumalaukkua mukana ja ravasinkin kohti juna-asemaa vilkuillen aina välillä onhan se äiskä vielä näköetäisyydellä. Ostimme automaatista kymmenen euron hintaiset ABC-päiväliput, joilla pääsisimme kätevästi hotellillemme Friedrichshainiin. Erehdyin kuitenkin junaraiteista ja olimme kaukojunien laiturilla kun halusimme tähdätä S9-junaan, joka veisi meidät aavistuksen hitaammin, mutta ilman vaihtoja kohti Warschauer Strassen juna-asemaa. Lopulta S-kirjain löytyi ja pääsimme matkaan. Ihailimme täyden junan ikkunasta avautuvia vehreitä maisemia, syreenit kukkivat ja melkein pilvetön taivas piti huolen perjantaifiiliksestämme.

Berliinin soolomatkoillani olen suosinut Motel One-ketjun kohtuuhintaisia ja siistejä huoneita, mutta tällä kertaa päätin panostaa majoitukseen. Äidin kriteerinä majoituspaikalle oli hyvä hotelli ja aamupala. Olin Rotterdamin reissullani yöpynyt nhow-ketjun hotellissa ja päätin tällä kertaa kokeilla Berliinin neljän tähden nhow-hotellia, joka kuvien mukaan piti sisällään musiikkia ja pinkkiä väriä.

Jätimme matkalaukut hotellin säilytykseen ja suuntasimme kohti Alexanderplatzin kauppoja. Ensin piti kuitenkin löytää lounasta ja mikä olisikaan maukkaampaa kuin berliiniläinen ”perinneruoka”, kebab. Tilasin kanakebabimme hienosti saksaksi, mutta kebabyrittäjä vaihtoi kielen lopulta englanniksi.

Alexanderplatzilla tiemme eroavat, äiti suuntaa mekko-ostoksille Galeria Kaufhofiin ja itse suuntaan Primarkiin. Parin tunnin shoppailun ja ihmispaljouden jälkeen kaipaamme taukoa. Muistan edellisiltä Berliinin reissuiltani ParkInn-hotellin näköalaterassin ja suuntaamme juomille hotellin katolle. Viimeiset viisi kerrosta nousemme jalkain portaita pitkin.Näköala on kuitenkin kaiken kapuamisen arvoinen. Näköalaterassille on kuuden euron sisäänpääsymaksu, mutta pääsemme ihailemaan Berliiniä yläilmoista. Juomataukomme maksaa lopulta melkein kaksikymmentä euroa, jota voi pitää berliiniläisellä hintapuulla mitattuna kalliina. Aurinko polttaa äidin mustiin farkkuihin ja lähdemme vielä C&A:n ja DM:n kautta hotellille.

Olin buukannut meille twin-huoneen, mutta saimmekin doublehuoneen yhteisellä peitolla. Jos emme olisi vastaanotossa jonottaneet niin kauaa niin olisin lähtenyt vastaanottoon kysymään erillisiä peittoja, mutta äiti vakuuttelee ettei tarvitse niin paljoa peittoa. Miten jotkut pystyvät nukkumaan yhden yhteisen peiton alla, en ymmärrä 😀

Perjantaina illalla emme aio syödä kebabia vaan löydämme hotellin läheltä mukavan italialaisen La Cesta-ravintolan, jonka terassilla syömme hyvää pizzaa ja juomme viiniä.

Yhteisestä peitosta huolimatta nukun hyvin yöni pinkissä hotellihuoneessamme ja suuntaamme aamupalalle. Hotellin aamupala nousee heti kieltämättä kaikkien aikojen TOP5-aamupalojeni joukkoon. On erilaisia leikkeleitä, juustoja, tuoreita marjoja, sämpylöitä ja vaikka mitä. Jopa ilmaista proseccoa!

Äidillä on vaikeuksia saada TAVALLISTA kahvia, mutta minä teenjuojana hihkun ilosta. Hotelliaamiaisilla iloitsen  jos tarjolla on mustan teen lisäksi vihreää teetä.

Täällä on kuuttatoista (16!) erilaista irtoteetä tarjolla. Toisen kahviautomaatin takaa löytyy vielä yhdeksää eri pussiteetä! Halleluja!

Aamiainen on niin kattava, että meille meinaa tulla kiire ehtiä jokiristeilyllemme. Hotellin edustalla oli jokiristeilyn kylttejä ja nyt lauantain kunniaksi aiomme ottaa aamun ensimmäisen jokiristeilyn heti kymmenen aikaan.

Katamariinimme toimii aurinkovoimalla ja liikkuu äänettömästi pitkin Spree-jokea. Kanssamme risteilyllä on ainoastaan kuusi muuta henkilöä, joten saamme siemailla appelsiinimehujamme leveästi katamaraanin parhailta keulapaikoilta.

Berliini todellakin näyttää erilaiselta veden päältä katsottuna. Ohitsemme lipuu äänekkäästi muita sightseeing-laivoja. Meidän risteily saattoi maksaa hieman enemmän, mutta emmepä istu kuin sardiinipurkissa sadan muun turistin joukossa.

Parin tunnin mittaisen risteilyn jälkeen suuntaamme metrolla kohti Kreuzbergiä. Olen jo pitkään halunnut käydä Bergmannstrassella. Lounastamme eräässä kahvilassa ja ihmettelen edelleen miten niin monessa paikassa ei voi maksaa kortilla. Alueella olisi ollut kivoja puistoja, mutta suuntaamme vielä East Side Mallille etsimään viimeisiä tuliaisia.

Äiti on halunnut syödä schnitzeliä jo eilen. Tänään schnitzelin hammasta kolottaa vielä kovempaa ja löydänkin lähistöltä ihan ihkaoikean schnitzelravintolan, mutta ravintolan terassilla lukee, että ravintola on täyteen varattu. Astelemme joen yli nälkäisinä. Äiti haluaa edelleen schnitzeliä, mutta pääsemme kompromissiratkaisuun ja löydämme meksikolaisen ravintolan. Ravintolan sisäänheittäjä ohjaa meidät kahden hengen pöytään ja tuo menut. Halpa paikka, mutta miksi täällä ei kukaan syö? Miksi täällä on niin paljon tyhjiä pöytiä. Epäilykseni heräävät ja reissun eka kunnollinen riita on käsillä.

Vaihdamme paikkaa toiseen meksikolaiseen ravintolaan. Täällä on pöydät melkein täynnä ruokailevia ihmisiä ja annokset näyttävät hyviltä. Saamme pöydän, mutta tarjoilija mainitsee, että meillähän ei sitten voi kortilla maksaa. Nousemme ylös ja raahaan äidin vastentahtoisesti viereiseen vietnamilaiseen Umami-ravintolaan, jonka olin Google mapsista jo aiemmin bongannut. Ravintola näyttää olevan todella suosittu. Wolt-kuskit hakevat annoksia ja ulkona on pieni jono ihmisiä odottamassa pöytien vapautumisia. Pöydät ovat pieniä ja ravintolan tuolit selkänojattomia, mutta nälkäkiukussamme emme enää lähde vaihtamaan paikkaa. Lopulta äitikin myöntää, että ruoka oli hyvää vaikka tuoli olikin kamala.

On kuukauden ensimmäinen lauantai-ilta ja se tarkoittaa hotellimme lavalle livemusiikkia. Juomme muutamat drinkit katsellen Spree-jokea ja kuunnellen dj-musiikkia.

Sää on suosinut meitä koko viikonlopun ajan. Huomenna meillä on vielä aikaa rauhassa nauttia aamiainen ja sitten pikkuhiljaa lähteä junailemaan kohti Brandenburgin lentokenttää.

Sunnuntaina syömme pienen lounaan lentokentän loungessa ja ahtaudumme takaisin Finnairin sinivalkoisiin siipiin. Lentomme on hieman myöhässä, mutta vihdoin pääsemme koneeseen. Lento sujuu jälleen mallikkaasti, mutta juuri kun olemme Sipoon metsien yli kaartaneet kohti Helsinki-Vantaata niin kone vedetään takaisin ylös. Äiti tarraa käsivarteeni kiinni ja oma sykkeenikin nousee. Onneksi tiedän, että koneen ylösveto on suhteellisen tavallinen turvallisuustoimenpide ja olin saman yllätyksen kokenut aiemminkin yhdellä Lontoon lennolla.

Lennämme pitkälle yli Lauttasaaren ennen kuin kapteeni kuuluttaa meille, että tuuliolosuhteet olivat muuttuneet niin merkittävästi, että kone vedettiin turvallisuussyistä takaisin ylös. Toinen kerta toden sanoo ja toisella kerralla pääsemme turvallisesti takaisin maan pinnalle. Äiti suuntaa kohti Hämeen junaa ja minä jään lentokentälle odottelemaan ruumaan mennyttä matkalaukkuani, jossa on puolet Alexanderplatzin DM-liikkeen valikoimasta.

En ollut äidin kanssa reissannut kahdestaan sitten vuoden 2008 kun olimme Thaimaassa. Reissusta opimme, että lauantai-illalle kannattaa tehdä pöytävaraus jos haluaa johonkin tiettyyn ravintolaan. Se estää nälkäkiukun syntymistä ja rytmittää sitten muutenkin päivän ohjelmaa.

Olemme äidin kanssa edelleen puheväleissä ja roudasimme järkyttävän määrän tuliaisia siskonlapsille 😀 Äiti tykkää reissata Väli-Amerikan sademetsissä kun itselle shoppausmaratooni Euroopan kaupunkilomalla on täysin varteenotettava vaihtoehto. Milloin pääsee taas uudelleen Berliiniin?

Seuraavilla Berliinin reissuilla kokeiltavia juttuja:

• Tempelhofin puisto
• Stadbad Neukölln, Berliinin vastine Yrjönkadun uimahallille
• Badeschiff
• Teledisko, maailman pienin disko!
• Modersohn Brücke (Modersohnin sillalla kuulemma on paras paikka katsoa auringonlaskua)
• Neni Berlin