Koli, veit palan sydämestäni

Meistä jokainen on nähnyt jylhän kauniin maiseman Kolilta kohti Pielisen saaria, joko kuuluisien taitelijoiden ikuistamana tai digikameroiden tallentamana.

Koli on pitkään ollut listallani. Olin poikennut siellä viimeksi lapsena vuosikymmeniä sitten joten olikin jo aika uudelle Kolin reissulle. Lähdin liikkeelle sunnuntaiaamuna Lammilta. Olin saanut äitini auton lainaan ja ajoin Asikkalan kautta Joutsaan. Pidin pienen tauon Pulkkilanharjulla ja jatkoin matkaani Joutsan kautta Pieksämäelle. Pieksämäeltä Varkauden ohi kohti Kolia. Ajokilometrejä kertyi noin 430 ja olin perillä Kolilla iltapäivällä viiden aikaan.Olisin päässyt Kolille julkisillakin, mutta auton ratissa saisin vapaamman aikataulun.Olin pitkään miettinyt oliko mitään järkeä lähteä ajamaan toiselle puolen Suomea yksin? Olen erittäin tyytyväinen etten perunut suunnitelmiani Kolin reissusta.

Ajoin autolla matkatavarani suoraan Break Sokos Hotel Kolin yläpihalle. Kirjauduin sisään tulevien kolmen yön huoneeseeni. Leukani loksahtivat auki kun näin silmieni verkkokalvoille avautuvan maiseman hotellihuoneessani. Näissä maisemissa kehtaisi kolme seuraavaa yötä nukkua!

Palasin autolleni ja huomasin saaneeni tuulilasiini lapun, jossa kerrottiin pysäköinnin olevan kielletty hotellin ylätasanteella. Tiesin sen, mutta kapinallisesti jätin autoni sinne parkkiin siksi aikaa kun siirsin matkatavarani hotellihuoneeseen. Hotellin ylätasanteen muutamat 15 minuutin parkkipaikat olivat varattuja siihen aikaan. Säästyin onneksi parkkisakoilta ja riensin heti siirtämään autoani alempana sijaitsevalle parkkitasanteelle. Parkkitasanteelta löytyi hyvin parkkipaikkoja varsinkin P2-parkkialueelta. Kolin oma funikulaari kuljetti minut sujuvasti takaisin hotellille parkkitasanteelta.

Päästäkseen Kolin kansallismaisemien makuun ei tarvitse kauaksikaan kävellä hotellilta. Itseasiassa tämä huippujen kierros onnistuu noin reilun kilometrin mittaisella reitillä, jonka voi periaatteessa kävellä vaikkapa korkokengillä. Hotellin ylätasanteelta lähtee kaksikin selkeästi merkittyä eri reittiä kohti ehkä Suomen tunnetuimpia maisemia, Ukko-Kolin, Paha-Kolin ja Akka-Kolin huippuja. Sinne säntäsin minäkin heti sunnuntai-iltana.

Päästäkseen Kolin makuun paremmin on kuitenkin hyvä kaivaa ”paremmat” kengät esille ja suunnata Ukko-Kolia pidemmälle. Ostin hotellin vastaanotosta kahden euron hintaan Kolin lähimpien patikkareittien kartan. Olin saanut hyvät vinkit jo etukäteen ystäviltä tietooni, mutta paperisen kartan luoma varmuus tuntui pelkkää kännykkäkarttaa turvallisemmalta.

Maanantaiaamuna halusin kokea auringonnousun Kolilla. Tarkoituksenani oli mennä Ukko-Kolin kallioille ihailemaan auringonnousua, mutta huomasin auringonnousun tiirailun onnistuvan varsin hyvin yöpaidassani suoraan omasta hotellihuoneestani. Laiskuus voitti ja vedin verhot syrjään ja pääsin paraatipaikalta ihailemaan suoraan edessäni nousevaa aurinkoa.

Auringonnousun jälkeen painuin vielä pehkuihin pariksi tunniksi ennen kuin pääsin nauttimaan hotelliaamiaisesta. Hotelliaamiaisen suosikikseni nousi ihanat oikeat karjalanpiirakat munavoilla! Viimeisenä aamuna tuhosin karjalanpiirakoita kolmin kappalein suuhuni 😀

Mäkrän kierto

Mäkrän kierto on yksi Kolin alueen suosituimmista päiväretkistä. Elokuun toiseksi viimeisenä maanantaina kanssani Mäkrän kierron poluilla näkyi ehkä kymmenen muuta ihmistä. Ruuhkaksi sitä ei siis voinut kutsua. Iltapäiväksi oli luvattu sadetta joten lähdin reippailemaan kohti Mäkrää jo kahdeksan jälkeen aamulla.

Reitistä löytyi netistä hyvät opasteet ja ihmettelinkin alkumatkasta miksi reitin vaikeusasteeksi oli luokiteltu melko vaativa. Sanan merkitys konkretisoitui kun lähenin Mäkrän huippua. Silmieni edessä avautui suhteellisen pitkä ja jyrkähkö rinnepolku. Polulla sai miettiä askeliaan tarkkaan, jotta tasapaino säilyi ja matkanteko etenisi verkkaisesti kohti huippua. Sisareni olisi ollut ylpeä kun olisi nähnyt minut kapuamassa tätä rinnettä ylös. En onneksi joutunut tulemaan samaa rinnettä alas samasta kohtaa. Parissa kohdassa jouduin ottamaan kädetkin apuun, jotta pysyin varmasti ”pystyssä”.

Saavuin vihdoin Mäkrän huipulle ja pääsin ihailemaan maisemia kohti Kolin vaaroja ja Pielisen kimmeltävää sinistä pintaa. Täysin sattumalta valitsin taukopaikakseni Eero Järnefeltin kuuluisan männyn, joka ei valitettavasti enää ole kovin elinvoimaisen näköinen.

Lasku Mäkrän laelta alas oli paljon helpompi kuin nousu. Kävelin Mäkrän huipulta kohti Ikolanahon taukopaikkaa, josta kävelin reitin helpoimmat kilometrit takaisin kohti Kolin hotellia.

Aikaa tähän retkeen minulta kului kokonaisuudessaan noin reilu kolme tuntia, patikoituja kilometrejä noin seitsemän ja ehdin takaisin hotellille reippaasti ennen iltapäivän sateita.

Maanantai-iltapäivän vietin Kolin hotellin alakerrassa kylpylässä. Kylpylän altaissa ja saunoissa oli ihana rentoutua päivän patikkareissun jälkeen. Itse pidin eniten seitsemän astetta lämpimän kylmäaltaan ja 34 asteisen lämpimän altaan vuorottelusta! Omasta hotellihuoneesta pääsee kylpylään suoraan kylpytakissa, kätevää eikö?!

Ryläyksen kierros

Tiistaina oli uusi patikkapäivä. Tänään sääennuste lupasi sateetonta keliä koko päiväksi joten suuntasin hieman pidemmälle patikkareissulle kohti Ryläystä. Ystäväni J ja J olivat olleet noin kuukausi aiemmin Kolilla patikoimassa Herajärven kierrosta ja suosittelivat minulle näitä reittejä.

Otin auton alleni ja ajoin Jero-järven rannalle Peiponpellon parkkialueelle, sillä alkumatka olisi ollut pitkälti eilisen patikkaretken reittejä ja tällä tavoin säästäisen melkein kahdeksan kilometriä kävelyä.

Peiponpellon parkkialueelta kävelin kolmisen kilometriä Ryläyksen reitin alkuun. Ryläyksen parkkipaikalta on 2,2 kilometriä Ryläyksen laelle. Matka kuulostaa lyhyeltä, mutta vaihteleva maasto tekee matkasta pidemmän kuin miltä kaksi kilometriä kuulostaa.

Ryläyksen laella on nätti suoalue, jonka pystyi vaeltamaan pitkospuita pitkin. Osa pitkospuista oli suhteellisen huonossa kunnossa, joten jokaisella askeleella sai olla tarkkana ettei puu jalkojen alla räsähtänyt palasiksi. Ryläyksen laella on iso kota ja tulipaikka, jossa oli helppo pitää taukoa ja kuivatella hikipisaroita.

Paluumatka Ryläyksen laelta takaisin autolle kului nopeammin, sillä reitti oli siinä vaiheessa tuttu enkä pysähdellyt valokuvaamaan paluumatkalla yhtä ahkerasti kuin menomatkalla.Kilometrejä kertyi jalkoihin Ryläyksen reissun aikana noin kolmisentoista. Aikaa tähän reissuun minulta meni kuutisen tuntia kävellessäni rauhallisesti ja nauttien maisemista.

Välineurheilua?

Maanantaina minua vastaan käveli vanhempi mies, joka totesi minulle ”Täällä saa kävellä itsensä ihan läkähdyksiin ja vielä ihan ilmaiseksi!”. Hän oli oikeassa!

Kunnon varusteilla patikkaretkistä saa entistä sujuvampia. Käveleminen Kolin patikkareiteillä on hieman erilaista kuin kävellä iltalenkki Töölönlahden ympäri. Hyviin käytöstapoihin kuuluu metsässä vastaantulevien henkilöiden tervehtiminen vaikka huomasi, että nuoremmille retkeilijöille tervehdyksiin ei saanut vastakaikua.

Ilmojen herra suosi Kolin reissuani ja minulle sattui vallan mainiot retkeilykelit. Lämpötilaa oli noin 15 astetta eikä metsässä ollut liian märkää maastoa. Pärjäsin hyvin ohuella välikerrastopaidalla, ohuella välihupparilla ja kuoritakilla.

Askelia sai melkein koko ajan varoa. Oman elämäni spidermäninä oli paikoin hypeltävä kiveltä toiselle luottaen oman tasapainon säilyvän.

Minulla oli Kolilla mukana omat vaelluskenkäni ja siskolta lainaan saadun Salomonin polkujuoksukengät, jotka osoittautuivat vallan mainioiksi kengiksi Kolin maisemiin! Kengissä oli pienet ”piikit”, jotka estivät askeliani lipsumasta.

Eväät minulla oli pakattu 20 litraiseen isomman Ospreyn rinkkani päiväreppuun, jossa oli kätevät kiinnikelenkit niin vyötärölle kuin rinnalle. Päiväreppuun mahtui niin eväät, vedet kuin iso sadetakkinikin. Kiinnikkeiden avulla reppu pysyi varmasti selässä eikä tippunut vaikka välillä kumartui poimimaan muutaman mustikan välipalaksi omaan suuhunsa.Hyttysiä oli juuri sen verran, että niiden olemassaolon muisti.

Luontopolkujen varsilla näki jonkin verran roskia. On vaikea ymmärtää niitä henkilöitä jotka eivät jaksa viedä metsään tuomiaan roskia myös pois sieltä. Matkan varrella näkyi niin kalsareita, kertakäyttöisiä sadetakkeja kuin yksittäisiä crocs-kenkiä.

Onko patikointi välineurheilua? Se voi olla. Hyvissä releissä retkeily on mukavampaa, mutta onneksi retkeilyyn liittyviä välineitä ei tarvitse olla joka vuosi ostamassa uusia. Omalle ostoslistalleni menee omat polkujuoksukengät ellei sisko halua myydä vanhoja polkujuoksukenkiään minulle.

Ystäväni suosittelivat minua ottamaan istuinalusen mukaani. Juuri kun olin heittänyt vanhojen Kånken-reppujeni istuinaluset pois, jouduin marssimaan Tokmanniin ja ostamaan itselleni uuden istuinalusen. Ilman istuinalusta olisin nämä reissut myös pärjännyt, mutta varsinkin kivien päällä istuessa istuinalus lämmitti mukavasti takapuolta.

Eväiksi valitsin tällä kertaa välipalapatukoita, banaania ja suklaata. Monessa taukopaikassa tulen tekeminen olisi onnistunut, mutta omat tulentekotaitoni ilman kahta litraa sytysnestettä ovat sen verran heikot, että päätin tällä kertaa jättää makkarat kauppaan odottamaan muita.

Paluumatka

Keskiviikkoaamuna koitti haikea kotimatka. Olin viihtynyt Kolilla todella hyvin! Päivät patikoiden ja illalla illastin hotellin omassa ravintolassa kaikessa rauhassa.

Valitsin paluumatkalle eri reitin kuin tulomatkalleni. Ajoin pitkin kutostietä aina Parikkalaan asti, jossa pysähdyin ystäväni suosituksesta Patsaspuistoon. Puistoon on helppo poiketa, sillä se sijaitsee suoraan kutostien varressa.

Parikkalan patsaspuistosta on muutaman minuutin ajomatka seuraavaan pysähdyksen arvoiseen paikkaan Iloisen pässin maalaispuotiin. Tämäkin paikka on ihan kutostiessa kiinni. Söin maittavan lihapullalounaan ja sain energiaa loppumatkaa ajatellen.

Kolin reissu ylitti kaikki odotukseni. Pääsin nauttimaan hotellielämän helppoudesta ja valtavan kauniista luontomaisemasta. Hyvää ruokaa ja juomaa sopivasti suhteessa luonnossa askellettuihin patikkakilometreihin. Koli, voit olla varma että palaan luoksesi! Suosittelen reissua Kolille kaikille lämpimästi <3