N E W Y O R K

 

IMG_2931.JPG

JFK

Etsin katseellani pinkkiä matkalaukkua matkatavarahihnalla. Huomaan Tarja Halosen tekevän delegaationsa kanssa samaa parin metrin päässä vasemmalla puolellani. Vartijakoira nuuhkii viereisen naisen käsimatkatavaroita. Naisen isosta käsilaukusta paljastuu loppuunsyödyn Toblerone-paketin kuoret.  Olen JFK:lla! Vuosien mittainen säästöurakka erilliselle New York -säästötililleni on ohi ja olen päässyt törsäämään tilille (ja luottokortille) kertyneet rahat, jihaa!

Pääsin todella sujuvasti tähän pisteeseen. Passintarkastuksessa henkilökunta huusi juuri minun kohdallani ”First time ESTA?!” Juu, se olen minä! Samalla lennolla ollut Sauli Niinistö tuskin samaan jonoon joutui. Pääsen ohi jonon suoraan tiskille. Passi ojennetaan virkailijalle ja sormenjäljet otetaan talteen. Virkailija kysyy miksi tulen maahan ja kuinka kauan viivyn. Minua on peloteltu mittavilla maahantulokysymyksillä, aivan turhaan ainakin tällä kertaa.

Puolityhjä matkalaukkuni saapuu vihdoin ja lähden metsästämään metrojunan kylttejä. Löydän metroasemalle yhdistävän lentokenttäjunan. Astun ensin vahingossa väärään junaan, sillä en löydä junan karttaa tarpeeksi nopeasti. Pääsen kuitenkin heti seuraavalla pysäkillä vaihtamaan oikeaan junaan, joka vie minut metroasemalle. Lentokenttäjuna maksetaan vasta siirryttäessä metroaseman puomien toiselle puolen. 

Forexin virkailija uhkaili minua viikolla puhelimessa ettei luottokorttiaan kannattaisi näissä julkisten liikennevälineiden maksukojeissa käyttää. Uhmaan hänen omaa bisnestään puolustavaa mielipidettä ja tungen luottokorttini masiinaan maksaakseni viiden dollarin hintaisen maksun. Dollarin lisämaksu tulee muovisesta matkalipukkeesta. Mahtavaa lisärahastusta!

Metron sisäänkäynnillä yritän kuponkihaukkana käyttää samaa dollarin maksanutta muovilipuketta metrolipun lataamiseen. Tarkoituksenani oli ostaa viikon mittainen metrolippu, mutta en löydä ko. lipputuotetta. Takanani ollut mies hermostuu säätämiseeni. Hän kiiruhtaa apuun ja näppäilee minulle tavallisen metrolipun. Hän kaappaa luottokorttini kädestäni ja pienen hetken kuluttua minulla on metrolippu kädessäni. Thank you vaan! Entinen päänsisäinen pankkivirkailijani pudistelee päätään. Tällä tavallako niitä korttihuijauksia viattomille turisteille tehdään 😀

Kohti Upper West Sidea

Noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen metro saapuu. Onnistun saamaan istumapaikan ja yritän vähentää päälläni olevia vaatekerroksia metron kuumuudessa. Väsyttää. Onhan kello jo reippaasti yli puolenyön Suomessa, mutta nyt elämme vasta sunnuntaista alkuiltaa paikan päällä. Vaihdan 42 Streetin metroasemalla ykkösen metroon ja suuntaan Upper West Sidellä 103rd Streetin aseman kohdalla sijaitsevaa hostelliani, Hi New York Cityä (http://hinewyork.org) .  New Yorkin hotellien hinnat hipovat taivaita, mutta tästä hostellista sain kohtuuhintaan 438 dollarilla (379,93 eurolla) majoituksen koko viikoksi. Rahan edessä joudun tekemään myöntymyksen omasta rauhasta, sillä tulen jakamaan huoneen joka yö kolmen muun naisen kanssa. Liityn hostellin vuosijäseneksi, sillä 18 dollarin (15,63 euron) vuosimaksu on edullisempi kuin yökohtainen kolmen dollarin kannatusmaksu. Yhden yöunen hinnaksi tulee siis noin 57 euroa. Monessa muussa paikassa olisin saanut hienonkin hotellihuoneen tuolla hinnalla, mutta nyt olen New Yorkissa. Korvatulpat valmiina lähden kapuamaan kohti toisessa kerroksessa olevaa huonettani.

Huoneessani on kaksi kerrossänkyä. Olen pyytänyt jo varausvaiheessa keväällä toiveekseni saada alempi punkka haltuuni. Tuuletan huoneessa kun näen oman A-petini sijaitsevan kerrossängyn alemmassa kerroksessa, jes! Helpottaa elämää suuresti kun ei tarvitse kavuta kömpelönä ihmisenä yläsänkyyn. Syön hostellin kahvilassa kanasalaatin iltapalaksi ja suuntaan suihkun kautta nukkumaan vaikka kello on vasta yhdeksän illalla. Aamulla herään ilman herätyskelloa jo ennen kahdeksaa. Aikaerosta toipuminen näyttää sujuvan varsin mallikkaasti. Olen buukannut deluxe-dormipaketin, joten yöpymisen hintaan kuuluu pieni aamupala. Deluxe on kuitenkin loppujen lopuksi aika kaukana tästä majoituksesta 😀 Seuraavalla New Yorkin reissullani haluaisin mielummin asua enemmän ”ytimessä”, mutta helppo metromatka Midtowniin ei ole tässäkään vahtoehdossa hassumpaa kun vaakakupissa on eri määrä dollareita.

 

 

IMG_2648.JPG

 

Uusi viikko, uusi kaupunki: New York

Sisäänkirjautumisen yhteydessä en saanut aamiaislipukkeitani joten suuntaan aamulla heti ensimmäiseksi takaisin respaan pyytämään paperilipukkeita joiden avulla saan aamupalani. Palvelu tiskin toisella puolen on ripeää, mutta ei niin ystävällistä. Puuron, banaanin ja teemukin voimin lähden kohti legendaarista Central Parkia. Fiilistelen puiston tunnelmaa. Lenkkeileviä ihmisiä juoksee ja hölkyttelee ohitseni tasaiseen tahtiin. Ah, New York!

 

 

IMG_2866.JPG

 

P9240782.JPG

 

 

P9240797.JPG

 

 

P9240806.JPG

Olen vihdoin täällä! Central Parkissa!

Kävelen rauhallisesti puiston läpi ja huomaan kätevästi olevani 5th Avenuen kauppojen edustalla. Trump Towerin edessä kohisee niin toimittajia kuin tieremonttia.

 

P9240819.JPG

 

Suuntaan askeleeni määrätietoisesti edessäni näkyvään Uniqlon Flagshipstoreen. Kiertelen ympäri ämpäri Midtownia ja sen kuuluisia rakennuksia. Gapilta matkaani tarttuu uusi raitapaita, kaverille löydän hänen tilaamiaan vitamiineja. Kånken täynnä tavaraa suuntaan myöhään iltapäivällä sadetta pakoon MoMa-museoon, jonne pääsen sisään 25 dollarin sisäänpääsymaksulla. Museossa olisi myös ilmaisaikoja, mutta maksan 25 dollaria siitä mielenrauhasta, että saan ihailla taidetta edes jotenkuten siedettävän ihmismäärän joukossa. Kuuluisat taideteokset vilisevät silmieni edessä.

 

IMG_2681.JPG

IMG_2692.JPG

 

 

 

 

 

P9240837.JPG

P9240840.JPG

It’s raining men (or actually Antti Holma)

Tiistaiaamu, synttäripäiväni! Jaiks! Sateenvarjolle tulee tarvetta heti kun astun hostellilta ulos. Lähden kävelemään kohti keskustaa. Vesisade yltyy ja päätän pitää breikin Starbucksissa. Nappaan sitruunaleivoksen ja teen synttäreideni kunniaksi. Huomaan, että kahvilan toisessa pöydässä istuu tutun näköinen mies. Avaan Instragramin ja katson Antti Holman instatilin, ei himskatti. Holma on postannut eilen kuvan Nykistä, se voi olla hän! Olen höröttänyt hänen jutuilleen NIIN monta kertaa ja hän on myös niin KUUMA!

Hetken tuijotettuani miestä maanisesti päätän lähestyä häntä ihan suomen kielellä. ”Hei anteeksi!” Pää kääntyy puhelimesta ylös kohti minua ja hän selvästi ymmärtää puheeni ja onkin kuin onkin ILMIELÄVÄ ANTTI HOLMA! Sosiaaliset tilanteet jännittyneenä eivät ole ikinä olleet varmuusaluettani joten huomaan sönköttäväni Antti Holmalle kuinka häntä ihailen ja selitän hänelle jotain Cheekistä. Holma sattuu tietämään, että Cheek on palannut reissultaan Suomeen.

Tajuan vasta myöhemmin samana päivänä, että Holmahan näytteli Cheek-elokuvan pääroolin. Voi PRKL! Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että rohkaistuin menemään Holman juttusille vaikkakin kohtaamiseni hänen puoleltaan oli pelkästään ehkä tyyliä tapasin-surkuhupaisan-suomalaisen-junttituristin-Nykissä. Kaikkea hyvää Antti sinulle! Ja ANTEEKSI! Olet varmaankin juuri sen vuoksi siellä New Yorkissa, että tämänkaltaiset suomiturret eivät sinulle juttelisi 😀

Loppupäivä sujuu kauppoja ja vesilätäköitä kierrellen. Päätän extempore mennä jalkahoitoon because it’s my birthday! Olen kävellyt Lincoln Centerille asti ja löydän TKTS:n lipunmyyntikojun, mutta en uskalla vielä löydy seuraavaa päivää lukkoon ja ostaa musikaalilippuja. Päätän sen sijaan viettää sateisen tiistai-illan elokuvissa. Varaan itselleni lipun illan Crazy Rich Asians -leffaan ja upottaudun leffateatterin kiikkuvaan tuoliin parin tunnin ajaksi. Hieman erilainen synttäripäivä oli tänään, ei huono. Hostellin sängyssä olen tänä iltana poikkeuksellisesti vasta iltakymmenen jälkeen 😀

Keskiviikon huumaa

Keskiviikkoaamuna nappaan jälleen pienen aamupalan ja suuntaan keskustaan kohti Macysin tavarataloa. Hullaannun kokeilemaan kymmeniä suht edullisia Levis-farkkuja, mutta tulen järkiini ja ostan Leviksen vaatteita t-paidan verran. Kummipojalle, kummitytölle ja siskontytöille tavaratalosta tarttuu enemmänkin vaatetta.

Syön lounaan Macysin Mäkkärissä. Yritän tehdä tilaukseni ravintolan edustalta löytyvästä itsepalvelukoneesta, mutta en ikinä löydä laitteella tarvittavia numerolappusia joten päädyn normijonoon odottamaan omaa kana-ateriaani. Syödessäni perinteistä majoneesitonta kanahamppariani saan samassa pöydässä istuvalta herttaiselta vanhemmalta naiselta sunnuntaille kutsun kirkkoon. Sunnuntainen lentoni pelastaa minut hänen manauksiltaan ja suuntaan kohti vanhojen kiskojen päälle rakennettua The High Linea, sillä sisäinen New Yorkin To do -listani tikittää.

Ostoskassit käsissä kävelen The High Linen päästä päähän. Päivän päätän West Village-kierrokseen, johon kuuluu Frendien kuvitteellinen talo ja Sinkkuelämää Carrien portaat.

P9260892.JPG

P9260922.JPG

P9260926.JPG

P9260933.JPG

P9260955.JPG

P9260983.JPG

Frendit-sarjan päähenkilöiden kuvitteellinen asuintalo. 

P9260993.JPG

Sinkkuelämää-Carrien portailla kävi kuhina. Where are you Mr Big?

Lower Manhattan

Torstaina nähtävyyskierrokseni jatkuu Lower Manhattanilla. Kävelen Lonely Planettini kävelykierroksen, joka johdattaa minut One World Obseratoryn juureen. Mietin ennen reissua pitkään ostanko lipun ennakkoon johonkin New Yorkin näköalapaikoista, mutta sään epävarmuuden ja mahdollisesti muuttuvien suunnitelmieni vuoksi en uskaltanut osta monen kympin arvoista sisäänpääsyä ennakkoon.

 

P9271050.JPG

 

Nyt torstaina puoliltapäivin näköalatornin lipunmyynnissä ei ole pahaa ruuhkaa. Lippu näköalatasanteelle ja vapaavalintainen juoma yläkerroksissa maksaa 47,37 dollaria eli 41,42 euroa. Turvatarkastuskin sujui sutjakkaasti ja pian olenkin ihailemassa Lower Manhattania ja Vapaudenpatsasta reilun 100 kerroksen korkeudesta. Näköalakierroksen kruunaa lasi kuohuviiniä näköalatasanteen baarissa. Suosittelen lämpimästi ostamaan tuon juomalipukkeen alakerran lipunmyynnistä, sillä noin viiden euron hintainen lipuke tuo suuren säästön jos yläkerroksissa mahtavissa maisemissa aikoo jonkin juoman nauttia.

 

 

P9271063.JPG

P9271066.JPG

One World Observatoryn alakerrasta pääsee kätevästi viereiseen ostoskeskukseen jossa mieleeni tulee ystävän suosittelema Century 21- tavaratalo. Se löytyykin ihan kulman takaa ja teen tästä tarjoustavaratalosta mahtavia löydöksiä lähinnä siskolleni ja hänen lapsilleen. Lasten Adidaksen verkkapuku lähtee esimerkiksi matkaan noin 20 eurolla, ei paha! Ostoskassien kanssa kävelen Lower Manhattanilta kohti Chinatownin ja Sohon katuja.

P9271087.JPG

 

The reunion

Vuosi sitten Reykjavikissa tutustuin hostellissani kahteen jenkkityttöön. Olimme sopineet tyttöjen kanssa, että he matkustavat New Yorkiin moikkaamaan minua kun kerrankin olemme samalla mantereella. Pääsen nauttimaan tyttöjen seurasta ja kiertämään New Yorkia ”paikallisten” vinkkien kera, kivaa! Perjantai-iltana syömme italialaisessa ravintolassa ja viimeistelemme illan Lower Manhattanilla sijaitsevassa Loopy Doopy -kattoterassibaarissa, josta on hyvät näkymät Hudson-joelle.

IMG_2908.JPG

 

P9281128.JPG

P9281147.JPG

Lauantaina jatkan tyttöjen kanssa Manhattanin valloitusta ja tapaamme mimosabrunssilla Agavessa. Emme onnistuneet tekemään pöytävarausta brunssille, joten tulimme jonottamaan pöytää heti brunssin avauduttua ja saimmekin oman pöydän helposti. Suomessa olen tottunut brunsseilla siihen, että ruokaa saa rajattomasti buffapöydästä ja juoman määrää on rajoitettu. Tässä paikassa konsepti oli käännetty ylösalaisin, meidän onneksemme.

Ruoka tilattiin listalta annoksina ja juomaa (mimosaa tai margaritaa) sai rajattomasti. Kahden ja puolen tunnin aikana joimme tyttöjen kanssa pari mimosakannullista. Tämän ravintolan tarjoilija oli reissun ainoa tarjoilija, joka oikeasti ansaitsi tippinsä 😉 Noususuhdanteisessa hyvässä fiilissä lähdimme kävelemään kohti The High Linea. Tytöt halusivat poiketa paikan päällä katsomassa tätä suhteellisen tuoretta puistoaluetta. Puistossa olikin huomattavasti enemmän porukkaa nyt lauantaina kuin aiemmin viikolla kun paikan päällä vierailin.

 

P9291192.JPG

The High Linelta otimme Uberin allemme, sillä brunssin vaikutus alkoi hiipumaan. Torkuimme Uberissa kohti tyttöjen himoitsemaa Cookie Dough -paikkaa. Asettauduimme pitkään jonoon ja ryhdyimme valitsemaan mitä keksitaikinaa haluaisimme maistaa. Itse otin perinteisen version ja tilasin taikinan lisäksi myös pallollisen vaniljajäätelöä. Keksitaikina-jäätelösetti oli niin hyvää, mutta niin ällön makeaa etten pystynyt syömään annosta loppuun 😀 

 

IMG_2965.JPG

 

 

Makeanhimomme jälkeen turvauduimme jälleen Uberiin ja porhalsimme Brooklynin puolelle, sillä yksi måste-nähtävyyksistäni oli vielä näkemättä, Brooklyn Bridge! Kävelimme hieman ennen auringonlaskua Brooklynin puolelta kohti Manhattania. Ja onhan se silta niin ikoninen pala New Yorkia <3

 

 

 

 

P9291207.JPG

 

Lauantai-ilta päättyi voileipä-dinnerille Katz’s Delicatesseniin. Paikka oli äärimmilleen täynnä ja annoin tyttöjen tehdä oman tilauksensa ennen omaa vuoroani, jotta osasin käyttäytyä oikein tilausvaiheessa. Ravintolan voileivät olivat niin hyviä! Tosin en muista milloin olisin annokselleni saanut niin paljon lihaa kuin mitä täällä sain, vaikka tilasinkin vain puolikkaan voileivän. En jaksanut syödä siitä kuin osan.

Paikan päälle tullessa kassa antaa ovelta pienen palan paperia. Ruoka valmistuu jokaisen asiakkaan silmien edessä kun ronskit miehet leikkaavat jäätäviä määriä herkullista lihaa asiakkaiden toiveiden mukaan. Eri lihavaihtoehtoja on myös mahdollista maistaa ennen lopullista päätöstä. Ovelta saatuun paperin palaseen tiskin takana työskentelevä henkilökunta merkitsee poislähtiessä maksettavan summan. Saman lapun avulla on mahdollista myös tilata juotavaa omalta tiskiltään ja jälkiruokia omalta tiskiltään. Paikan sisustus ei ole vuosiin muuttunut, mutta paikan suosio on järkyttävä. 

Metrojen huoltotöiden vuoksi emme pääsekään suoraan Midtowniin metrolla vaan joudumme tekemään pienen lenkin parin eri metrolinjan kautta. Tytöt jäävät pois 42nd Streetillä ja itse jatkan matkaani kohti hostellia. Tytöillä on yöllä lento minilomalle Kanadaan ja oma lentoni Suomeen lähtee myös seuraavana päivänä. Päivän mimosabrunssin energiapiikki ei valitettavasti enää vallitse jaloissamme.

Tulee viimeisen New Yorkin aamun aika. Onneksi ehdin vielä sunnuntaiaamuna ennen lentokentän shuttlebussin tuloa käymään nauttimassa hostellin aamupalapussukan Central Parkissa. 

P9281109.JPG

 

New Yorkin reissun loppuarvio ja kustannukset

New York oli odotustensa veroinen, mutta niin PALJON jäi vielä näkemättä, sillä New York on NIIN valtavan iso. Seuraavalla New Yorkin reissullani aion tutkia Brooklynia ja aistia New Yorkin henkeä vielä paremmin. Suurin osa päänähtävyyksistä on nyt nähty ja katson jatkossa New Yorkissa kuvattuja elokuvia täysin uudella silmällä. Lonely Planetin opaskirjan kävelykierrokset auttoivat tällaista ensikertalaista erityisen paljon näkemään viikon aikana mahdollisimman paljon. 

Olin vaihtanut Suomessa dollareita 300 eurolla. Olisin pärjännyt hieman pienemmälläkin käteissummalla, sillä korttimaksaminen on yllättävän helppoa New Yorkissa. Tippejä varten on hyvä varata käteistä. Olin saanut New York-tililleni kasaan noin 1 400 euroa, joka toimikin reissun kiinteiden kulujen peruskassana.

Tässä vielä lopuksi muutamia dollarin kulutuksen tärppejä:

TO EAT

 

IMG_2969.JPG

 

 

 

IMG_1736.JPG

 

TO DRINK

  • 230 Fifth (https://www.230-fifth.com) Midtownissa oleva kattoterassi, johon meidän piti mennä tyttöjen kanssa, mutta jono paikkaan oli järkyttävän pitkä. Ehkä seuraavalla reissulla?
  • Loopy Doopy Rooftop Bar (http://www.conradnewyork.com/dine/loopy-doopy-rooftop-bar/) Suosittelen paikan nimikkodrinkin ottamista. Ihana mehujää tulee isossa lasissa johon voi valita mm. proseccoa pohjalle, nam! Paikka ei ole niin korkealla, mutta hyvät näkymät Hudson-joelle eikä tänne ole mitään kummempaa dresscodea. Ei sisäänpääsymaksua.

TO SHOP

  • Macy’s – Empire State Building kyljessään. Voisiko keskeisempää sijaintia ollakaan? 
  • Century 21 -suurin liike on Lower Manhattanilla lähellä 911 memorialia. 
  • Sephora – meikki-ja kosmediggareille.
  • GAP
  • Uniqlo – pitääkö tätä enää edes kuvailla? Love it!
  • Ministry of Supply – materiaalihifistelijöille. Siskonmiehelle hain liikkeestä Nasalle suunnitellusta kankaasta tehdyn paidan
  • Bed Bath and Beyond (https://www.bedbathandbeyond.com) paikallinen ”Tokmanni”, mutta ymmärrän nyt Broadwayn Abbyn pakkomielteen kauppaa kohtaan! Btw, jos et ole katsonut vielä Yle Areenasta Broadwayta niin tutustu sarjaan jos omaat yhtä huonon huumorin kuin minä 😉

 

Reissun ”kiinteät kulut”

 

Finnairin suorat lennot su-su                   696,05 euroa

Seitsemän yötä hostellissa                      438 euroa

Käteistä vaihdoin ennen reissua              305 euroa

 

P9271099.JPG

 

kulttuuri matkat

K niin kuin kiva ja kallis Kööpenhamina

810d762e-0128-4e2b-9e2d-38703f8874e5.JPG

 

 

Kööpenhaminan K niin kuin kiva ja kallis

Herään perjantaiaamuna ennen herätyskelloa. Ai että, vapaa perjantai ja viikonloppumatka Kööpenhaminaan edessä! Aikaa on vaikka kuinka ennen bussin lähtöä lentokentälle, mutta jälleen kerran huomaan juoksevani kotiportilta bussipysäkille. 

Tapaan kentällä ystäväni J:n ja suuntaamme Finnairin kultakorttini turvin Finnair loungeen. Aikainen lounas nassuun, pari lasia Proseccoa ja kohti Köpistä! Edellisestä Köpiksen reissustani on kulunut 7,5 vuotta. Viimeksi Köpiksen Airbnb-kämpässä katsoimme tanskankielisellä selostuksella Granlundin ilmaveiviä ja juhlimme Suomen MM-kultaa heti Suomeen palattuamme. 

Perjantain puolenpäivän kone on suhteellisen täynnä. Lentomatka sujuu torkkuen. Olen juuri nukahtamassa kun lentoemäntä tulee tarjoamaan mustikkamehua. Hörppäsen mustikkamehun ja melkein jo olemme Tanskan maaperällä. Pieneltä lenkiltä tuntuvan pitkähkön kävelymatkan jälkeen  läpi Kastrupin lentokentän käytävien olemme tutkimassa julkisten liikennevälineiden lippuja. 

Päädymme ottamaan kertaliput päärautatieasemalle noin 5 euron hintaan. Laskeudumme junaraiteelle ja jännitämme olemmeko astumassa Ruotsin puolelle menevään junaan vai pääsemmekö vartissa Kööpenhaminan päärautatieasemalle. Kastrupin lentokentältä nimittäin pääsisi erittäin kätevästi noin kahdessakymmenessä minuutissa Malmöön! Tällä kertaa Malmö jää kuitenkin vain tulevaisuuden matkahaaveeksi.

Hotelli Absalon (https://www.absalon-hotel.dk) sijaitsee aivan Kööpenhaminan päärautatieaseman vieressä. Alue on tunnettu myös iltaisin kadulla aikaa kuluttavista vähäpukeisista naisista, mutta meitä tämä seikka ei häiritse. Olemmehan iltaisin itse jo unten mailla 😀

PA190001.JPG

Onni on puolellamme ja saamme hotellihuoneen heti käyttöön vaikka kellon viisari ei ole vielä ehtinyt viralliseen sisäänkirjautumisaikaan. Jos olisimme varanneet hotellin suoraan hotellin omilta verkkosivuilta olisimme saaneet kaupan päälle hotellin oman 24-konseptin, olisimme saaneet pitää huonettamme siihen kellonaikaan asti milloin sisäänkirjauduimme hotelliin. Kätevää, eikö?

Sain hotellista pari päivää aiemmin sähköpostin, jossa tiedusteltiin haluaisinko upgreidata huoneemme paremmaksi. Noin seitsemän euron lisähintaan olisin saanut vaihdettua pienen double-huoneemme hieman isompaan twin-huoneeseen. Tartuin tarjoukseen, mutta en missään vaiheessa saanut vahvistusta. 

Kysyn respan tädiltä twin-huonetta ja hän lupaa hoitaa asian. Hän varoittelee, että huoneessamme saattaa olla vielä kerroshoitaja huoneeseen saapuessamme. Huoneessa on kaksi erillistä sänkyä, hyvä juttu! Saamme omat peittomme, ou jee! Olen reissannut J:n kanssa paljon emmekä kavahtaisi samassa parisängyssäkään nukkumista, mutta oma peitto on melkein måste rentouttavien yöunien eteen.

Hetken kuluttua kerroshoitaja koputtaa oveen ja siirtää sänkyjämme pari senttiä enemmän erilleen. Jaahas, tämä oli sitten se meidän twin-huonepyyntö. Meitä ei onneksi laskuteta tästä ”palveluksesta”.

PA190002.JPG

Huone on siisti ja kylppäri vaikuttaa myös varsin pätevältä. Huoneen työpöydältä löytyisi huoneen oma kännykkä jota saisimme käyttää. Verkkodatan käyttö Tanskassa on kuitenkin saman hintaista kuin Suomessa, joten käytämme omia kännyköitämme navigointiin. Ja kuinka ihanaa onkaan pystyä käyttämään nettiä ulkomailla! Edellisen New Yorkin reissun wifiverkkojen metsästys on vielä liian tuoreessa muistissa. Nykyaikainen minäni meinaa olla hukassa ilman toimivaa nettiyhteyttä karttojen ja kommunikoinnin käyttöön.

Suuntaamme lounaalle hotellin viereiseen ravintolaan. Päätämme syödä ravintolan terassilla vaikkakin sää ei ole enää kovin lämmin täällä Tanskassakaan, mutta emme ole vielä valmiita luovuttamaan talven nenän edessä. Ravintolavalinta osuu nappiin, J syö maukkaan salaatin ja minä burgeriaterian.  

Jatkamme kävellen kohti Frederiksbergin puistoa. Näin lentokentällä mainoksen puistosta ja päätämme suunnata tennarimme kohti tuota puistoa. J innostuu kun saa selville, että puiston laitamilta näkee ehkä palan Kööpenhaminan eläintarhaa. Kävelemme ympäri ämpäri syksyistä puistoa. Luvattuja norsuja emme näe, mutta eläintarhan näköalatorni ja joitain suuria lintuja tiellemme osuu. 

PA190004.JPG

PA190006.JPG

PA190022.JPG

PA190033.JPG

PA190034.JPG

PA190039.JPG

PA190052.JPG

PA190057.JPG

Paluumatkalla takaisin hotellille päin huomaamme Carlsbergin tehtaan vierailukyltit. Kävelemme nuolten osoittamaan suuntaan huomataksemme, että paikka on juuri sulkeutunut. Ja kello on vasta klo 17 perjantaina iltapäivällä! Menevätkö kaikki tanskalaiset vaan kotiin hyggeilemään aikaisin? Huomaamme törmäävämme aikaisiin sulkeutumisaikoihin myös muissa liikkeissä. Tanskalainen ei iltavuoroja paljoa harrasta!

PA190067.JPG

 

Aurinko alkaa laskeutua kun kävelemme takaisin hotellille paikallisen Fotex-supermarketin kautta.

Perjantai-ilta sujuu hotellimme vieressä sijaitsevassa Tivolissa. Tivolin rientoja olisi pääovilla joutunut jonottamaan pitempään, mutta Tivolialueen toiselta laidalta J tietää pienemmän miehittämättömän sisäänpääsyportin. Ostamme hieman nieleskellen reippaan 16 euron hintaiset sisäänpääsymaksut. Tivolin Halloween-valot, lukuisat kanssaihmiset ja viileys luovat menevän meiningin perjantai-illallemme. 

 

IMG_3586.JPG

 

Mitä lauantai Kööpenhaminassa tarjoaa meille?

Lauantaiaamuna suuntaamme hyvissä ajoin ennen yhdeksää hotellin kattavalle aamiaisbuffetille. Käyn tietämättäni ”munavarkaissa”. Aamiaisella ei ole lainkaan valmiiksi keitettyjä munia vaan kulhossa olevat raa’at kananmunat pitää itse keittää omassa keittimessään. Nappaan tietämättäni jonkun toisen kypsän munan voileivälleni. Löydän aamiaiselta myös jumalaisen makuista vihreää teetä, jota yritän metsästää koko loppuviikonlopun, tuloksetta. Jos joku sattuu löytämään Emeyun Eight butterflies -teetä niin diilatkaa mulle, pliis!

H niin kuin Hausfrau -blogin Jennin suosituksesta suuntaamme Torvehallerne-kauppahalliin. Lauantaiaamupäivä ei vielä ole niin ruuhkainen ajankohta vierailullemme, mutta toisaalta meillä ei ole vielä lounasnälkä joten jatkamme ruokakojujen ihailun jälkeen matkaamme kohti keskustan shoppailukatua Støgetia. Vierailemme joissakin liikkeissä, mutta ensimmäinen liike,  joka saa luottokorttimme esille on Søstene Grene -niminen Tiimarin tyylinen kauppa, jossa on kaikkea kivaa niin askarteluun kuin tuleviin juhliin. 

 

IMG_3619.JPG

 

Shoppailusaaliimme jää Strøgetin jälkeen suhteellisen pieneksi. J löytää Googlen avulla muutaman kilometrin päässä sijaitsevan, Frederiksberg Centretin. Tämä kauppakeskus sijaitsee kätevästi myös metron varrella ja tarjoaa sadepäivälle hyvän pakopaikan. Keskuksen lempikaupakseni jäi Sephora!  Tosin tällä kertaa kosmetiikkaihanuudet jäivät hyllyyn. 

Reffen, ah ihanuutta!

Kauppakeskus menee kiinni lauantaina kello 17 ja otamme metron kauppakeskuksesta kohti kaupungin toisella puolen sijaitsevaa Reffeniä (https://reffen.dk) . Reffenissä on paljon erilaisia katuruokakojuja merellisessä ympäristössä. Vinkki Reffenistä kuuluu vanhalle luokkakaverilleni Marille. 

Metro täyttyy matkustajista kun lähestymme keskustan pysäkkejä. Meidän on tarkoitus vaihtaa Christianshavnissa 9A-bussiin. Metrossa on yksi suurempi ulkomainen seurue ja paljon lentokentälle meneviä ihmisiä. J ehtii astumaan Christianshavnin metrolaiturille, mutta siinä vaiheessa kun itse olen päässyt ihmismassan läpi metron oville, ovet sulkeutuvatkin. J huutaa minulle sulkeutuvien ovien välistä jäävänsä siihen laiturille odottamaan minua. Käyn seuraavalla pysäkillä kääntymässä ja vaihdan takaisinpäin suuntaavaan metroon. 

Tämä on sitä automaattimetron ihanuutta, metron ovet eivät ota huomioon ihmispaljoutta vaan metro lähtee tietyn ajan sisään eteenpäin. Christianshavnin metroasemalta ei tainnut ehtiä kukaan matkustaja astumaan metroomme sisään. 

Tullessani takaisin Christianshavniin osaan sijoittautua jo valmiiksi oven välittömään läheisyyteen. Pysäkille saapuessamme ovi ei kuitenkaan aukea ollenkaan! Juoksen toiselle ovelle ja sujahdan ulos Christianshavnin metrolaiturille, vihdoin! J odottaa minua siellä ja suuntaamme maan päälle kohteenamme Reffen. 

IMG_3628.JPG

IMG_3629.JPG

IMG_3631.JPG

 

810d762e-0128-4e2b-9e2d-38703f8874e5.JPG

IMG_3639.JPG

 

Ilma on suhteellisen viileää ja hytisemme nahkatakeissamme. Tunnelma Reffenissä on kuitenkin lämmin. Ostamme intialaisesta ruokakojusta maistelulautasen ja toisesta kojusta pulled pork nachoja. Ruoka on Köpiksen reissumme parhainta ja suuntaamme hyvissä ajoin takaisin hotellihuoneellemme hotellibaarin kautta. Suosittelen lämpimästi visiittiä Reffeniin! Kesäiltana tämä paikka on varmasti aivan taivaallinen!

Sunday vibes

Sunnuntaiaamuna paistaa aurinko. Ilma on edelleen suhteellisen kirpsakka ja päätämme lähteä kävelemään kohti vesibussia. Vesibussi ajaa muutamien pysäkkien kautta edes takaisin Kööpenhaminan keskustan ja Karstrupin lentokentän välissä sijaitsevaa merenpoukamaa. Ostimme lauantaina iltapäivällä 24 tunnin liput julkisiin liikennevälineisiin ja pääsemme tällä lipulla hyppäämään sisään vesibussiin. 

PA210089.JPG

PA210098.JPG

PA210100.JPG

Seilaamme reilun tunnin ajan ihaillen Kööpenhaminan silhuettia ja jäämme pois Nyhavnin pysäkillä. 

PA210103.JPG

PA210104.JPG

PA210109.JPG

PA210118.JPG

 

Kävelemme Torvehallerne-kauppahalliin lounastamaan ennen paluutamme hotellille. Turisteja ja paikallisia asukkaita on kauppahalli pulloillaan, mutta onnistumme saamaan pöydän erään kalapaikan vierestä, jossa nautimme maukkaat fish’n’chipsit. Lähtiessäni huomaan, että tässä kalakojussa olisi saanut ruokansa kulautettua alas monen eri merkin samppanjalla, aika päheetä!

 

IMG_3648.JPG

Viikonloppu Köpiksessä alkaa olemaan lopuillaan, on aika tehdä yhteenvetoa Kööpenhaminan plussista ja miinuksista.

 

Köpiksen reissun plussat:

+hotellimme sijainti

+halvat lentojen hinnat

+Tivoli

+Reffen

+Torvehallerne-kauppahalli

+Frederiksbergin puiston ruska

 

Köpiksen reissun miinukset:

-Köpiksen hotellien hinnat

-HINTATASO yleensäkin on todella kallis

-Kauppojen lyhyet aukioloajat

-Kaduilla havaittava polkupyöräraivo (jalankulkijoiden angsti polkupyöräilijöihin ja polkupyöräilijöiden angsti autoihin)

Koko reissun pärjäsimme korttimaksamisella. Ainoa paikka, jossa kortti ei olisi käynyt olisi ollut sunnuntainen laivareissumme, mutta meillä oli käytössämme 24h lippu. Samalla 24h (noin 12 euroa) lipulla pääsimme myös lentokentälle mikä oli erittäin kiva plussa! 

Köpis oli kiva ja viikonlopun aikana tuli käveltyä reippaasti. Budjettitietoinen matkailija kävelee tai pyöräilee Köpiksessä melkein minne tahansa. Köpiksen hintataso kuitenkin vaikuttaa Köpiksen reissujen frekvenssiin. 

Reissun ”pakolliset” menot per henkilö:

–      Lennot 88,97 euroa

–      Hotelli 161,23 euroa

PA210141.JPG

 

kulttuuri matkat