Kun joku mainitsee Ukrainan niin mitä sinulle tulee siitä mieleen? Viimeisen vuoden ajan itselleni on siitä tullut mieleen nämä 37,28 euron lentoliput, jotka juuri tänä viikonloppuna käytin. 

Sain viime syksynä houkuteltua ystäväni A:n lähtemään mukaani Kiovaan. Yksin en sinne suostuisi menemään! Kun lentoliput osti melkein vuoden etukäteen, lennot sai ostettua Ukraine Airlinesin nettisivuilta varsin huokeaan hintaan. Eihän tuolla hinnalla saa edes junalippuja Imatralle!

Itäisessä Ukrainassa soditaan, uskaltaako Kiovaan mennä? Tutustuttuani eri kirjoittajien kertomuksiin Kiovasta rohkaistuin ostamaan lentoliput. Hotellivalinnassamme tosin ykkösenä oli sellainen hotellidiili, jonka voi vielä lähempänä peruuttaa maksuttomasti, jos Ukrainan tilanne estäisikin matkamme toteutumisen.

Passijono Kiovan lentokentällä oli perjantaina alkuillasta pitkä kun saavuimme Ukrainaan. Muita matkustajia katsellessa huomasi ettemme olleet Keski-Euroopassa. Ihmiset jonottivat enemmän ja vähemmän säntillisesti kohti pelottavan näköisiä passintarkastajia. Jonotuskuviot erosivat Suomen jonotuskulttuurista täysin. Porukka ei välittänyt jonon rajoiksi asetetuista nauhoista vaan ihmisiä kulki nauhojen yli ja ali matkalla kohti nopeampaa ulospääsyä. Me kiltit suomalaiset jonotimme omaa vuoroamme armollisesti virallisten nauhojen sisäpuolella. Edessämme jonottaneen perheen lapsilla oli todella raivostuttavat soivat lelut, ihanaa.

Noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen olimme selvittäneet reittimme lentokentän tuloaulaan. Yritin passintarkastusjonosta hitaan wifin avulla käsin selvittää pääsisimmekö Uberin kyydissä majapaikkaamme, mutta sovellus ilmoitti ettei autoja ole saatavilla, voihan hitsi!

Marssimme tuloaulassa tilaamaan taksin itsellemme tuloaulan ”Official taxi” -kojun jämäkältä naishenkilöltä. Varmistin vielä tiskillä, että voisimmeko maksaa luottokortilla taksissa. Kyllä onnistuu, nainen vastasi. Mahtavaa, vielä ei tarvitsisi nostaa paikallista valuuttaa.

Odotimme noin viidentoista minuutin ajan kuskiamme. Odotellessa kyytiämme vilkaisin uudelleen Uber-sovellukseeni, nyt autoja olisi tarjolla. Voihan piru! Uberilla matkustettaessa olisimme saaneet kyydin noin 200 rahaa halvemmalla kuin taksi, joka veloittaisi meiltä rapiat 500 rahaa eli noin 15 euroa. Hinta ei siis olisi paha virallisella taksillakaan noin 35 kilometrin matkasta johon perjantai-illan liikenteessä kului aikaa noin 40 minuuttia. Näillä taksihinnoilla ei tullut mieleenkään lähteä selvittämään miten julkisilla liikennevälineillä kentältä olisi kaupungin keskustaan päässyt.

Taksikuskimme ajoi erittäin ripeää vauhtia auringon laskun jälkeen kohti Kiovan keskustaa. Kolmi-nelikaistainen moottoritie kulki eteenpäin jättäen taakseen neuvostoliittoaikaiset korkeat kerrostalot. Katuvaloihin ei tässä kaupungissa rahaa tuhlata! Ohitimme ladoja tasaiseen tahtiin Toyota RAV4-taksillamme ja korvissamme humisi tuuli, sillä kuski halusi pitää omaa ikkunaansa auki 130 kilometrin tuntirajoituksen moottoritiellä. Leveä moottoritie oli omassa marxilaisessa olemuksessaan kuin eteinen Kiovaan. Tasaisin väliajoin taksin ikkunasta näkyi länsimaalaisia M-kirjaimia nälkäisten hampurilaisten ystävien iloksi ja teiden varsilla oli turisteilla tarkoitettuja ravintoloita kuten esim. ”kekseliäästi” nimetty Vodka Grill. 

Maps me -sovelluksen offline-kartan avulla seurasin menemmekö oikeaan suuntaan kohti hotelliamme. Kuskimme vauhti ei hiljentynyt kaupunkialueelle tullessamme ja näimme vilauksen Kiovan kuuluisasta korkeasta Äiti synnyinmaa -patsaasta, joka katsoo kohti itää. 

Kysyin vieressäni takapenkillä istuvalta A:lta, että onhan hänen turvavyönsä varmasti kiinni. Oli se ja turvavyö painoi meitä tiukemmin kiinni Toyotan penkkeihin. Eteenpäin ei uskaltanut katsoa joten ainoa vaihtoehto oi seurata esikaupungin vilinää sivuikkunoista. 

Pääsimme loppujen lopuksi huokaisten hotellillemme. Kuski huokaili ojentaessani Visa-korttiani hänelle ja selitti jotain venäjän ja englannin sekoituksella näyttäen pimeää korttipäätettään. Hän onnistui saamaan maksupäätteen päälle ja sain laitteeseen pin-tunnuksenikin näppäiltyä kunnes laite pimeni. 

Taksikuski tivasi meiltä euroja. Kaivoimme lompakoistamme 14,50 euroa. Sen pitäisi riittää. Meillä molemmilla olisi ollut myös 20 euron setelit, mutta emme halunneet antaa tälle kuskille niin suurta tippiä. Kuski hyväksyi hilumme pienen mietintätauon jälkeen ja pääsimme kirjautumaan sisään hotelliimme. Vielä tälläkin hetkellä kuskin maksupäätteeseen naputtama summa 518 rahaa eli 15,91 euroa näkyy katevarauksissani, toivotaan ettei summaa luottotililtäni veloitu.

Majoitusta neljän tähden hotellissa

Majapaikaksi tälle viikonloppureissulle valikoitui kaupungin keskustassa sijaitseva Hotel Ukraine 70 euron yöhintaan. Majapaikka osoittautui sijainniltaan AIVAN LOISTAVAKSI. Paikallisen neljän tähden luokituksen omaava hotelli sijaitsee aivan kaupungin pääaukion laidalla. Lisäksi meillä kävi tuuri, hotellihuoneemme parvekkeelta näki koko aukion! Ei paha näkymä ihan standard-tason hotellihuoneeksi! Aukiolla on koettu paljon historiallisia hetkiä joita hotellin ikkunoista on pystynyt seuraamaan.

Hotellihuoneemme oli iso, sisustettu hyvin neuvostomaiseen tyyliin punaisine kokolattiamattoineen ja isoine verhoineen. Kylpyhuoneessa oli amme ja muutamat ilmaiset toilettivarusteet, hyvä niin sillä olimme pelkillä käsimatkatavaroilla liikkeellä.

Perjantai-ilta oli pimentynyt täysin ja lähdimme tutkailemaan hotellimme edessä avautuvaa aukiota. Aukion vastakkaisella sivulla oli lukuisia suihkulähteitä, jotka ”tanssivat” vanhojen hittibiisien ”tahdissa”. Huomasimme myös, että aukion alla on iso kauppakeskus, kuinka kätevää! 

Ihailimme väriä vaihtavia suihkulähteitä hetken ennen kuin suuntasimme kohti Mäkkäriä haaveissamme saada pientä iltapalaa. Menimme kiltisti jonoon ja ihmettelimme kun kaikilla asiakkailla oli jonkinlainen lappu kädessään. Huomasimme, että lapun saa yksittäiseltä työntekijältä, joka kiertää tabletin kanssa keräten asiakkaiden tilaukset. Yritin tilata häneltä nugetteja englanniksi, mutta hän hymyili nätisti ja ymmärsin sen verran venäjää ettei hän osaa englantia. Ilman lappua emme saisi mitään ruokaa tiskiltä. Ei auttanut muu kuin suunnata kohti Mäkkärin ulko-ovea ja päätimme mennä hotellimme vieressä maanalaisessa Globus-kauppakeskuksessa sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan.

Palvelu ravintolassa ei ollut päätä huimaavan nopeaa. Onnistuimme kuitenkin tilaamaan juomat ja salamipizzan puoliksi. Korttimaksaminen onnistui tässä paikassa loistavasti ja pääsimme ajoissa unten maille keräämään voimia Kiovan pääpäiväämme eli lauantaita varten.

Viikonloppureissumme pääpäivä, lauantai

Hotellihuoneemme hintaan kuului buffetaamiainen. Aamiainen tarjoiltiin suuressa salissa kattokruunujen katveessa. Buffet oli hyvin kattava ja aika pitkälti hyvin itäeurooppalainen. Erilaisia makkaroita ja ällön makeita leivonnaisia oli enemmän tarjolla kuin mitään ”terveyshömpötyksiä”. Toki buffetissa oli jonkin verran myös salaatteja ja hedelmiä onneksemme. Söimme vatsamme täyteen ennen kuin suuntasimme kaupungille. Iltapäivällä pitäisi sataa vettä joten halusimme nauttia kaupungista mahdollisimman paljon ennen sateen tuloa. 

Lähdimme katsomaan hotellin edessä avautuvaa aukiota päivänvalossa. Aukiolla on monen muun kaupungin tyyliin perinteinen Tykkään Kiovasta -kyltti. Olimme ottamassa kuvia kyltistä kun meitä lähestyi kaksi jättimäisiin eläinpukuihin pukeutunutta nuorta miestä. Tullessamme kyltin luo nämä miehet olivat ilman eläinnaamareitaan, mutta meidät nähdessään he laittoivat naamarit kasvojensa peitoksi ja tulivat luoksemme sanoen jotain venäjäksi ja tulivat liian iholle. Toinen eläinhahmoista yritti ”leikkisästi” syödä minua ja halata kun toinen eläinhahmo keskittyi A:n härnäämiseen. Miesten mielestä tilanne oli varmaankin vaan hauska, mutta meitä ahdisti. Otimme kuvat ja lähdimme vilkkaasti kävelemään pois heistä. Hehän tulivat perässämme ja toinen hahmoista yritti pelästyttää A:n hiippailemalla A:n perässä heiluttaen eläinpukunsa häntää raippana kädessään. Hän näytti minulle hys-merkkiä ja hiippaili A:n takana jolloin sanoin hänelle napakasti ”PLEASE, DONT!!!”. Miehet huomasivat nyrpeät ilmeemme ja onneksi luovuttivat ja lähtivät luultavimmin etsimään uusia uhreja. 

Kiovan kauniit rakennukset siirsivät onneksi ajatuksemme takaisin Kiovan ihailuun. Hienoja barokkimaisia rakennuksia, katutaidetta ja paljon historiaa. Sitä Lonely Planetin opaskirjassani olleessa kävelykierroksessa oli! 

Meillä ei edelleenkään ollut paikallista valuuttaa joten emme päässeet kirkon yhteydessä olevaan vessaan emmekä päässeet funicular-ajelulle kohti toista kaupunginosaa, joten päädyimme suositulle Andriyivsky uzviz -kadulle. Mastercardilla olisi pystynyt kyydin maksamaan, mutta me molemmat olimme jättäneet Mastercardimme tällä kertaa kotiin.

Lähdimme kävelemään kohti järkyttävän isoa rakennusta, joka opaskirjastani paljastui ulkoministeriöksi.

Armeija pukuisia hahmoja käveli aina silloin tällöin ohitsemme. Siitä kivenheiton päässä oli suosittu, kaupungin kauneimmaksi tituleerattu Andriyivsky -katu. Katukuvaan ilmestyi myyntikojuja joissa myytiin kaikkea maatuskojen ja mattojen väliltä. Turistiryhmiä oli ihailemassa kadun varrella olevia patsaita ja kaunista St Andrew -kirkkoa. Kadun puolessa välin huomasimme kivan pikkuterassin ja päätimme astua sisään Kanapka Bar -nimiseen paikkaan. Ravintola olikin todella kivan oloinen ja todella kohtuuhintainen. Nautimme euron oluet kahden euron pitaleipien kera ja joimme vielä jälkkäriksi noin euron hintaiset kuohuviinit. Erillisiä nettisivuja ravintolalla ei valitettavasti ole, mutta paikka on hieman St Andrew-kirkon alapuolella kadun toisella puolella, osoitteessa Andriyivsky Uzviz 30A.

Astuessamme ulos ravintolasta alkoi sataa. Kiiruhdimme kävellen kohti keskustaa ja päätimme käydä muutamassa kaupassa ennen kävelykierroksemme alussa huomaamaamme Paul-nimistä kivannäköistä kahvilaa.

Olimme hieman märkiä kun pääsimme kahvilaan. A oli löytänyt paikallisesta tavaratalosta itselleen puoleen hintaan uuden pikkulaukun, jota oli jo Suomessa ihaillut. Itse olin lähinnä napsinut buranaa ja c-vitamiinia estääkseni vilustumisen oireita. 

Alkuillasta päätimme lähteä etsimään edellisenä iltana näkemäämme ravintolaa. Olimme etsineet ravintolan sisäänkäyntiä turhaan jo edellisenä iltana, mutta nyt vihdoin löysimme hissin millä ravintolaan pääsisi sisään. Paikalliset joutuisivat kertomaan salasanan päästäkseen tähän ”salaravintolaan” sisään, mutta me turistit pääsisimme pelkästään jonottamalla sisään. 

Ystävällinen tarjoilija otti nimeni ylös ja myi meille kaksi kuohuviiniä hintaan 2,43 euroa odottaessamme eteistilassa pöytämme vapautumista. Tullessamme paikanpäälle olin kuullut yhden raivostuneen asiakkaan yhteenoton henkilökunnan kanssa. Mies valitti, että hänen jälkeensä tulleita ihmisiä oli päässyt jo ravintolaan, heidän seurue oli edelleen eteistilassa. Mies vaati paikan esimiehen paikalle ja kysyi raivokkaaseen äänensävyyn häneltä kenelle täällä pitää maksaa, että saa pöydän? 

Meidän oma odotusaikammekin venyi nälkämme kasvaesssa. Meillä ei ollut etukäteen hankittua pöytävarausta, joka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut erittäin fiksu idea. Meillekin kävi niin, että jälkeemme tulleet seurueet pääsivät sisään eikä minun nimeäni ollut vielä huudettu. Kävin kysymässä asiaa ja pääsimme heti sisään ravintolaan. Tarjoilija kysyi meiltä, että haluaisimmeko me ravintolassa kierroksen vai siirtyisimmekö suoraan pöytäämme. Nälkä kurni jo sen verran, että siirryimme suoraan pöytään. Ruokalistasta luin, että ravintolassa on esillä historiallisia esineitä. Vähän niin kuin Hard Rock Cafe -tyyliin. 

Pöytämme sijaitsi illan bilebändin välittömässä läheisyydessä. Ruokalista oli kohtuuhintainen, söimme filet mignon -pihvit noin kahdeksan euron hintaan ja söimme hyvää tryffelimuusia, maissia ja ranskanperunoita. Jälkiruuaksi otimme Kiovan kakun, jota olimme jo lounasravintolassamme kummastelleet. Halpa viini maistui minulle, mutta aamulla olisi aikainen herätys. Ravintolan virallinen nimi on Last Barricade ja siihen pääsee painamalla hississä OB-kerroksen painiketta. Odotustilan näkee ostoskeskuksen sisältä.

Kotimatka alkaa

Olimme tilanneet itsellemme taksin valmiiksi, sillä lentomme lähtisi klo 9.30 kohti Suomea. Aamiaisbuffet aukeaisi hotellissa vasta kello seitsemän, mutta saimme onneksi kattavan aamiaispussukan mukaamme taksiin. Saimme molemmat muovikassilliset täynnä ruokaa. Pari eri leipää, toisen leivän sisällä oli seitsemän (!) palaa juustoa, toisen sisällä oli jotain leikkelettä. Myslipatukoita, kokonaisia hedelmiä, juotavaa jugurttia, pieni tuoremehu ja vesipullo. 

Taksikuski odotti meitä sovitusti aulassa kello 6.30 kun kirjauduimme ulos hotellista. Emme olleet edelleenkään nostaneet paikallista rahaa joten päätimme, että annamme toisen kaksikymppisen eurosetelimme kuskille. 

Sunnuntaiaamuna ennen seitsemää Kiovan liikenne oli rauhallista. Kuskilla painoi kaasujalka raskaasti ja pienessä aamukoomassa matkasimme puolentunnin ajan moottoritietä pitkin kohti lentokenttää. Halusimme varata lentokentälle hyvin aikaa, sillä tullessamme passintarkastusjono oli ollut hidas ja pitkä. Nyt sunnuntaiaamuna pääsimme kuitenkin rajamuodollisuuksista läpi muutamassa minuutissa ja uudet leimat passeissamme pääsimme odottamaan lentomme lähtöä. 

Meillä ei oikein ollut odotuksia Kiovaa kohtaan, mutta ne ylittyivät moneen kertaan. Vietimme Kiovassa ainoastaan perjantai-illan ja lauantain, mutta ne riittivät herättämään ihastuksemme. Kaupungista tuli yksi kivoimmista kaupunkikohteistamme pitkään aikaan kauniiden rakennusten ja halvan hintatason vuoksi. Ukrainaan tulen siis varmasti vielä toistekin matkustamaan. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa olisimme menneet käymään Kiovan luolaluostarissa ja ihmettelemässä Tsernobylissa. Nyt aika ei siihen riittänyt. Tällä reissulla jäi käymättä myös kaverin kaverin kautta saatu ravintolavinkki ravintolasta nimeltä Musafir. Tämä ravintola toimi aiemmin Krimillä ja tulivat pakolaisina Kiovaan.

Venäjänkielen osaaminen olisi myös auttanut reissuamme. Opimme reissun aikana, että Pectopah on ravintola ja metpo on metro 😀 Autonvuokraamista en Ukrainassa suosittelisi ellei omaa ralliajokokemusta ja kyriilisten aakkosten oppeja. Suosittelen lämpimästi ja ennakkoluulottomasti matkaa Kiovaan! Lompakko ainakin kiittää 😉